Arjen onnea

Ex-Puumanmetsästäjältä oli taas lompsahtanut viesti puumameiliini.

”Moi,

luin juuri uusimman blogipostauksesi ja se sai minut hymyilemään. Olen onnellinen siitä, että koet olosi nyt onnelliseksi ja seesteiseksi. Jos saan kertoa oman arvioni, niin minusta teillä on sellainen win-win-win tilanne eli kaikki voittivat viime aikojen tapahtumista.

Sinä onnistuit varmistamaan tuntemuksesi siitä mihin kuulut maailmassa ja samalla aikuisen naisen itsetuntosi vahvistui selvästi. Nörttipoika sai varmasti kokemuksen jonka muistaa positiivisesti lopun elämänsä ja joka auttaa häntä tulevaisuuden suhteissaan. Hänkin sai paljon lisää itsevarmuutta. Entä sitten Ykkösmiehesi jota voi kai nykyään sanoa ihan vaan mieheksesi ilman tuota ykkös-liitettä. Hän ei syitä tiedä, mutta huomaa varmasti muutoksen sinussa ja on selvästikin jo myös alkanut nauttia muuttuneesta ja itsevarman upean naisellisesta vaimostaan. Hänkin siis tavallaan löysi sinut nyt uudestaan.

Ai niin ja bonuksena on vielä yksi henkilö joka on win-tilanteessa. Ai kukako?! No tietenkin joku tyttö jossain joka sattuu olemaan joskus tulevaisuudessa Nörttipojan elämänkumppani. Hän tulee saamaan rinnalleen itsevarman ja kivan miehen joka osaa antaa naiselleen nautinnon. Näin minä ajattelen kuviosi ja se tekee minut onnelliseksi teidän kaikkien puolesta.”

Aika hyvä analyysi, ajattelin tätä lukiessani. Noinhan se varmastikin on; ja paradoksaalisesti suhteeni Ykkösmieheen tosiaan on parantunut, osaksi Nörttipojan ansiosta. Viimeisinä aikoina ennen Nörttipojan saapumista kuvioihin olin aivan lopussa, neuvoton, valmiina luovuttamaan lopullisesti. Nyt uskallan varovasti sanoa olevani taas onnellinen; suhteemme arjessakin. Ilmeisesti täytyy käydä aallonpohjalla voidakseen nauttia taas sen harjasta. 

Ykkösmies lähtee tänään työmatkalle ja palaa vasta torstaina illansuussa. Puoli vuotta sitten olisin yrittänyt kiihkeästi järjestää Nörttipojan yökyläilyä; aikatauluttanut naposteltavat, saunan lämmityksen, puhtaat lakanat ja lakanoiden vaihdon takaisin jo muutaman päivän käytettyihin. Tarkistellut torstai-iltapäivänä roskiksia, huolehtinut että se toinen aamukahvikuppi on takaisin kaapissa pestynä. Tullut lounastunnilla pistämään pestyt lakanat ja pyyhkeen kuivausrumpuun, viikannut ne takaisin kaappiin vielä kuivausrummunlämpimänä.

Nyt aion ottaa rennosti. Käyn iltapäivällä kaupassa, teen pinaattiuunivuokaa. Haen vanhan leffan Netflixistä – jonkun chick flickin tai Oscarin voittaneen draaman luultavasti (Ykkösmies ei oikein mainituista genreistä välitä). Lenkitän koirat pitkän kaavan mukaan; käyn ehkä kellimässä solariumin alla äänikirjaa kuunnellen. Huomenna taidan lämmittää saunan ja soittaa kännykällä pukukopista käsin rentoutusmusiikkia; kasvot saavat saunahunajanaamion.

Jäähyllä heitän kanoille kourallisen jyviä ja seuraan raukeasti puuhastelujaan – otan ehkä saunaoluenkin; keskityn tähän hetkeen – ja siihen, miten paljon hyviä asioita tavallinen arki voi pitää sisällään. Draamaa ei enää tarvita; ja jos tarvitsen jännitystä, lataan puhelimeeni taas uuden Lehtolaisen dekkarin. 

Onko minusta tullut tylsä, vai olenko vihdoinkin – varttia vaille nelikymppisenä – kasvanut aikuiseksi? 

 

 

Kommentit (6)
  1. Harmi että tästä blogista on tullut tylsä, mutta niin kai se menee, että kun säpinä lakkaa, ei kukaan jaksa enää seurata tavallista elämää… Meillä kaikilla on sellainen. Hyvää jatkoa, etsin uusia kiinnostavia blogeja, viimeinen sammuttaa valot 🙂

    1. Haha, mietin itse ihan samaa 😀 Mutta en nyt ehkä ihan sen takia ala mitään ”säpinää” etsimään, että blogi pysyisi elossa 😉 

  2. Hmm.. Olen ollut vähän samanlaisessa tilanteessa ja minulla ei kyllä tuo seesteisyys jatkunut kovin pitkään vaan levottomuus nosti päätään toivuttuani edellisestä suhteestani. Kun olet ylittänyt jo rajan, on vaikeaa enää pysytellä vain siellä kaidalla puolen .. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *