Tänään näin jotain aivan mahtavan ihanaa. Kaistaleen sinistä taivasta. Kesänsinistä. Kun Suomeen rantautui lämpimät kelit, München koki takapakkia ja nyt on kolmisen viikkoa kärvistelty alle +10 astetta. Harmaat sadepilvet ja tuuli on pakottanut minut kaivamaan villasukkani esille ja melkein toivoin talvitakkiakin ylle. Ja loppuviikosta on jo kesäkuu.

Sääennustetta katselessani ei näytä yhtään sen paremmalta lähipäiville. +9, +6, ja jopa +15 mutta sadepilvien ja harmauden kera. Alla olevasta kuvastakin on hurahtanut jo monen monta päivää. Tuolloin oli balleriinat ja t-paita päällä, nyt viipotan menemään villapaidassa ja farkuissa takki tiukasti kiinni. Onneksi on niin paljon koulutehtäviä että ei sitä ulkona ehtisikään kelistä nauttia. 😛

Joten nauttikaa siellä Suomessa kelistä. Etelässä on kylmempää kun siellä. Saipa sää nyt oman postauksensa ja minä harmitukseni purettua. Opettajani sanoi että nyt on ollut kylmin toukokuu kahteenkymmeneen vuoteen. Viime talvi oli myös Saksan kylmin sataan vuoteen. Miten tämä osui juuri sille vuodelle kun minä päätin Saksaan lähteä??! Minun onnellani kun palaan takaisin Suomeen elokuussa silloin on jo kylmä ja sitten alkaa syksy etuajassa. Katkera? Ehei, pois se minusta….

Mestareiden liigan finaaliottelu pelattiin eilen ja kaksi Saksan parasta joukkuetta kohtasivat toisensa Lontoossa. Münchenissä järjestettiin paljon yleisö tapahtumia ja olihan pakko käydä fiilistelemässä kaupungin vallannutta finaalihurmosta. Otin siis suunnaksi Allianz Arenan ja minä sekä 45 000 parasta kaveria näimme kun FC Bayern voitti 2-1. Ei ollut Bayernin paras peli mutta näköjään riitti voittoon. Ja siitähän juhlat alkoivat.

En ole ennen nähnyt saksalaisten juhlivan tällä tavoin. Ensin oli vaan pari uskaliasta juoksijaa kentällä jotka taltutettiin aika nopeasti. Kohta kentällä kuitenkin oli satoja faneja ja järjestysmiesten oli pakko vaan katsella vierestä ja estää vahingot. Ihmisiä ryntäsi kentälle, lauloi, halasi toisiaan ja vaikka monesti kuulutettiin että poistukaa kentältä juhlat vaan jatkuivat. En varmasti saa pariin päivään päästäni ”super Bayern, super Bayern” renkutusta. Ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen julkinen liikenne oli sekaisin. Ei liikkunut mihinkään ja oli järkyttävän myöhässä. Kotimatkaan johon yleensä menee noin 40 minuuttia meni kolme tuntia. Joka puolella ihmiset lauloivat, tanssivat ja heiluttivat punaisia lippuja. Väsyneenä saavuin kotiin ja käperryin peiton alle. Nukahdin alakerran naapurin ”Bayern, stern des südens” lauluun. Nyt kuitenkin siirryn toiseen urheiluun, formulan punaiset lähtövalot jo palavat. Hyvä Kimi!!!!