Puhuttaisko epäseksistä?
Sunnuntain negatiivinen seksikokemus kummitteli sen verran, että päätin tarttua härkää sarvista, nostaa kissan pöydälle ja toimia, ennen kuin kärpäsestä tulee härkänen. Paradoksaalisesti päätöksen myötävaikuttajana oli (paitsi blogini lukijoitten kommentit, myöskin) Nörttipoika, jolle vuodatin pahaa oloani. Kyllä, purin siis rakastajalleni tuntojani myös tästä aiheesta.
Nörttipoika oli surullinen puolestani – siitä, miten onneton olen seksin suhteen kotioloissa. Ja oli sitä mieltä, että asiasta tulee ehdottomasti puhua, ettei näin voi jatkua: “Muuten sä menet ihan rikki sisältä.”
***
Istuimme siis olohuoneen pöydän ääreen – epävirallinen palaveripaikkamme, jossa usein myös ruodimme töissä sattuneita “haasteita” ja esitämme toisillemme parannusehdotuksia. Kaadoin itselleni lasin viiniä ja miehelle olutta. Aloitin kertomalla, että haluan puhua siitä, mitä tunteita sunnuntainen tulemattomuus minussa herättää.
Kyyneleet alkoivat välittömästi valua poskiani pitkin. Minä, joka en itke. Koskaan.
Kerroin, miten pahalta se tuntuu; olla se epäonnistunut vaimo, joka ei kykene edes omaa miestään tyydyttämään. Miten sattuu tuntea itsensä niin epähaluttavaksi, epäseksikkääksi, epävaimoksi. Sanoin, että puoliksi jo päätin itsekseni etten halua enää sunnuntain toisintoa, etten kestä sitä henkisesti. Sanoin, etten koskaan enää halua tuntea oloani niin surulliseksi, niin riittämättömäksi.
Mies selvästi järkyttyi. Jo kehonkielestä näki ettei hän ollut koskaan tullut ajatelleeksi, mitä tuntemuksia epäseksimme minussa herättää. Otti kädestä kiinni.
“Älä itke kulta.”
Siinä kyyneleitä nieleskellessäni sain kysyttyä, johtuuko se minusta, jostakin jota teen väärin, ehkä ulkonäöstäni? Siitä, minkälainen ihminen olen muuten suhteessamme?
“Ei se johdu sinusta, olet minulle täydellinen kumppani.”
Kerroin, että jos miehellä on “erilaisia” toiveita seksin suhteen, toivoisin että hän kykenisi kertomaan niistä minulle, luottamaan siihen että voin hyväksyä miehen sellaisena kuin hän on; että ei ole mitään sellaista, mistä hänen pitäisi vaieta. Vaikka sitten olisi kaappihomo tai että olisi joku toinen – että haluaisin vain löytää syyn, selityksen sille miksei homma suju.
Mistään tämmöisestä ei kuulemma ollut kysymys.
“Se tuntuu hyvältä, en tiedä itsekään miksi en pääse loppuun asti.”
Lähdin poissulkemaan mahdollisia fysiologisia ongelmia; masturboiko mies ja jos, pääseekö silloin loppuun asti?
Miestä selkeästi hävetti. Laski katseensa ja myönsi, että tuleehan sitä harrastettua. Useinkinko? No ei, noin kerran viikossa. Ja kuulemma onnistuu ihan hyvin.
Valitettavasti en tajunnut kysyä ,mitä mies ajattelee masturboidessaan. Epäilen, että vastauksesta olisi saattanut selvitä yhtä sun toista.
***
Joka tapauksessa, tuntuu jo paremmalta. Tajusin, että aiemmissa keskusteluissamme olen lähinnä maukunut seksin vähyyttä ja “huonoutta”, enkä niinkään tuonut julki miksi mau’un, miksi asia koskettaa minua niin syvältä. Uskon, että tulevaisuudessa tulemme keskustelemaan asiasta enemmän ja avoimemmin. Olen toiveikas – ehkä tämä vielä tästä joskus; periksi ei anneta!
Tunnelin päässä näkyy pieni valonpilkahdus.