Pikapikapäivitys!

Muusikon kanssa oli ihanaa. Molemmipuolisesti ja absoluuttisesti yksinkertaisesti ihanaa.

Siinä vaiheessa, kun varttitunti (!) tapaamisesta maattiin sylikkäin sängyssä ja se suukotteli hiuksiani ja silitteli reittäni laiskasti jälkihuumassa tajusin, että oli ehkä liiankin ihanaa. 

Välillä vähän ”sävellettiin” (so. se hapuili melodiaa sanoitukselleni ja minä nyökyttelin hyväksyvästi) alasti ja juotiin kahvia sylikkäin, sitten taas palattiin sänkyyn. Ja vielä kerran. 

Oli, kuin niin olisi ollut aina. Kuin olisimme tunteneet toisemme aina. 

En tiedä, uskalletaanko me toista tapaamista. Molempia pelottaa, että nyt löytyi vähän liiankin hyvä mätsi.