Elossa

Pikapikaviesti – ilmoittaakseni, että olen edelleen elossa. Toisin, kuin edellisen postaukseni kommenttikentässä spekuloitiin, Puusepästä ei kuoriutunut psykopaattia, enkä maannut teholla. Sen sijaan makasin kärttyisänä pimeässä peiton alla rätti silmillä järkyttävässä päänsäryssä ja kovassa kuumeessa, jotka eristivät minut täysin niin some- kuin muistakin maailmoista. Onneksi äiti tuli kylään (minua ja) koiraa hoitamaan ja jaksoi tuoda kaupasta suklaata (ja ehkä vähän ruokaakin). 

Nyt olen taas pirteänä (?) töissä ja puran satojen sähköpostien sumaa. 

Tulevalle perjantaille on muuten sovittu treffit Sossupojan kanssa (josta mainitsin täällä; taitaa olla aika nimetä tämäkin 29-vuotias, kun kerran homma etenee ihan tapaamiseen asti). Ellei muuta, niin Sossupoika on ainakin ollut sinnikäs; on viestitellyt iloisesti lähes päivittäin, vaikka tietää Puusepästäkin. Joskus sinnikkyys näköjään palkitaan (siinä vähän bensaa tuleen kaikille stalkkereille haha). Toisaalta – en ole hänelle sanonutkaan, etteivätkö hänen viestinsä olisi tervetulleita (no means no siis edelleen, stalkkerit). 

Sitäpaitsi – en ole koskaan ”deittaillut” sosiaalialalla työskentelevää miestä. (Tai naistakaan sen puoleen.) Huomaan pohtivani, että onkohan tyyppi oikeasti niin empaattinen, kuin mitä viestittelynsä perusteella voisi odottaa. Ihan perstuntumalla voisi nimittäin olettaa, että työnsä on enemmän kutsumustyö (tuskinpa sillä ainakaan rikastuu), ja jos jaksaa olla tekemisissä päivittäin haastavien ihmisten kanssa (minä en jaksaisi), ei voi olla ihan perseestä ihmisenä? 

Ai juu, Punatukkaiselle Pojalle kerroin, että tapaamisestamme ei tule mitään. Sain yhdestä sähköpostistaan sen verran voimakkaat weirdo-vibet, että katsoin parhaimmaksi lopettaa viestittelyn. Siinä taisi olla patteriin kahlituksi tuleminen vähän liiankin lähellä.