Tofu-sienivuoka puhvelimozzarellalla

img_6163.jpg

 

Yhtenä päivänä en meinannut keksiä mitään syötävää itselleni, ja päätin vain tehdä jotain niistä aineksista, mitä kaapissa sattuu lojumaan. Päädyin tekemään uunivuoan, josta tuli yksi parhaimman makuisista ruuista, mitä olen ikinä tehnyt! 

Ainekset (kolme annosta)

10 herkkusientä

puolikas punainen paprika

100-200g tofua

2 valkosipulinkynttä

1tlk tomaattimurskaa

tomaatti-basilika -liemikuutio

1rkl kuivattua basilikaa

1tl kuivattua timjamia

1tl sokeria

2tl tomaattipyreetä

2,5dl täysjyväpastaa

125g puhvelimozzarellaa

Valmistus

Pese ja pilko sienet ja paprika. Silppua valkosipulinkynnet ja kuutioi tofu. 

Paista isolla pannulla rypsiöljyssä ensin valkosipulinkynsiä ja paprikaa hetken, lisää sienet ja paahda noin 5 minuuttia. Lisää tofut ja paista vielä vähän aikaa. 

Laita pasta kiehumaan.

Kaada tomaattimurska pannulle kasvisten joukkoon, mausta yrteillä ja sokerilla. Lisää liemikuutio ja tomaattipyree ja sekoita. Anna hautua miedolla lämmöllä.

Valuta lähes kypsä pasta ja sekoita pannulla muihin aineksiin. Kaada ruoka voideltuun uunivuokaan. Revi puhvelimozzarellaa pinnalle ja väleihin. 

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Anna vetäytyä hetken ennen syömistä. 

 

koti ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *