Prima e dopo

Tarkoitus oli kirjoittaa lyhyt parilla kuvalla varustettu postaus viime viikon muuttourakasta. Siitä olisi tullut tällainen:

Prima//Ennen

Dopo//Jälkeen

Mutta sitten aloin käydä läpi parin viime viikon kuvavarastoa ja kaikenlaista muuta kerrottavaa ja näytettävää yhtäkkiä vain putkahti esiin. Joten vähän pidempi kirjoitus siis.

Aluksi muutama sana näistä kahdesta ensimmäisestä kuvasta. Viime viikolla saatiin siis vihdoin meidän oma huone ja herranjestas mikä homma tehtiinkään sen eteen! Kuvat ei tällä kertaa kerro läheskään koko totuutta. Tiistai aamuna klo 10.00 vedettiin urheiluvaatteet päälle ja aloitettiin ihan järjetön puhdistus/pesu/pyyhkimis/putsaus/kuuraus/hankaus/siivous –operaatio, joka saatiin päätökseen vasta kymmenen tuntia myöhemmin. En valehtele: kymmenen. Ja kyse ei tosiaan ollut vaan pienestä pölyjenpyyhkimisestä vaan oikeasti hangattiin koko huone läpi lattiasta kattoon. Haha, pakko kyllä myöntää että tunsin jotain täydellistä riemua lattioita kaikin voimin kuuratessa :D Oikeastaan ihanaa että huone oli niin älyttömän likaisessa kunnossa: muutoksen pystyi todella näkemään heti. Ja huone tuntuu nyt niin paljon enemmän omalta kun sen eteen on joutunut näkemään vähän vaivaa. Tiistain loppuillan saldona kipeitä lihaksia, pölystä harmaata räkää, puhtaat lattiat (no shoes allowed!) ja kaksi täydellisen rättiväsynyttä, mutta onnellista naista.

Nyt vihdoin koti alkaa tuntua kodilta kun loput tavarat on viimein saanut tyhjennettyä matkalaukusta. Suunnitellaan jo Ninnin kanssa reissua Padovan IKEA:aan. Tästä huoneesta tulee vielä niin kiva! Tänään ajattelin käydä ostamassa kukkia ikkunalaudalle :) Tältä näyttää uusi ”kotikanaali”:

Sitten muutamia kuvia parilta viime viikolta. Toissa perjantaina tehtiin History of Venice kurssin kanssa päiväretki Venetsian teollisuus satama-alueelle ja avomerelle tutustumaan MOSE –tulvaseinämä projektiin. Itse olin erityisen kiinnostunut kuulemaan MOSE:sta lisää. Olen katsonut aiheeseen liittyvän dokumentin parisen vuotta sitten ja tiedän että Venetsiassa aihe on ollut kiivaan keskustelun alla etenkin viimeisen kymmenen vuoden ajan. Mahtipontisesti nimetty MOSE (Modulo Sperimentale Elettromeccanico eli Experimental Electromechanical Module) koostuu kolmesta Venetsian laguunien suulle, meren alle rakennetuista jättimäisistä seinämistä, jotka voidaan tarvittaessa nostaa ylös estämään tulvia Venetsian saarilla. Rakennustyöt aloitettiin jo 2000-luvun alussa mutta saatiin päätökseen vasta pari vuotta sitten. Keskustelua ja kritiikkiä projekti on saanut osakseen etenkin siksi että valtavat rakennustyöt ovat aiheuttaneet ja luultavasti myös tulevat aiheuttamaan peruuttamattomia muutoksia laguunin luonnolliselle elinympäristölle.

Venetsia ympäristöllä on aivan erityinen suhde kaupunkiin. Saarille rakennettu vanhakaupunki on käytännössä kokonaan ihmistyötä ja koko saarialueelta löytyy vain muutama hassu puisto (huh, että suomalaisena joskus voikin kaivata luontoa!). Mutta vaikka kaupunki onkin täysin keinotekoinen, se on samalla täysin luonnon armoilla. Laguunin elinympäristön hyvinvoinnilla on täysin suora yhteys kaupungin elinolosuhteisiin. Viimeisen sadan vuoden aikana tulvat ovat vähitellen pahentuneet ja kanaalien veden laatu on kärsinyt kasvavasta moottoroitujen ajoneuvojen käytöstä. Suomalaiselle myös täysin käsittämättömältä kuulostaa se että Venetsiassa on yhä paikoin käytössä vanha viemäröintisysteemi, mikä tarkoittaa sitä että edelleen tänä päivänä 1/3 kotitalouksien jätevesistä lasketaan kanaaleihin (!!!) Ei mikään ihme jos vesi välillä haisee sukkahielle ja mädille kananmunille! En ole vielä päässyt kokemaan pahempaa aqua altaa mutta San Marcon torilla tulvinta on lähes jokaviikkoista tähän aikaan vuodesta. Säälien voi katsoa ilosta hihkuen vedessä paljain varpain kahlaavia ja kuvia ottavia turisteja: if you only knew…

Tämä kuva eiliseltä koulumatkalta:

Nyt kun aloin kirjoittamaan näistä ympäristökysymyksistä niin muutama kuva vielä juuri nyt tulenarasta poliittisesta keskustelusta: LE GRANDI NAVI. Viime kuun lopussa Venetsiassa järjestettiin suuri mielenosoitus valtavia risteilyaluksia vastaan. Italian tunnilla päästiin myös väittelemään aiheesta parin tunnin ajan, italiaksi tietenkin. Tässä tapauksessa kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

(kuva: www.alsa.it)

Absurdi näkyhän se on kun valtavat vilkuttavia turisteja täynnä olevat risteilyalukset lipuvat moottorit sammutettuina ohi Venetsian rannikkoa päivittäin. Laivat ovat suurempia kuin talot, joita ne ohittavat. Ja raha haisee taas. Kaupungin taloudelle turismi on välttämätön, mutta laivoja vastustavat puhuvat ympäristökysymyksistä, saasteista ja toisaalta esiin heitetään myös pelko toisesta Costa Concordiasta – entä jos jotain menisi vikaan ja tällainen alus törmäisi San Marcuksen aukiolle?

 

Oho innostuinpa nyt lavertelemaan aiheesta! Mutta pakko sanoa, että aikas kiinnostavista puheenaiheista on kuitenkin kyse!

Mutta vielä mitä? MOSE retkellä vierailtiin myös Lidon uimarannalla. Rantakausi on täällä jo täysin ohi ja 11 kilometriä hiekkarannikkoa lepäilee nyt talven taas uutta kesäkautta odottaen.

Yhtäkkiä tajusin etten ollut vieläkään päässyt tekemään suunniteltua uintiretkeä lidoon (Venetsian vanhankaupungin alueelta ei uimarantoja löydy vaan rannalle halajavien täytyy ottaa 15 minuutin vaporettokyyti Lidoon). Olin Venetsiaan lähtiessä päättänyt että vielä ennen talvea rannalle on päästävä, mutta tässä nyt alkuhäslingissä koko asia oli jäänyt taka-alalle.

Vaan vielä ehtii! Toissasunnuntaina vedin uikkarit päälle, heitin pyyhkeen kassiin ja suuntasin lidoon. Ranta täysin tyhjä, vesi ehkä +19 asteista (buonobuono!) ja ympärillä pelkkä aaltojen kuohunta. En ole yleensä mikään vesipeto ja suomessakin viihdyn mieluummin saunassa kuin järvessä, mutta nyt pulikoin vedessä varmaan parikymmentä minuuttia. Italialaiset kämppiksille olen täysin kahjo suomalaistyttö, kun lähden ”talvella” uimaan. Oli pakko ottaa kuva todistusaineistoksi:

Kahjo tai ei, mutta ainakin yhden reissun rannalle teen vielä tänä syksynä, that’s a promise!