Päiväkahavit

Minttumarin pyynnöstä 😉 

Viime torstaena ajjaa hurruuttelin aikasin aamusta ihan helevetinmoisessa vesisatteessa Nörttipojan luo. Määhän siis en tykkää ajjaa a) pimmeellä ja b) vesisatteessa, nyt kävi tuplasäkä ja sain molemmat. Pääsin kuitennii ehjänä perille ja näpyttelin viestiä että soppii tulla hakkeen alaovelta. Siinä koiranilimassa sitten jouvuin kuitenniin oottelemmaan ainakii viis minnuuttia ennenkuin Nörttipoika tuli avvaamaan. Oli kuulemma ollut ihan riskisti sanottuna lähättämässä paskaa. Erittäin erroottinen alaku siis.

Eipä tuo mennoo haitannu, alle minnuutissa oli molemmilta vaatteet pois ja eiku vällyjen välliin. Eilen ku oltiin tekstailtu nii Nörttipoika oli kysyny että sopisko mitenkään jos tällä kertaa kokkeiltais jottain uutta, halus nimittäin alotella iha tavallisseen tappaan mutta sitten lopettaa silleen että laukeais minun suuhun: menis selälleensä makkaamaan ja minä sitten viimestelisin. No iliman muuta, ja eiku panneen.

Totta se oli se kuukauven tauko välissä, mutta eipä tuon montaa kertaa tarvinnut pökkiä menemään ku mää jo huomasin että ei helevetti, määhän tulen jo. Tiijä mitä seinän takana kykkivä kämppis puuhasi, mutta saattohan tuo vähä riemastua, sen verran kovvaa tuli huuettua. Ehämmää vasiten huutanu, en vaa voinu sille mittään. Muutaman minnuutin päästä oli sitten Nörttipojan vuoro, ja ku kerta oltiin sovittu, niin se panneusi makkuulleen ja mää koitin pyssyy perässä. Vaan sekkaet ei silimäänkään menny ihan suunnitelmien mukkaan – olin ilimeisesti liijan hijas tai Nörttipoika liijan noppee, mutta mää muuta saanu suuhun ku ärräpäitä ja ite lastit sitten tuli naamalle ja silimiin! Kirveli ihan helevetisti, mää uluvoin ku piesty susi, Nörttipoika tukehtu nauruun ja ekan session erroottinen ossuus oli meleko noppeesti ohi. Koikkelehin sitte hyvinnii epäerroottisesti puolipukkeissa silimät ristissä vessaan huuhtelemmaan kestoripsieni ja paiskasin mennessäni puolisokkeena vielä poloveni pöyvänkulumaan. Nörttipojan naurunrätkätys kuulu vessaan asti. 

Tässä vaiheessa kämppiksen ovi kävi ja se kanta-astui ittensä uluko-ovesta pihalle semmosella ryminällä että varmasti varsin paisko oven kiinni. Vaan sattuuhan näitä paremmissahii perheissä.

Siinä sitten henkeä vejettiin ja juteltiin söpöjä. Nörttipoika kerto uuvesta työpaikastaan (technical helpdesk), että ihimiset ossaa kuulemma olla iha älyttömän tyhymiä. Sekkaet nyt ei ollu mikkään uutinen – toivotin onnee asiakaspalavelu-uralla. Määhän jo arvasin että sillä tullee olemaan vaikeeta pittää turpaansa kiinni jos joku mölli alakaa vekuttammaan. Vaan siinähän tuo oppii (terävätä) kieltäsä puremaan.

***
Sekkait on tämä murre mutta aina vaan tullee mummu mieleen – tuosta terävästä kielestäkkii. Olivat kerran olleet jollakii eläkeläisten bussireissulla ja jollain huoltsikalla pysähtyneet kahaville niin viereisessä pöyvässä oli istunu joku punkkari; ”satteenkaaren värinen pystytukka ja hakaneuloja naamassa” ja kaikki. Mummu sitten tietennii sitä aika huolimattomastikkii tuijotellu – oli vissiin kiinnostanu pikkukyläläistä semmonen outo elävä – nii punkkari oli sanonu vihasesti että helevettiäkö nää tuijotat. Mummun vastaus oli tullut stoalaisen tyynesti:

‘Enkait se minä vielä tiijä, vaan kun kottiin pääsen niin pittää kahtoa lintukirjasta.’

***
Jahka silimien enämpi kirvely oli ohi, vejettiin vielä kahet sessiot; ekalla kerralla minä menin kontilleni sängylle ja Nörttipoika seiso sängyn vieressä ja nakutti tolokusti takkaapäin menemään; ja tokalla kerralla maattiin kylellään – tämä kerta oli viipyilevämpi, hittaampi, hellempi. Vieläkii tuntuu että kerta kerralta vaan paranee meijän puuhastelu.