Yliluonnollista hipelöintiä

Nyt ei saa nauraa.

Minä olen aina pitänyt itseäni enemmän tai vähemmän rationalistisena ja agnostisena ihmisenä; viime aikoina olen kuitenkin joutunut todistamaan tapahtumia, joita en voi järjellä selittää.

Makaan sängyssä. Yhtäkkiä tunnen käden olkavarrellani; selkeästi enkä mitään hipaisua. Tunnen koko kämmenen painon – se silittää käsivarttani muutaman kerran melkeinpä hellästi, ennen kuin katoaa. Räväytän valot päälle; huone on tyhjä. Koira pälyilee epäilevästi ympärilleen, ei nuku sikeästi kuten yleensä.

Istun sohvalla kirjaa lukien. Lämmin kosketus poskellani; kämmenselkä ylhäältä alas. Säpsähdän, poskeani ikään kuin kihelmöi vielä pitkään jälkeenpäin. Olen yksin.

Usein, kun Ykkösmies on poissa kotoa – ja vain, kun hän on – joku tulee ja koskettaa minua. Kosketus ei ole aggressiivinen vaan pikemminkin lempeä; eikä milloinkaan seksuaalisväritteinen.

Ajattelin ensimmäisellä kerralla, että unen rajamailla aistit tekivät tepposet. Että olin jo nukahtanut ja uneksin koko kosketuksen; olo oli turvattomampi kuin Ykkösmiehen kotona ollessa. Mutta sitten kosketuksia alkoi tapahtua myös ollessani täysin hereillä.

Vaikka kosketukset eivät itsessään olleetkaan epämukavia, tilanne sen sijaan oli. Olinko tulossa hulluksi? Vai hiippailiko vanhan talon uumenissa joku perverssi aave? Alkoi vähän ahdistaakin; koska se tulee taas hipelöimään, mihin se koskettaa seuraavaksi.

Keskustelin tästä viime lauantaina erään tuttavani kanssa, jossa on vähän selvänäkijän vikaa (omasta mielestään, minähän en taas agnostikkona usko). Mies ei tiedä suvustani mitään, ja ookoo; arvaus että isovanhempani ovat jo kaikki menneet manan maille ei ole kovinkaan suurella epätodennäköisyydellä väärä ikäni huomioonottaen.

Mies oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kummitussilittelijä on mummuni, joka näin haluaa kertoa että ei ole minua unohtanut, ja että valvoo vieläkin ensimmäisen lapsenlapsensa ylitse. Sinänsä hyvä valinta; asuin pienenä mummulassa ja tämä topakka nainen lähestulkoon kasvatti minut yhdessä äitini kanssa. Mummu oli minulle rakas.

Aika ihana ajatus.

Ykkösmies tietenkin kieltäytyy uskomasta; jopa niin että uskoo mieluummin minun olevan tulossa hulluksi, kuin minun kertomustani siitä miten joku minua aina hänen poissaollessaan silittelee.

Onko muilla ollut kokemuksia, joita ei voi järjellä selittää? (Vai pitääkö hakeutua psykiatrin pakeille..) 

***

Edit: Mikähän siinä muuten on, että yllämainittu ”selvänäkijä” (huom. ironiset lainausmerkit) päätti kertoa ”kyvyistään” juuri minulle (kukaan muu hänen ystävistään ei tiedä) – ja muutama kuukausi sitten naapurin pojan kaveri tunnusti (juuri minulle, puolitutulle), että näkee värejä (auroja?) ihmisten ympärillä? Onko näillä epäilijän mielestä huuhaa-ihmisillä joku tutka, joka kertoo että tuolle voi mennä uskoutumaan? 

–> Rationaalinen selitys: ”se on niin viinipäissään ettei kuitenkaan muista sitä enää huomenna”? :D