”Aletaaks olee”
Ihanan tyttöjen reissun jälkeen paluu arkeen; viikonlopussa oli ihanaa sekin, ettei WiFiä ollut oikeastaan missään, joten kännykkä pysyi hiljaisena muutamaa Ykköseltä tullutta tekstiviestiä lukuunottamatta.
Kyseli kuulumisia, kertoi, että oli ajatellut minua paljon viikonlopun aikana. Kysyi, olinko ajatellut häntä; ja vastasin totuudenmukaisesti, etten juurikaan. Mikä ilmeisesti vähän loukkasi.
“Mua pelottaa, että me ollaan jotenkin pysähdyksissä.”
Ihmettelin viestiä, pyysin lisäselitystä.
“Sen jälkeen, kun sä peruit sen meidän tapaamisen, mä ajattelin, että haluatkohan sä tavata mua enää ollenkaan.”
“Mä haluaisin, että meidän jutulla olis jokin nimi, että se olis jotain enemmän, kuin mitä se nyt on. Että me oltais jotain enemmän, kuin mitä me nyt ollaan.”
Mikä “me”? Mikä “meidän juttu”?
Me ollaan hei kerran käyty kahvilla ja vähän pussailtu. SYYSKUUSSA 2016. Ilmeisesti jätin lähtemättömän vaikutuksen, ehe-ehe. (Tuleeko kenelläkään muulla tästä vähän semmoisia orastavia stalkkeriviboja, vai voiko tämmöisen jo varhaisessa vaiheessa esiintyvän omistautumisen panna kulttuurin piikkiin?)
Rupesin analysoimaan käyttäytymistäni Amirin kanssa, ja vertailemaan sitä siihen, miten yleensä olen käyttäytynyt uuden miehen ilmestyttyä minun maailmaani.
Olen aina heittäytynyt “suhteisiin” sataprosenttisesti ja suunnattomalla tunteiden palolla; viestitellyt intensiivisesti ja ollut täysin avoin tuntemuksistani. Ilmeisesti tämä “avoin kirja” –ajattelutapa on kuitenkin ehkä vaikuttanut miesten mielestä jotenkin hyökkäävältä, ehkä ahdistavaltakin.
Ja nyt, kun en ehkä ole ilmaissut kiinnostustani kovinkaan selkeästi, tyyppi menee paniikkiin ja haluaakin enemmän. Täh.
Voiko tosiaan olla niin, että tämä on se syy, miksi ihmissuhdepelejä pelataan? Se syy, miksi odotellaan se maagiset kolme päivää treffien jälkeen ennen kuin otetaan yhteyttä; se syy, miksi naiset leikkivät vaikeasti tavoiteltavaa? Haluavatko miehet oikeasti tätä? Itääkö taustalla joku metsätysvaisto? Eivätkö miehet haluakaan rehellistä ja avointa naista, jonka käyttäytymistä ei tarvitse koko ajan spekuloida? Haluavatko miehet sen sijaan naisen, josta ei ole oikein koskaan varma, että mitä se nyt oikeasti haluaa? (Hei miehet – saisiko tähän mielipiteitä?)
Jos näin, niin onpa aika perseestä.
Minä nyt ilmeisesti vähän vahingossa olen esittänyt vaikeasti tavoiteltavaa, ja jotenkin siinä sivussa onnistunut triggeroimaan Amirin kiinnostusta entisestään.
“Voitaisko me sopia, että ollaan yhdessä ja vaan toistemme kanssa? Että ei tapailtais muita?”
Jätin sanomatta, että minähän en autoa ala edes liisaamaan, ennen kuin olen sen ensin koeajanut.
Awww, aika liikkistä toisaalta. Amir haluaa alkaa oleen mun kaa.