Mausteiset täytetyt paprikat

blogimg_1443.jpg

Olen kokeillut täyttää paprikoita todella monella eri täytteellä, mutta rakenne tai maku ei koskaan ole ollut täysin kohdillaan. Nyt olen kuitenkin saanut kehiteltyä täytteen, joka on sekä maukas, että terveellinen ja ihanan mehevä! Salaisuus paprikoiden onnistumiseen on, että niiden antaa olla ensin hetken uunissa ilman täytettä.

Ainekset (kahdelle)

kaksi punaista paprikaa (valitse sellaiset kappaleet, jotka pysyvät pystyssä)

0,5dl täysjyvä couscousta

70g halloumia

pieni pala kesäkurpitsaa

2 herkkusientä

1dl kypsiä mustapapuja

1 kevätsipuli

1tl currytahnaa

0,5tl garam masalaa

ripaus suolaa (halutessasi)

Valmistus

Leikkaa paprikoiden kannet pois ja koverra niiden sisältä valkoiset osat. Kätevä työkalu tähän on omenapora. Laita paprikat uuniin 175 asteeseen siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Sekoita astiassa 1dl kiehuvaa vettä couscouksen kanssa ja anna tekeytyä noin 10 minuuttia. Pilko kesäkurpitsa, halloumi, kevätsipuli ja sienet pieniksi paloiksi ja valuta ja huuhtele mustapavut. Sekoita kulhossa tekeytynyt couscous, pilkkomasi ainekset ja mausteet. Halutessasi ekstrarakennetta, sekoita joukkoon myös kananmuna, mutta se ei ole välttämätön.

Ota paprikat pois uunista ja lusikoi täyte niiden sisään. Kypsennä uunissa noin 20-30 minuuttia tai kunnes paprika on saanut ryppyjä pintaansa ja hieman väriäkin. Nauti!

blogimg_1441.jpg

Sofia

Koti Ruoka ja juoma

Maukkaat avokado-browniet

blogimg_1358.jpg

En olisi uskonut, että browniet, joissa voi on korvattu kahdella avokadolla, voisivat olla näin upean makuisia! Vehnäjauhojen tilalle jauhotin manteleita tekien näistä brownieista vielä gluteenittomiakin. Reseptin löysin blogista Half baked harvest, joka on yksi suosikkiblogeistani.

Ainekset 

Browniet

30+30g tummaa suklaata

2 kypsää avokadoa

1dl sokeria

1tl pikakahvijauhetta

1tl vanilja-aromia

2 kananmunaa

1dl tummaa kaakaojauhetta

1,25dl manteleita

ripaus suolaa

Kuorrute

0,5dl vaahterasiirappia

0,5dl kookosöljyä

60g tummaa suklaata

0,5dl tummaa kaakaojauhetta

Valmistus

Sulata 30g suklaasta vesihauteessa. Surauta sauvasekottimella avokadojen hedelmäliha, sokeri, pikakahvijauhe ja vanilja-aromi tasaiseksi seokseksi. Kaada joukkoon sulatettu suklaa ja kananmunat ja sekoita.

Tee tehosekoittimella manteleista hienoa jauhoa, ja sekoita jauho, suola ja siivilöity kaakaojauhe taikinaan. Rouhi loput 30g tummasta suklaasta ja kääntele ne taikinan joukkoon. Voitele pieni, neliönmuotoinen uunivuoka ja levitä taikina siihen tasaisesti. Paista uunissa 25-35 minuuttia 175 celsiusasteessa, kunnes browniet ovat kypsiä, mutta meheviä keskeltä. 

Sulata kuorrutteeseen 60g tummaa suklaata, vaahterasiirappi ja juokseva kookosöljy yhteen vesihauteessa. Poista vesihauteesta ja siivilöi ja sekoita kaakaojauhe joukkoon. Levitä täyte kypsien, hieman jäähtyneiden brownieiden päälle tasaisesti. Anna brownieiden jäähtyä noin tunnin, leikkaa kuutioiksi ja nauti maidon tai kahvin kera.

blogimg_1344.jpg

Sofia

Koti Ruoka ja juoma