Rakastajasta ystäväksi
Minulle on tapahtumassa jotain kummallista. Tajusin äkkiä, etten juurikaan himoitse T:tä sillä tavalla, kuin rakastajaansa tulisi ehkä himoita.
Siksi kai minua ei häirinnyt sekään, että viime tapaamisellamme emme edes harrastaneet seksiä, vaan päädyimme vain olemaan lähekkäin ja chillaamaan yhdessä.
Viestittelemme edelleen runsaasti joka päivä, mutta alkuflirtin jälkeen viestien sävy on muuttunut päivä päivältä toverillisemmaksi. Huomaan, että pystyn puhumaan T:lle kaikesta, ja hän on jo moneen otteeseen todennut, että häntä jaksaa ällistyttää se, miten reaktioni ovat lähes yksi yhteen sen kanssa, miten hänen paras ystävänsä hänen kanssaan kommunikoi.
Me olemme myös yllättävän samanlaisia; molemmat ovat mullekaikkiheti –ihmisiä, jotka heittäytyvät sataprosenttisella tunteella jokaiseen tielle osuneeseen suhteeseen; ihmisiä, jotka eivät jaksa pelata turhia pelejä, ja jotka eivät ymmärrä, miten se oman innostuksen kohde ei välttämättä jaksakaan viestiä 24/7 takaisin. T on tämän takia saanut monet kerrat näpeilleen; minä yritän kannustaa olemaan antamatta periksi. Sanon, että ne ihmiset eivät ole sinulle oikeita, älä anna periksi, monen sadepäivän jälkeen aurinkoa jaksaa taas arvostaa enemmän.
Joskus mietin, miten noin älykkäällä ja kauniilla nuorella miehellä voi olla niin heikko itsetunto, niin vahva tarve miellyttää toista oman onnellisuutensa uhallakin. Miksi hän ei uskalla luottaa siihen, että kelpaa vallan hyvin ihan omana itsenään?
Omituinen ystävyys, joka alkoi vuosien moikkausnaapurisuhteella ja räjähti sattuman kautta yhden vuorokauden sisällä FB-kaveripyynnön kautta seksisuhteeksi. Ja näyttäisi nyt jatkuvan jonakin määrittelemättömänä, johon joskus saattaa sisältyä seksiä ja joskus taas ei.
Jos joku tulisi ottamaan minua hihasta ja kysyisi, mitä T on minulle, vastaisin empimättä ensin ystävä, ja vasta sitten – ehkä – rakastaja. (No joo, mä olen taas rakentelemassa kuolemaan asti kestäviä ystävyyssuhteita perustuen kahdelle tapaamiselle ja muutaman viikon viestimiselle – mutta antakaa mun!)
Puusepän kanssa viestittely onkin sitten vastaavasti kuumennut asteelle, jolla molemmat viestimme häpeilemättä kiimastamme ja lähettelemme vihjailevaa kuvamateriaalia.
Villi viestittely sai alkunsa tästä Puusepän lähettämästä kuvasta.
Puuseppä ja T muuten tietävät toisistaan, ja hyväksyvät toistensa olemassaolon minun maailmassani mukisematta. T:tä tosin jaksaa hymyilyttää minun kahden kollin kanssa härväämiseni; hän kiusaa minua pikkupuumaksi, sillä en ole viitsinyt valaista häntä esimerkiksi blogini nimestä, saatikka preferenssistäni miesten suhteen. En nimittäin halua olla Se Puuma, joka kiinnostuu nuorista miehistä vain näitten iän takia – tai lähinnä en halua nitten nuorten miesten ajattelevan, että olen kiinnostunut heistä vain, koska he ovat nuoria.
Ai juu – Ykkösmieskin on taas kotona, ja pysyykin täällä ainakin huhtikuun puoliväliin asti. Pääsiäisviikonlopuksi on keksitty kivaa ohjelmaa – lauantaina mennään käymään puolitutun talleilla; ajattelin uudelleenherätellä lapsuuden ratsastusharrastukseni. Ja mennäänpä yhdessä syömäänkin lempiravintolaani, joka on tunnettu ihanan hitaasta palvelustaan (slow dining -konsepti huipussaan) ja koko aterian kruunaavista viineistään. Siirtynemme sieltä vanhanaikaisesti baariin ja kukumme pilkkuun asti, vain viettääksemme seuraavana päivänä Netflix-maratonipäivää alasti pizzaa syöden.
Kyllä ne vanhatkin jaksaa. Ehkä.