FC Bayern voitti ja München juhlii
Mestareiden liigan finaaliottelu pelattiin eilen ja kaksi Saksan parasta joukkuetta kohtasivat toisensa Lontoossa. Münchenissä järjestettiin paljon yleisö tapahtumia ja olihan pakko käydä fiilistelemässä kaupungin vallannutta finaalihurmosta. Otin siis suunnaksi Allianz Arenan ja minä sekä 45 000 parasta kaveria näimme kun FC Bayern voitti 2-1. Ei ollut Bayernin paras peli mutta näköjään riitti voittoon. Ja siitähän juhlat alkoivat.
En ole ennen nähnyt saksalaisten juhlivan tällä tavoin. Ensin oli vaan pari uskaliasta juoksijaa kentällä jotka taltutettiin aika nopeasti. Kohta kentällä kuitenkin oli satoja faneja ja järjestysmiesten oli pakko vaan katsella vierestä ja estää vahingot. Ihmisiä ryntäsi kentälle, lauloi, halasi toisiaan ja vaikka monesti kuulutettiin että poistukaa kentältä juhlat vaan jatkuivat. En varmasti saa pariin päivään päästäni ”super Bayern, super Bayern” renkutusta. Ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen julkinen liikenne oli sekaisin. Ei liikkunut mihinkään ja oli järkyttävän myöhässä. Kotimatkaan johon yleensä menee noin 40 minuuttia meni kolme tuntia. Joka puolella ihmiset lauloivat, tanssivat ja heiluttivat punaisia lippuja. Väsyneenä saavuin kotiin ja käperryin peiton alle. Nukahdin alakerran naapurin ”Bayern, stern des südens” lauluun. Nyt kuitenkin siirryn toiseen urheiluun, formulan punaiset lähtövalot jo palavat. Hyvä Kimi!!!!