Puuman paluu
Viime aikoina on taas sormia ruvennut syyhyttämään siihen malliin, että siinä, missä suutarin on palattava lestilleen, on minun jälleen kerran palattava näppäimistön ääreen muutenkin kuin excelöimään.
Tämä reilu kolmen viikon “luova tauko“ on selkeyttänyt ajatuksia ja tyynnyttänyt mieltä. Suoraan sanottuna, blogin sisällön tuottaminen alkoi olla semmoista tervanjuontia, että mahassa oli möykky ja kurkussa pysyvä pala. Nyt möykky on, ellei kadonnut, niin ainakin pienentynyt; muuttunut siedettäväksi. Saa nähdä, mitä jatkossa sitten.
Nörttipojan ilmestyminen Lilyyn ensin vähän järkytti, eikä vähiten siksi, että hän on näköjään seurannut blogiani siitä asti, kun lopetimme tapailumme. Mutta myöhemmin, hänen kanssaan meilailtuani tajusin, että hänen sydämensä oli oikealla paikalla, ja että vaikka emme enää pidäkään aktiivisesti yhteyttä, voin luottaa siihen, että hän on minun “puolellani”. Muistot lämmittävät vieläkin.
Muusikon kanssa pidämme yhä tiiviisti yhteyttä, ja itseasiassa kikkailemme lähes päivittäin. Rutiiniksi ovat myös muodostuneet viikonloppukeikkojen jälkeiset, aamuyön pikkutunneissa mitattavat viestittelytuokiot sen jälkeen, kun Ykkösmies on mennyt jo nukkumaan. Puhumme musiikista, lähettelemme toisillemme youtubeklippejä ja fiilistelemme eri genreillä.
Emme kuitenkaan ole tavanneet enää sen toisen tapaamisemme jälkeen. Emmekä aiokaan toistaiseksi tavata, ja jos tapaammekin, se ei tule olemaan seksin merkeissä – tämä on Muusikon päätös. Minä olisin ollut valmis rikkomaan sydämeni, rakastamaan salaa kerran kuukaudessa omassa rinnakkaisuniversumissamme; mutta Muusikko ei.
Olemme kuitenkin molemmat sitä mieltä, että emme halua katkaista välillämme olevaa yhteyttä; sitä niin vahvaa henkistä sellaista, sitä melkeinpä sielunkumppanuutta. Jatkanemme siis kliseisesti kavereina, ehkä joskus jopa ystävinä. Perkele, olen friendzonella.
Muusikon kanssa vääntäessä minua lähestyi Kikin kautta nuorehko mies, jonka kanssa viestittelin alussa samaan aikaan, kun tapasin Muusikon. Mutta Muusikko jyräsi persoonallaan niin, että nuori mies jäi ns. kakkoseksi; tämän tietysti selväsanaisesti hänelle ilmaisinkin. Nuori mies otti tämän kuitenkin rauhallisesti, ja ilmoitti vain, että aikoo kuitenkin pitää kontaktitietoni “ihan vaan kaiken varalta”. Nuori mies oli imartelevan sinnikäs olematta kuitenkaan missään vaiheessa tukehduttava; ja koska kaipasin muuta ajateltavaa, oli hänen seuransa jopa tervetullutta.
Tämä kolmekymppinen sinkku on finanssipuolen hommissa, ja alun tyypillinen numeroittenpyörittäjän kuivakkuus (anteeksi stereotypiani, perustuu kuitenkin omakohtaisiin kokemuksiin) karisi sitä nopeammin, mitä enemmän viestittelimme. Viestien takaa paljastui pilke silmäkulmassa maailmaa tarkasteleva, nopeasti ajatteleva ja älykäs mies. Joka kuvien perusteella on melkoinen silmäkarkkikin; urheilullinen ja hoikka, mutta kuitenkin lihaksikas.
Ensimmäinen tapaaminen on sovittu perjantaille. Samaan hotelliin, jossa aikoinaan tapasin Nörttipojan. Ehkä tämä on kaipaamani uusi alku, ehkä vain laastari. Vain aika näyttää. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että tällä kertaa tapaamisista tulee huomattavasti tunteettomampia kuin Muusikon kanssa – mikä on vain hyvä asia; kahdessa sielunkumppanissakin on kai jo yksi liikaa.
Finanssimies täyttää tehtävänsä; kostuttaa pöksyni. Ja se on tarpeeksi.
