Useamman kuin yhden aspektin punapää

Kävin eilen kampaajalla ja vakiomarikani sai leikata pitkät hiukseni pois ja värjätä lettini oranssinpunervaksi. Kuva on laatua, koska äärimmäisen kökössä pokkarissani ei ole tällä hetkellä virtaa ensinkään, kun jengi kuvasi siitä akun tyhjäksi vanhojentansseissa ja sain laitoksen takaisin vasta hetki sitten. Webkamera on kuitenkin vielä ystävä, onneksi.

Vasemmistonuoret muisti violettia postilaatikkoani tänään Liberolla, jota kämpille kantaessani mietin hiusvärini syvempiä merkityksiä. Varsinkin sen hiusvärin, jonka hommaan kesäksi aikoessani raidoittaa nykyisen vihertävästi. Muutamaa toveria lainaten, punavihreästä päästä nauttii koko ruumis.

Kansalaisaktiivisuuden taso nuorten keskuudessa on kuulemma laskenut ihan pohjalukemiin. Uskaltaisin sanoa olevani samaa mieltä. Harva on kiinnostunut politiikasta ja harva käyttää epäsuoria vaikuttamisen keinoja. Suurin osa leijuu, eikä välitä. Miksi? Onko maassa kaikki hyvin? Ei, ei ole, mutta ihmiset ovat passivoituneet. Jos itse pystyy niukinnaukin eleskelemään ja olemaan ja isä maksaa puhelinlaskut ja bensat, on kansalaisaktivismi yksi elämän turhakkeista – tai siltä saattaa ainakin tuntua. Maassa on kuitenkin myös sellaisia, joilla asiat eivät ole näinkään hyvin. Voidaankin pohtia, miksei porukka ole valmis jakamaan hyvinvointiaan jos sitä kerran riittää. Ajatteleminen on sallittua ja jopa suositeltavaa toimintaa aina välillä. Jos ei sitten itsesi, niin sitten vaikka naapurin työttömän yksinhuoltajan takia.

Eduskuntavaalit tulevat. Itse äänestäisin (kotipiirin oman puolueen ehdokasta, Sarkkisen Hannaa), mutta täytän kahdeksantoista vasta syksyllä, parahiksi äänestämään presidentinvaaleissa seuraavana vuonna. Kokeilkaa vaalikoneita, tutustukaa ehdokkaisiin ja vaikuttakaa.