Juomatölkkiraporttia *)

“Lähden nyt kotoa, olen siellä noin kymmenessä minuutissa.”

Ruokakaupan Pojan viesti sai veren kiertämään nopeammin. Vielä viimeiset huulipunanvedot, nopeat stay-uppien nykäisyt. Onks tukka hyvin, näkyyks kello ja sitä rataa. Ikuisuudelta tuntuneen kymmenminuuttisen jälkeen Whatsapp piippasi jälleen.

“Oon nyt sun oven takana, tuutko avaan.”

Vedin syvään henkeä. Zen. Avasin oven. Ei ketään.

Näpy-näpy.

“En tiiä missä oot, mutta et ainakaan mun oven takana.”

Kuvailin taloani, autoani, ympäristöä. Vedin oven kiinni, sillä heppoisat hepenet vetivät ihoa kananlihalle. Ehdin jo epäillä, että koko tapaaminen olikin vain julma teinipoikien pila.

“No nyt olen.”

Ja siinä hän tosiaan seisoi, kylmästä väristen, näyttäen ujolta, hyvin nuorelta – ja hieman pelokkaaltakin. Seksikäs virnistyksentapainen jäi hivenen epävarmaksi. 

Ennen kuin ehdimme vaihtaa sanaakaan, nappasin Ruokakaupan Poikaa takinrinnuksesta kiinni ja vedin tämän lämpimään eteiseen, kiinni itseeni. Huulemme löysivät toisensa; painauduin häntä vasten ja tunsin hänen malttamattomuutensa vatsaani kiinni painautuneena. Yhä huulet lukkiutuneina toisiinsa kompuroimme makuuhuoneeseen.

Työnsin Ruokakaupan Pojan sängylle sillä välin, kun tämä kiemurteli ulos takistaan, käteni jo vyönsoljellaan  toisen kiskoessa t-paitaansa ylöspäin. Huuleni seurailivat lihaksikasta vatsaansa nivusiaan kohti, poika huokaili kuuluvasti. Vedin maastokuvioisia housuja (!?) alaspäin, huuleni hamusivat ja näykkivät alushousujen alta pullottavaa huomattavaa kohoumaa. Ruokakaupan Pojan huokailu voimistui, tämä alkoi voihkia.

Innokkaana kuin jouluaattona lahjoja avatessa vapautin kädet täristen alushousuissa vankina olleen, ja se presentoi itsensä innokkaasti paraatiasennossa tervehtien.

Herranjumala. Like ou-em-gee. Edellisen postauksen kommenttikentässä puhuttiin ympärysmitasta, jota voisi verrata juomatölkkiin. Vertaus nauratti, ja olen kiitollinen ettei kommenttia oltu lähetetty ennen Ruokakaupan Pojan vierailua. Red Bull –tölkki olisi nimittäin jäänyt pituutensa puolesta kakkoseksi; paksuudessa arvioin tasapelin. Hillitön naurunpuuska kyseisessä tilanteessa olisi saattanut laimentaa tunnelmaa jonkin verran.

Jatkoin näykkimistä, imin varovasti ja välillä rohkeamminkin varoen koskemasta mihinkään, mihin ei voisi koskea ilman kondomia. Yhtäkkiä Ruokakaupan Poika alkoi täristä, kirosi hiljaa ja jokseenkin epätoivoisesti vetäen samalla henkeä sisään;  upotti kätensä hiuksiini; tunsin, miten kehonsa jäykistyi kauttaaltaan. 

Reisillehän se meni. Oho. Miten…liikuttavaa. Awwwww.

Ruokakaupan Poika naurahti hämillään, veti minut syliinsä, hamusi huuliani huulillaan.

“Sori hei, yritin pidätellä mutta en voinut mitään. Kyllä sä oot aika tiikeri.”

Jätin korjaamatta, että puumapas.

Siinäpä teille yöunien menettämiseksi mielikuvaa. Hih. 

—

*) Otsikko viittaa tämän postauksen kommenttikenttään, joka aiheutti lievästi sanottuna huutonaurua.