Voi Dodge minkä teit
Kerroin muutama postaus sitten että haaveilen autoista ja päätin pienen mietintätauon jälkeen jatkaa samaa aihetta. Haaveiluni Amerikan kesäkissasta ovat nimittäin saaneet rinnalleen vähän uudempaa autotuotantoa. Usein uusissa autoissa jatkuu sama persoonattomuus vuodesta toiseen. On bemaria, audia, toyotaa, hondaa rykelmänä josta ei erota kattoa lattiasta. Ne ovat kaikki yhtä tylsännäköistä massaa. Mielestäni autotehtailijat tekevät sulavalinjaista ja kaunista työtä mutta joku ekstra juttu niistä puuttuu. Haluan erilaista. Ja vaikka saisin Audin pinkkinä se ei ole tarpeeksi erilaista jotta voisin tyytyä siihen. Täytyy muuten sanoa että pinkki Audi on aivan kammottavan näköinen. Ei kyseistä automerkkiä ole tarkoitus saada pinkkinä, olympiarenkaiden viimeinen kunnioitus häviää saman tien!
Kuva täältä: http://www.autoblog.nl/archive/2009/01/16/te-koop-roze-audi-q7-prijs-e-0
Yhden helmen olen kuitenkin autoteollisuudessa bongannut, ja tietenkin taas Amerikan rintamalta. Sydämeni on vienyt Dodge. Ei ole varsinaisesti väliä mikä heidän tuotannostaan, kunhan on 2000-luvun mallistoa niin olen myyty. Yhden jalokiven haluan kuitenkin nostaa esille, Dodge Challengerin. Mieluiten oranssina. Kuvista saan jo kuolakohtauksen ja lukiessani mitä autoon on laitettu olen varma että pyörryn. En voi antaa kun kuvien puhua puolestaan kun täällä yritän tasata hengitystäni.
Kuvat täältä: http://www.auto-power-girl.com/wallpapers/highresolution/dodge_challenger_srt8/33385
Ymmärrän täysin että tämäkin voi näyttää ”tavalliselta” autolta mutta näen tässä yksilössä paljon enemmän. Näen voimaa, sulavuutta, itsevarmuutta jota en yleensä autossa näe. Tietysti Challengeri on sporttimalli joten nämä luettelemani kuvat kuuluvat sporttisempaan autotyyliin mutta jokin Dodgen versiossa nostaa auton muiden tehtalijoiden ylle. Haluaisin yhdistää auton kuumaan kesäpäivään, korkeisiin piikkikorkoihin ja aurinkolaseihin. Ja sitten mennään. Onko ruudun takana muita Dodge faneja? Vai onko peräti Mustangia taikka Audi TT:n havittelijoita? :)