Luopumisen tuska

Minulla on vaikea luopua asioista olivatpa ne sitten pieniä tai suuria. Olen etenkin tavarahamsteri ja minulla on tallessa monia konserttilippua, nimikirjoitusta ja jopa kuitteja olen säästänyt. En osaa luopua vanhoista lehdistä taikka kuluneista farkuista koska käytin niitä silloin niissä juhlissa vuonna nakki ja muusi. Nyt olen taas tullut hetkeen jolloin olisi pakko päästä yli tuskailuista ja vain luopua, minun salikenkäni elävät nimittäin viimeisiä hetkiään.

Minulle tulee suru puseroon kun mietin miten näille kengille pitäisi sanoa heipat. Näissä pelasin ensimmäiset sulkapallopelini. Näissä kaaduin ja venäytin nilkkani ja en pystynyt kuukauteen kunnolla kävelemään. Näitä on liimailtu monen monta kertaa mutta nyt olen tullut siihen pisteseen että sekään ei enää kannata. Eikä järki anna myöten jotta voisin nostalgisista syistä säilyttää niitä käyttämättöminä kaapissani. Ystäväni ehdotti että voin käyttää kenkiäni kukkaruukkuna, ei vaan saa kastella liikaa muuten tulee läpi. En lämmennyt ajatukselle.

Kävin jo katsastamassa uudet ehdokkaat vanhojen salikenkien tilalle ja vaihtamista ei helpota asia että huomasin miten ihania väreja ja malleja uusista kengistä löytyy. Mukaavuuskin on ihan toista luokkaa kun omissani jotka ovat kovat ja tönköt. Ehkä se on vain sanottava että mikään ei kestä ikuisesti ja käveltävä sinne kauppaan hakemaan ne uudet kengät. Toivottavasti saan lisää intoa salille tämän kautta. Juoksutavoitteeni ei ole vielä täyttynyt. Ja yksien kenkien takia en anna sen lopahtaa. Ihanaa viikonalkua ja nautitaan vielä tästä vapaa-päivästä! 🙂