Pehmeä ja lämmin lounassalaatti
Tekeekö sinun mieli lämmintä ruokaa, mutta olet kuitenkin salaatin ystävä? Jyvämakaroni tuo salaatille sekä pehmeyttä että lämpöä, samoin kuin halloumi, sienet ja kana.
Lämpimän lounassalaatin resepti (kahdelle):
Ainekset
– 1dl jyvämakaronia
– 300g broilerfilettä suikaloituna
– 100g halloumijuustoa kuutioituna
– pala punaista paprikaa kuutioituna
– 2 kevätsipulia silputtuna
– pala kesäkurpitsaa kuutioituna
– 10-15 kirsikkatomaattia puolitettuna
– jääsalaattia
– 3 isoa herkkusientä viipaloituna
– suolaa ja valkopippuria maustamiseen
Valmistus
Keitä jyvämakaronit ohjeen mukaan suolatussa vedessä kypsiksi. Pilko ja pese kasvikset ja revi salaatti. Laita salaatti ja kirsikkatomaatit isoon kulhoon odottamaan lämpimiä aineksia. Kypsennä broileri ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Kun broileri on kypsää, lisää joukkoon halloumikuutiot, pilkotut herrkusienet, kesäkurpitsat ja paprikat. Kääntele pannulla hetken aikaa. Sekoita kana, halloumi ja kasvikset sekä kypät ja valutetut jyvämakaronit salaatin ja kirsikkatomaattien joukkoon. Kaada päälle salaatinkastiketta, itse käytän tietyistä K-marketeista saatavaa Provencale-kastiketta. Nauti lämpimänä!
Inspiraation tähän salaattiin sain Hellapoliisin Kodin suuresta keittokirjasta, mutta muuntelin reseptiä paljon omaan makuuni sopivaksi.
Raikkaita makuja, Berriesforbreakfast