Hurmaava sahrami-herkkusienirisotto

Olin jo pitkään pyöritellyt ajatusta sahramirisotosta ja kun ostin kaupasta ruskeita herkkusieniä, päätin, että nyt aion vihdoin sen toteuttaa. En olisi kuuna päivänä uskonut saavani näin mahtavia makunautintoja itsekeksimästä reseptistäni!

img_7897sahrami.jpg

Sahrami-herkkusienirisoton resepti:

Ainekset (kahdelle)

– 1,5dl risottoriisiä

– 6-10 pientä ruskeaa herkkusientä

– puolikas annospussi sahramia

– reilu 3dl vettä

– puolikas yrttiliemikuutio 

– 0,5dl valkoviiniä

– vajaa desi kevytruokakermaa (Valio Crea kolme yrttiä)

– 1 pieni sipuli

– 1 valkosipulinkynsi

Valmistus

Kiehauta vesi ja laita joukkoon puolikas yrttiliemikuutio. Laita kattila sivuun odottamaan. Silppua sipulit ja kuullota ne pienessä määrässä öljyä risottoriisin ja sahramin kera toisessa kattilassa. Kun väri on hieman muuttunut, lisää valkoviini ja sekoittele, kunnes se on imeytynyt. Lisää vähän kerrallaan valmistamaasi yrttilientä ja sekoittele samalla. Anna nesteen imeytyä riisiin, ennen kun lisäät sitä. Pilko sienet noin 4-6 osaan. Lisää viimeisen kerran vettä lisättyäsi laita joukkoon myös kevytruokakerma ja pilkotut sienet ja sekoita varoen. Keitä hiljalleen kannen alla noin 15-20 minuuttia. Lopullisen risoton kuuluu olla kosteaa. Tarjoile esimerkiksi porkkanaraasteen kera. Nauti!

img_7882risotto.jpg

Hurmaavia makuelämyksiä, Berriesforbreakfast

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli DIY

Kiwismoothie

Tämän smoothiereseptin kehittelin kerran ihan itse kaapissa vanhetumisen uhalla olevista aineksista. En olisi uskonut, että tästä tulee yksi kaikkien aikojen suosikkismoothieistani!

img_7670kiwismoothie.jpg

Usein kiwit menevät nopeasti vähän löllöiksi, jolloin ne eivät maistu enää niin hyviltä. Tämä resepti takaa sen, ettei sinun tarvitse enää koskaan heittää kiwejä roskikseen, vaikka ne sellaisenaan eivät enää maistuisi.

Kiwismoothien resepti:

Ainekset (kahdelle)

– 2 kiwihedelmää

– 1 banaani

– 1,5dl pakastemansikoita

– 1,5dl maustamatonta luonnonjogurttia

– 1dl sokeroimatonta vadelmakeittoa (Valio)

– 2tl chiasiemeniä

Valmistus

Sekoita ainekset tasaiseksi ja kuohkeaksi smoothieksi smoothieblenderillä. Nauti kylmänä!

Raikkaita makuja, Berriesforbreakfast

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Terveys DIY