Viikonloppu Hangossa parhaimmassa seurassa

Coco Sweet Dreams

Olen touhunnut talolla ihan hulluna mutta viime viikonlopun vietin niin kauniissa ympäristössä; Hangossa lasteni kanssa. Pieni mieheni oli vallan jalkapalloturnauksissa ja me likat sitten tutkimme aurinkoista Hankoa ja koluttiin rantoja ja ravintoloita niin hyvällä mielellä. On aivan eri viettää aikaa toisen kanssa vain kaksin ja suoda kaikki huomio vain hänelle. Ilmat olivat tietysti helteiset, joten olimme koko ajan ulkona. En voinut olla laittamatta näitä kuvia tytöstäni, vaikken yleensä lasteni kuvia täällä jaa. Hän nyt vaan sopii näiden kuvien tunnelmiin erinomaisesti.

Valkoinen mekko on vuoden takainen ostos Tartosta.

Hangossa on ihan parasta viilettä rantaviivaa pitkin aina Länsisatamasta Casinon rantaan saakka. Sieltä oli vielä siedettävä matka meidän sympaattiselle hotellille Villa Garboon. Ihastuin tähän ikivanhaan hotelliin, ei missään nimessä mikään luksuspaikka, mutta jotenkin todella kiehtova vanha rakennus ja vielä enemmän tykästyin hotelliin pitäjiin.

Hanko on nyt todella tuttu, sen verran perusteellisesti vietimme aikaa siellä nuo kolmisen päivää.

Tuttavani oli samaan aikaan mestoilla ja suositteli meille ravintoloita rannasta; Skifferistä sai hyvää pizzaa. Makaronitehtaasta sai superhyviä annoksia; voi/parmesaanipasta oli kuulema parasta ruokaa mitä tyttäreni on koskaan saanut. ;) Makasiini oli myös yksi suositelluista paikoista, sinne emme tällä reissulla ennättäneet.

 

Kiitos Hanko, että olet olemassa!

 

PUS!

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana tunnelma näissä kuvissa! Teidän valkoiset asut on täydelliset Kysyisin, mistä on kaunis valkoinen huljakevaatteesi uikkareiden päällä? Sinulla on muutenkin kauniita "kotivaatteita", vinkkaisitko parhaat merkit niiden löytämiseen. Kiitos paljon inspiroivasta blogista! T.kaarina

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos paljon! <3 Valkoinen taitaakin olla lempiväri kotivaatteissa ja muutenkin sellaisissa rentoiluvaatteissa. Valkoinen huljake on Rodebjer -merkiltä. Ostin sen aikoinaan Tukholmasta, kyseisen merkin liikkeestä. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos! Minäpäs kurkkaan netistä, mitä merkiltä nyt löytyy :) T.kaarina

MT (Ei varmistettu)

Aivan ihanat kuvat, mutta vielä ihanampi on tyttösi :) Harrastaako hän jotain? Mulle tuli mieleen voimistelu kun niin kauniin sirot jalat hänellä on :)
Hyvää loppukesää ja tsemppiä muuttoon!

Coco
Coco Sweet Dreams

Kiitos, hän on niin rakas. <3 Hän on harrastanut salsaa mut on nyt tauolla. Syksyllä yritetään löytää uusi tanssikoulu, kun vanha koulu lopetti. Jos ei löydy niin ehkä laulutunneille. Hän on tosi menevä tyttö ja aina liikkeessä (ja laulamassa).

Kiitos, ihanaa loppukesää!

Nannas (Ei varmistettu)

Ihanat kuvat. Tyttö kuin keiju. Niin kaunis lapsi. Hyvää kesää! :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Tyttäreni kiittää. <3

Meri80 (Ei varmistettu)

Hei! Olen blogisi pitkäaikainen lukija, harvoin vain tulee jätettyä kommenttia. Blogisi on yksi harvoista, mitä enää seuraan. Sinulla on ihana tyyli ja saan blogistasi paljon inspiraatiota omaan elämääni. Pidän tyylistäsi pukeutua ja ammennankin paljon ideoita pukeutumistyylistäsi. Oma tyylini on ollut hukassa mutta kiitos sinun, vaatekaappini alkaa pikkuhiljaa rakentua Tähän väliin voisinkin toivoa enemmän "päivänasu" tyyppisiä postauksia. Olet hyvä kirjoittaja, tekstejäsi on mukava lukea ja kuvasi ovat kauniita. Taloprojektiasi on mielenkiintoista seurata. Kiitos siis, että kirjoitat ja ihanaa alkanutta elokuuta

Meri80 (Ei varmistettu)

Hei vielä! Olisitko antanut vinkin, mistä löytäisin hyviä valkoisia t-paitoja (ei näy läpi, ei veny ja pauku heti eka pesussa jne.)? :)

Coco
Coco Sweet Dreams

Voi kiitos, sain tästä paljon voimia! Mä löysin juuri tuollaisen t-paidan viimeksi Damista, siellä oli Vanilja -niminen vaateketju. Filippa K:lla on myös hyviä ja joskus olen löytänyt hyviä myös H&M:n miestenosastolta.

Kommentoi