Tuparit

Coco Sweet Dreams

Ai että! Useimmiten juhlapäivät olisi kiva elää uudestaan ja omat tuparit olivat juuri sellaiset juhlat. En ennättänyt ottamaan paljoakaan kuvia ja haluan myös kunnioittaa vieraitteni yksityisyyttä ja muutamat kuvat pitää vain itselläni.

Kotini on sen verran pieni, joten päätin pitää kutsutut vieraat minimissä. Kesällä tilanne on taas toinen, kun vieraat voivat olla ulkona ja toiveissa on myös toteuttaa iso terassi. Talokin suurenee varmasti siinä samassa. Epäilemättä.

Yleensä kaikkia kavereita on todella vaikea saada samaan aikaan samaan paikkaan mutta tällä kertaa olin onnekas ja sain suuren osan kotiini juhlistamaan tätä minulle todella tärkeää etappina elämässä.

Ystäväni auttoivat avokätisesti kaikkien tarjoilujen esillelaitossa. Pitivät huolta, että minäkin saan istahtaa. Miljoonasti kiitos bebet!

Yksi paras idea oli muuten tilata yhteiskuljetus keskustan jatkopaikkaan. Varasin pari minibussia etukäteen, joten taxien kanssa säätämiseen ei mennyt yhtään aikaa vaan autot odottivat nätisti pihalla, kun aika oli lähteä.

Toinen loistoidea oli varata yökerhosta koko porukalle pöytä etukäteen. Kaikki varmasti ovat olleet tilanteessa, kun hyvä porukka hajoaa keskustan jatkopaikkaan siirryttäessä tai siellä ollessa.

Nyt sain meidän porukalle pöydän ja me kaikki oltiin yhdessä koossa. Turun jokirannassa sijaitseva Club Bassi tarjosi ystävilleni vielä blogini kautta talon maittavat nimikkodrinkit, jotka maistuivat taivaalliselta. Suuri suositus!

Onnistuneitten juhlien kaiken a ja o on valmistella kaikki etukäteen, jotta itse juhlapäivä on myös juhlien emännälle ja/tai isännälle mahdollisimman helppo ja nautittava.

 

Kolmas hyvä idis oli napata yksi parhaimmista ystävistäni luokseni yökylään. Pitkämatkalaisena tämä oli tietysti hänelle välttämättömyys. Ai että miten ihanaa oli herätä ja höpötellä kaikki kuulumiset rauhassa ja samalla herätä varovaisesti uuteen päivään.. Syödä aamupala, ottaa vähän aurinkoa, rentoutua ja levätä.

Laskin ystävälleni, eli Maj:lle myös kylpyveden sunnuntain ratoksi ja hän näytti kyllä viihtyvän erinomaisesti. 

Kiitos railakkaalle juhlaväelle bailuista!

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihanan kuuloiset juhlat! Ja mustavalkoisuus toimii näissä kuvissa tosi hyvin. :) Onnea vielä uudesta kodista!

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos kaunis!

Kommentoi