Ulkomailla kaikki on parempaa

Mikä siinä on kun pääsee ulkomaille ja joka puolella tulee kivoja kauppoja ja tuotteita vastaan? Näkee vaatekauppoja joita koti Suomessa ei ole, on niitä ihania pikkupuutiikkeja joista tekee erikoisia löytöjä ja sitten on ne pirulliset sisustuskaupat joihin itse lankean. Voi kettu.

dia1_0.jpg

Itselläni kevään ja kesän tulo herättää aina sisustusintoilijan. Haluan uutta, raikasta ja mahdollisimman värikästä. Pitää olla kevyttä ja paljon lasia, kynttilöitä sekä tekstillä päällystettyjä tavaroita. Saksassa kun muutenkin on tunnetusti kaikki vähän halvempaa kun Suomessa niin minä pölkkypää menin ja rakastuin sistustuskauppojen tarjontaan. Ja niitähän rittää. Saksalaiset ovat havainnointieni mukaan sisustusintoilijoita. Jouluun ja pääsiäiseen oli järkyttävät valikoimat eri tuotteita ja ihmisiä riitti jonoiksi asti. Nyt kevään värit vetävät ihmisiä, ja niin myös minua.

dia2_0.jpg

Edullisten tuotteiden ja kauniiden yksityiskohtien täyttämät kaupat ovat kolahtaneet minuun ja kovin. Haaveilen ihanasta kattauksesta, teksti tauluista ja lyhdyistä pimenevään kesäiltaan. Ainoa mikä estää minua ostamasta koko kauppaa tyhjäksi on matkalaukun tilavuus ja äitini vastahakoisuus maksaa ekstra kiloista taikka toisesta laukusta lentokoneeseen. Luulen kuitenkin että minun on pakko käydä hakemassa mukaani pari kahvipurkkia ja seinäkelloa ennen Suomeen paluutani. Eihän näitä tuotteita kuitenkaan saa Suomesta? Ja yksillöllinen sisustus on ylikilojen arvoinen onhan? 😉

koti sisustus