Ylös ja alas.
Kuljetaan siltojen portaita. Toivon että meillä olisi ollut kaikki nämä päivät askelmittari mukana – ollaan varmaan talsittu ihan uskomattomia lukuja. Ja ihan uskomattomalla tahdilla!
Asunnonhaku Venetsiassa on osoittautunut aika painajaismaiseksi. Toissayönä itse asiassa sekä minä että Ninni oltiin nukuttu tosi huonosti ja nähty ihan karmeita painajaisia koko yö. Ei mikään ihme kyllä että alitajunta käy ylikierroksilla.
Sunnuntaina oltiin katsomassa Venetsian historiallista regattaa, yhtä Venetsian kalenterivuoden huipputapahtumaa. Koska päätettiin Ninnin kanssa osallistua yliopiston tarjoamaan ylimääräiseen, maksulliseen Discover Ca’Foscari -ohjelmaan päästiin seuraamaan regattakisoja yhden Grand Canalen varrella sijaitsevan yliopistorakennuksen ikkunoista: aika hyvät näkymät! Regatta on yhden iltapäivän kestävä soutukilpailu, jonka juuret ulottuvat aina 1300-luvulle. Venetsialaiset soutujoukkueet jakautuvat kisassa naisten ja miesten sarjoihin, sekä lasten sarjaan ja eri jako tapahtuu myös venetyypeittäin. Kisat aloittaa perinteinen karnevaaliveneiden kulkue läpi Venetsian jakavan Grand Canalen – upeita koristeellisia veneitä joiden soutajat ovat kaikki pukeutuneet historiallisiin asuihin. Alun perin tässä ensimmäisessä kulkueessa kaupunginjohtaja Doge saapui katsomaan kisoja.
Meille suomalaistytöille regatan seuraaminen oli samalla ensimmäinen mahdollisuus päästä tutustumaan muihin vaihto-opiskelijoihin. Harmi vaan että kiinnostus regattan seuraamiseen tai sosialisoitumiseen loppui aika puolitiehen, kun kesken kaiken saatiin soitto Mariannalta, naiselta jonka vuokra-asuntoa oltiin katsomassa perjantaina. Olimme Ninnin kanssa laittaneet aika paljon tämän kyseisen asunnon varaan. Omistajat Marianna ja Maurizio oli supermukavia ja selvästi tykkäsivät meistä rauhallisista suomalaistytöistä tosi paljon (ja hei miksi ei!). Kuitenkin vastaus asunnosta oli ei, koska joku meitä ennen asuntoa katsomaan ehtinyt tyttö oli valmis muuttamaan asuntoon koko tulevaksi vuodeksi.
Ylös ja alas.
Hyppii mieliala. Olimme ihan tarkoituksella ottaneet viikonlopun rauhassa – asuntonäyttöjä ei silloin ollut luvassa ja Mariannan ja Maurizion asunto jätti luottavaisen mielen. Ja nyt yhtäkkiä kaikki oli taas avoinna ja epävarmaa. Viikon kuluttua alkaa ensimmäiset yliopiston luennot ja Castellon väliaikaisasunto täytyy luovuttaa. Vitsi miten hermoja raastavaa ajatella, ettei ole paikkaa minne mennä silloin. Ihan mahdotonta edes yrittää saada mitään otetta tulevasta arjesta.
Mitä ollaan siis tähän asti tehty Venetsiassa? Viimeiset kolme päivää ovat olleet vaan raivokasta asunnonetsintää. Sunnuntai-iltana vastattiin valehtelematta ainakin 30 asuntoilmoitukseen eri nettisivuilla, maanantaina juostiin läpi eri asunnonvälitystoimistoja. Contratto regolare/annuale on ollut meidän suurin kompastuskivi: kaikki vuokranantajat täällä haluaa jostain syystä sitoa vuokralaiset vähintään vuodeksi paikoilleen. Minä olen täällä koko lukuvuoden eli kesän alkuun (9kk) ja Ninni syyslukukauden (6kk).
Eilen aamuna saatiin soitto yhdestä asunnonvälitystoimistosta. Olimme käyneet katsomassa maanantaina yhtä tosi mukavaa asuntoa ihan yliopiston vieressä ja meitä ennen jonossa olleet olivat sittenkin vetäytyneet kaupanteosta. Ai että miten innostuttiin! Vuokra vain päälle kolmesataa per nenä, oma piha ja sijainti ihan yliopiston lähellä yesyesyes! Rynnättiin hirveällä vauhdilla toiselle puolelle Venetsiaa asunnonvälitystoimistolle papereita kirjoittamaan. Ja kuinkas sitten kävikään…
Näköjään asunnonvälitystoimistot ottavat täällä aivan käsittämättömiä summia välistä ja mikä älyttömintä: nämä palkkiot lankeaa vuokralaisen maksettavaksi. Lisäksi olisimme joutuneet sitoutumaan asuntoon koko vuodeksi – entä jos ei onnistuttaisikaan löytämään ketään meidän tilalle? Myös vuokralaisen vaihdosta olisi pitänyt maksaa jotain ylimääräistä sinne ja tänne. You wish. Marssittiin ulos toimistosta Ninnin kanssa niin pettyneinä että tunnetilan vaihdos parin tunnin sisällä oli taas suurempi kuin pudotus yhdessäkään vuoristoradassa, jossa olen koskaan elämässäni käynyt.
Epätoivon hetkiä. Kahvia ja pizzaa. Facebookin asunnonhakuryhmien loputonta selailua ja puheluja niin moneen paikkaan ettei enää muistettu kuka Francesca ja kuka Alessandro on kuka. Lopulta päätettiin laittaa oma ilmoitus pariin facebook-ryhmään, joissa ihmiset etsii asuntoa/vuokralaisia/kämppiksiä Venetsiassa ja joita ollaan seurailtu. Liitettiin mukaan myös tähän mennessä ainut yhteiskuva meistä. Haha, etkö säkin haluaisi asua meidän kanssa? 😀
Vihdoin, VIHDOIN, alkoi tapahtua jotain! Odotukset alkoi tässä kohtaa olla niin alhaalla että jokainen viesti sai meidät taas vähän paremmalle tuulelle. Yhtäkkiä meillä olikin viisi asuntonäyttöä tiedossa parille päivälle. Andiamo!
Hullua miten päivä joka oli menossa niin täydellisen surkeaan suuntaan voi kääntyä niin kivaksi illaksi. Viimeisessä asunnossa jota käytiin katsomassa, asui joukko italialaisia teatteri- ja kulttuurialan opiskelijoita ja päädyttiin heidän kanssa ensin parille aivan mielettömän suloiseen pikkupaikkaan Dorsoduron alueelle, joka on opiskelijoiden ja yöelämän keskus Venetsiassa. Kioskityyppisestä paikasta sai tilattua ainoastaan viiniä tai venetsialaisia spriz drinkkejä + pikkusuolaista, juomat nautittiin kanaalinvarrella ja paikan omistava hymylevä vanhus kipitti korin kanssa vähän väliä kanaalinviertä ja viereistä aukiota keräilemässä laseja (btw pikkulasi viiniä 0.60€ ja spriz 1,90€, suomalainen ei voi kun hymyillä!). Vaikka asunnon suhteen ei uskalleta Ninnin kanssa toivoa yhtään mitään, hitsi että oli hauskaa ja ihmiset ihania, avoimia ja auttavaisia!
Ja vielä: ylös ja alas.
Nousee vesi. Viime yönä oli täysikuu ja sen valossa talsittiin Ninnin kanssa hymyilevinä ja rättiväsyneinä kotiin Castelloon. Viime yönä oli myös ihan mieletön ukkonen ja kaatosade. Heräsin kahden aikaan salamoiden välkkeeseen ja silmät puoliksi ummessa ja unenpöpperössä löysin tieni vessaan… Lits ja läts! Siinä kohtaa olisin kyllä halunnut nähdä oman ilmeeni. Kylppärin lattia lainehti vettä ja hiekkaa ja mikä älyttömintä: meillä ei ole vieläkään mitään käsitystä mistä se kaikki vesi oikein tuli! Ikkunan karmeista valui hiekkavanat, mutta kaduilla ei kuitenkaan ollut aqua altaa, eikä (onneksi) muualla asunnossa vettä. Kauhottiin kylppärin lattia rikkalapiolla tyhjäksi ja heräiltiin tunnin välein tarkistamaan tilannetta.
Only in Venice.
