Tulinen kurpitsa-kookoskeitto
Kolmesta ostamastani erilaisesta kurpitsasta myskikurpitsa päätyi tähän keittoon. Tavallisesta kurpitsakeitosta poiketen tällä keitolla on kivaa potkua, jota voi säädellä chilihiutaileden määrällä. Löysin reseptin tähän vegaaniseen keittoon HS:n sivuilta.
Ainekset (neljälle)
1 iso myskikurpitsa (yli 1kg)
0,5dl rypsiöljyä
1rkl luomuruokosokeria
mustapippuria ja suolaa
1 sipuli
1tl (tulista) curryjauhetta
0,5tl juustokuminaa
0,5tl chilihiutaleita
1tl inkivääritahnaa
5dl kasvislientä
2,5dl kevytkookosmaitoa
päälle kurpitsansiemeniä ja loraus kookosmaitoa
Valmistus
Kuori kurpitsa ja halkaise se. Poista sisältä siemenet ja rihmasto. Pilko isohkoiksi paloiksi ja laita palat kulhoon. Lorauta päälle rypsiöljyä ja mausta ruokosokerilla, suolalla ja pippurilla. Sekoita ja asettele lohkot leivinpaperin päälle yhteen kerrokseen. Paahda 200-asteisessa uunissa, kunnes kurpitsalohkot ovat kypsiä, noin 30 minuuttia.
Hienonna sipuli ja kuullota sitä isossa kattilassa tilkassa öljyä hetken aikaa. Lisää joukkoon mausteet ja anna hautua muutaman minuutin ajan. Kaada sekaan uunissa paahdetut kurpitsapalat ja kasvisliemi. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 5 minuuttia.
Soseuta keitto sauvasekottimella. Sekoita joukkoon kookosmaito ja laita kattila takaisin liedelle muutamaksi minuutiksi. Mausta tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla. Koristele annokset paahdetuilla kurpitsansiemenillä ja lorauksella kookosmaitoa. Nauti!
Kuva on Bergamossa Italiassa sijaitsevalta luomufarmilta, joka kasvattaa muun muassa kurpitsaa, maissia, sokeriruokoa sekä salaattia. Pääsin vuosi sitten syksyllä vierailemaan siellä, kokemus oli aivan mahtava!
Sofia