Unelmatalo

Coco Sweet Dreams

Hei tiesittekö, että Helsingistä löytyy ihana saari, jonka aika tuntuu pysähtyneen kultaiselle 60-70-luvulle? Minä tiesin ja vihdoin pääsin ystäväni Idan kanssa vierailemaan saarella, eli Kuusisaaressa. En olisi näin turkulaisena osannut matkustaa metrolla+bussilla mestoille, mutta onneksi on Ida. Minähän saatan jopa eksyä matkalla rautatieasemalta Stockmannille.

Didrichsenin taidemuseo oli meidän määränpää ja rakennus on arkkitehtuuriltaan juuri sellainen jota ihailen. Vanha rakennus, puuta, betonia ja isot ikkunat. Sisällä oli sokkeloista mutta tilavaa, aloin heti fiilistelemään millaista tuolla olisi asua.

 

Meren puoleinen julkisivu on jylhä ja kaunis, miten kauniisti nuo rimotetut puut sopivatkaan suurten ikkunoiden rinnalle. 

Sain paljon ideoita myös omaan kotiini, erityisesti näin nyt livenä nuo betonilaatat, joita oli ladottu talon vierustaan ja rajattu kivimurskeella.

Museo sijaitsee aivan meren rannalla ja museoon pääsee vierailemaan myös veneellä. Suosittelen piipahtamaan myös laiturilla, ihanan seesteinen paikka.

Taidenäyttely jäi tällä kertaa toissijaiseksi, sillä olin niin haltioissani itse rakennuksesta ja sen yksityiskohdista. Tuonne tarvitsee päästä vielä uudestaan!

Kommentit

Maria (Ei varmistettu)

Tuonne pääsee muuten myös veneellä kesäaikaan! Ja viereinen Signe ja Ane Gyllenbergin museo ja vanha kotitalo ovat ehdottomasti myös vierailun arvoisia :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Joo niin pääsee! Se laituri näytti olevan erittäin kelpo vieraslaituri. Ja voi että, en edes tiennyt noista toisista, ensi kerralla pakko päästä...kiitos!

Kommentoi