Al Ponte di Rialto

”Rialton silta on Venetsian sydän. Se on Venetsian Grand Canalen ylittävistä silloista vanhin: nykyinen valkoinen kivisilta on peräisin 1500-luvun lopulta ja vuoteen 1854 se oli nykyisestä kolmesta Grand Canalen ylittävästä sillasta ainut. Se on yksi Italian tunnetuimmista nähtävyyksistä”.

Rialto on milestäni yhä yksi Venetsian kauneimpia paikkoja – yhä koska Venetsiassa vähänkään pidemmän aikaa asuva oppii aika nopeasti välttämään sen turisteja aamusta iltamyöhään viliseviä askelmia.

Olen itse asiassa nähtävästi jo tietämättäni Helsingissä asunut ihan kivenheiton päässä Rialtolta. Äitini laittoi muutama päivä sitten kuvan tienviitasta ihan Helsingin kotini vierestä. Muutama poikkikatu Vallilan kirjastolta ja siinä se on: Rialtonkuja. Enpäs ole aiemmin huomannut moista.

Vaihdon ”kuherruskuukausi” alkaa olla ohitse. Sää muuttuu kylmemmäksi ja syksyisemmäksi ja kaikki kämppikset ovat vuorotellen kipeinä. Pienet ja vähän suuremmat asiat alkavat ärsyttää, välillä tekee mieli vain kadota korvanappien kanssa SMG:n Suomen kesiin, pastan ja pizzan sijaan syödä sitä ainoaa vähänkään ruisleipää muistuttavaa leipää, jota löysit lähikaupasta pitkän etsinnän jälkeen ja ylipäätään saada asiat hoidettua suomalaisen tehokkaasti ilman kielimuuria, turhaa odottelua ja papereiden pyörittelyä.

Otetaan esimerkki: puolitoista viikkoa sitten olin menossa yliopiston kansainvälisten palvelujen pisteelle selvittämään muutamaa asiaa liittyen vaihdon opintosuunnitelmaani. Olin saanut kv-palveluista heidän itse ehdottaman ajan, klo 14.30 ja suomalaisen täsmällisesti olin tietenkin paikalla täsmällisesti ennen puolta Oltiin aamulla ’History of Venice’ kurssin ryhmän kanssa vierailulla Dogen palatsissa, mutta päätin sitten olla jäämättä harhailemaan palatsiin enää pidemmäksi aikaa kierroksen jälkeen, jotta ehdin varmasti turistien määrästä viis tapaamiseen.

 

 

Odottelen kv-palvelujen toimiston ulkopuolella kun klo 14.30 nainen astelee toimistosta ulos ja tulee kysymään, onko minulla varattu aika. Kun olen kertonut asiani, nainen häipyy takaisin toimistoon ja tulee hetken kuluttua ulos: ”Olen todella pahoillani mutta tiedäthän, meillä on ollut todella pitkä aamu tässä ja todella paljon tapaamisia ja, ja… meidän on kyllä nyt lähdettävä lounaalle”. Niin puulla päähän lyöty fiilis. Siinä sitten ihmettelin onko mitään tapaamista luvassa ollenkaan, johon nainen vakuutti että he VARMAAN ovat takaisin kolmelta. Ja niin kaikki viisi työntekijää astelevat lounastamaan. Itse pääsin lopulta sisälle kaksikymmentä yli kolme ja ihan kokonaiset viisi minuuttia homman selvittäminen vei (tai no tarvitsen lisää allekirjoituksia uusiin papereihin, mutta ne saan muilta tahoilta, jei). Huhuh, onneksi nyt koko asialle voi jo nauraa!

Mutta puretaan nyt hetki muita asioita jotka vaikeuttavat Venetsiassa olosta nauttimista:

• kimppakämpässä asumisen darkside: ahdasta ja likaista. En halua mennä edes pidemmälle tässä, mutta sanotaan nyt että, jos jääkaapista löytyy kaikkea kivaa homeen takia tunnistamatonta jotain on kyllä pielessä! Pidettiin sunnuntaina kunnon keittiönsiivousoperaatio ja saadaan onneksi Ninnin kanssa vihdoin oma huone ensi viikolla: halleluja!
• opiskelu vie tuhottomasti enemmän aikaa kun olisin ikinä uskonut. Kurssit täällä ovat yllättävän työläitä, esitelmiä, kirjoja, kotitehtäviä, kotitehtäviä, kotitehtäviä… Monet kurssit sijoittuvat iltaan, jolloin itseään saa jo muistutella olemaan skarppina – varsinkin kun Ca’ Foscarin luennot kestävät aina 2,5h, huh!
• Lisäksi ollaan Ninnin kanssa oltu enemmän tai vähemmän puolikuntoisia koko ajan. Omaa mielialaani on nyt laskenut nuha ja outo, mutta tuttu päkiäkipu, joka estää lenkkeilyn ja pahimmillaan nyt pari päivää pidemmät kävelytkin. Venetsiassa ei liikkumisen kannalta niin helppoa olla rampa!

MUTTA kaikella on toki aina toinen puolensa. Vaikka Venetsiasta ja kanaaleista vähitellen alkaa tulla arkea ja itseään saa muistutella siitä missä onkaan, viimeisiin viikkoihin on myös mahtunut paljon kivaa kuten:

• suomalainen ystäväni Riku pysähtyi Euroopan matkallaan ensimmäistä kertaa näkemään Venetsiaa. Tämä seikkailijamies oli jo ennen tänne saapumistaan matkannut liftaten halki Itä-Euroopan ja Venetsiaan saapuessaan hänellä oli mukanaan jopa oma puhallettava kanootti (kaikkea tuonne rinkkaan mahtuukin!). Tällä kertaa jäi tosin kanoottiajelu tekemättä.

• Kimppakämpässä asumisen ilot: yhteisiä illallisia ja ihania, sydämellisiä ihmisiä. Ensimmäisenä iltana pojat kokkasi pastaa ja valaisi keittiön tunnelmallisesti jouluvaloin :)

 

• opiskelu: en muista milloin olin viimeksi näin motivoitunut oppimaan italiaa. Työlästä, kyllä, mutta samalla täysin sen arvoista. Ja alku on (toivottavasti) kuitenkin aina se hankalin (toissapäivänä vietin pari tuntia lukien neljää sivua italian kielistä romaania…)

 

• Ruoka. Alkuillan aperitivoja ihanissa paikoissa kanaalin kupeessa. Ja se miten ihmiset oikeasti pysähtyvät laittamaan ruokaa ja syömään. Kämppikset tulevat kesken koulupäivän kotiin kokkaamaan pastaa yhdessä. Hedelmät ja vihannekset voi ostaa kanaalissa kelluvasta veneestä, jonka myyjät ovat parkkeeranneet samaan kohtaan vuosikymmeniä. Tämän hetken lemppari Baccari löytyi pieneltä Grand Canalen varrelle johtavalta sivukujalta, jossa aperitivot sai syödä laiturilla auringonlaskuun katoavaa Rialtoa ihaillen:

 

 

• Venetsia yöllä. Autiot kujat, liikkeellä suurimmaksi osaksi vain paikallisia. Hiljaisuudesta esiin nousevat äänet. Turisteista vapaa Rialton silta.

 

Yhä jotain mieletöntä