Umpisolmussa

Pattitilanne. Siitä me nyt itsemme löydämme; minä ja Muusikko. 

Mikä alkoi täysin analysoimattomana ”ollaan vaan tässä ja tunnetaan niin kuin tunnetaan”, eskaloitui viimeisen viikon aikana täydelliseksi tunteitten sekametelisopaksi. Lankarullaksi, josta alku ja loppu on hukassa; on vain yhtä myttyä ja selvittämättömiä umpisolmuja. 

Olemme nyt yrittäneet selvitellä solmuja, keriä lankaa edes vähän takaisin rullalle. Olemme onnistuneet luomaan vielä enemmän solmuja ja sotkuja. Sielut vereslihalla olemme itkeneet satojen kilometrien päässä toisistamme; yrittäneet päätyä edes jonkinlaiseen ratkaisuun. 

Tilanne kaikessa lyhykäisyydessään (ja ironisuudessaan) on tämä: Muusikko on herännyt yllättäen (!!) huomaamaan, että hänen elämälleen täytyy olla enemmän tarjolla kuin vain sisko-veli seurustelusuhde Tyypin kanssa. Muusikko haluaa muuttaa kupletin juonta: haluaa nyt jonkun, jolle voi antaa kaiken sen sielua polttavan rakkauden, sen tunteiden palon. Mutta tämä tarkoittaa, että haluaa myös vastaanottaa samaa. Ilman reunaehtoja. 

Kyllä minä pystyn Muusikolle rakkautta antamaan niin fyysisessä kuin henkisessäkin muodossa. Mutta en pysty antamaan itseäni kokonaan. En halua.

Lähetin Muusikolle tänä aamuna hänen pyynnöstään novellinmittaisen sähköpostin, jossa yritin jäsennellä tunteitani ja sitä, mitä minä voin Muusikolle tarjota. Vastasin tarjouspyyntöönsä, ja odotan nyt, seuraako siitä heti tilaus, vai pitääkö hinnasta ja/tai toimitusehdoista vielä keskustella. Tällä hetkellä näyttää kovasti siltä, että Muusikko haluaa enemmän, kuin mitä minulla on hänelle antaa. Sori, enempää ei ole tällä hetkellä varastossa.