Tässä ja nyt

Coco Sweet Dreams

 

Olen tässä hirveästi tehnyt itsetutkiskelua lukemani kirjan ”tunne lukkosi” myötä.

 

Olen jutellut ystävieni kanssa ja huomannut miten paljon menneisyyden kokemukset vaikuttavat tähän päivään. On tietysti niin ettei menneisyyden pitäisi antaa vaikuttaa tähän päivään eikä tulevaisuuteen. Sillä käy helposti niin että menneisyys tuppaa vaikuttamaan tähän hetkeen ja omiin ajatuksiin sekä tekemisiin ja sitä kautta tulevaisuuteen. Silloin tulevaisuus on aina vain lisää menneisyyttä.

 

 

 

Pienen elämäni aikana ja tapaamieni ihmisten myötä olen havainnut, että meillä kaikilla on hirveästi taakkoja menneistä kannettavana. Jotkut osaavat kertoa ja ilmaista sen helpommin kuin toiset. Näistä taakoista kertominen tietysti auttavat ymmärtämään ja joka mielestäni on hyvä lähtökohta kaikille ja kaikelle. Erityisesti uusille ihmissuhteille.

Päällimmäisenä minulla on mielessä se, että oltaisiin avoimempia ja rehellisempiä toisillemme. Kertoisimme omat heikkoutemme sillä niin osaisimme ehkä ymmärtää paremmin kuka sinä olet ja kuka minä olen.

 

Meillä kaikilla on ihan hirvesti annettavaa toisillemme, jos vaan annamme sille luvan. Tässä ja nyt.

 

Peace and love!

 

 

Kommentit

MarjaanaT (Ei varmistettu)

Kauniisti sanottu ja kiitos kirjavinkistä.

Kommentoi