Rapeat bataattilohkot rosmariinilla

k2img_3128.jpg

Nämä bataattilohkot ovat terveellinen, ja paljon paljon herkullisempi versio uppopaistetuista bataattiranskiksista. Bataatti on mielestäni parhaimmillaan uunissa pitkään paistettuna, rapeana ja yrttien kera. Tämä sopii lisäkkeeksi melkein mille tahansa! 

Postailutauko on johtunut siitä, että olin vajaan kahden viikon matkalla Nepalissa. Ajattelin tehdä reissusta vielä jossain vaiheessa kunnon postauksen, jossa näytän kuvia siitä upeasta maasta ja kerron kokemuksistani siellä. Nyt vasta olen alkanut päästä kunnolla kiinni arkeen ja luovaan ruuanlaittoon.

Ainekset (kahdelle)

1 bataatti

1+2rkl oliiviöljyä

6 oksaa tuoreesta rosmariinista

suolaa ja pippuria

Valmistus

Kuori ja lohko bataatti. Laita lohkot kattilaan kiehuvaan veteen ja keitä niitä 8 minuuttia. Kaada vesi pois.

Sekoita lohkoihin 1rkl oliiviöljyä ja suolaa ja pippuria. Kaada loput oliiviöljyt laakeaan uuniastiaan. Asettele astiaan bataattilohkot niin, etteivät ne ole toistensa päällä. 

Laita kolme rosmariininoksaa kokonaisena lohkojen päälle. Irrota lopuista kolmesta oksasta lehdet ja ripottele nekin lohkojen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 50-60 minuuttia, kunnes ne ovat ruskistuneita ja rapeita. Nauti esimerkiksi vegaanin wellingtonin kanssa!

 

Sofia

Koti Ruoka ja juoma