Durexin syystervehdys!
Kun sain Valokuvaajan jäähyväiskirjeen, luin sen tyynesti; olin jo osannut odottaa sitä. Ymmärsin, miksi Valokuvaaja teki niin kuin teki, enkä siksi ollut surullinen, vain haikea.
Samana iltana minulle nousi kuume (oliko kyseessä sattuma, vai reagoiko kehoni mieltäni radikaalimmin?), ja vietin loppuviikon köhien keuhkojani pihalle sohvan pohjalla.
No, ainakin minulla oli aikaa heittää uudet verkot veteen; aktivoin Pettäjäsivujen profiilini, ja aloin heitellä pahimpia roskakaloja takaisin mereen. Joukosta löytyi muutama hyvä potentiaalinen kandidaatti, joitten kanssa jatkoin viestittelyä KIKin puolella.
Vaikka en Valokuvaajan jäähyväiskirjeen jälkeen itkenytkään (ainakaan paljoa..), olo oli aika apea; edes uudet viestittelypartnerit eivät saaneet minua ensimmäisten päivien aikana nauramaan. Sen sijaan Durex piristi syystervehdyksellä!
Real Feelit menevät varmasti lähiaikoina testaukseen, jahka karsintakierros on ohi ja finalisti selvillä (näistä lisää myöhemmin tällä viikolla). Kombinaatio hymyilytti, piristi; minun kaksi pahettani - seksi ja suklaa - samassa paketissa!
Kunnia ensimmäisistä nauruista jäähyväiskirjeen postauksen jälkeen sen sijaan kuuluu äidilleni, jonka kanssa whatsappailin Durexin paketista.
Hmm, minun sukupolveni äidit eivät taida olla ihan perillä ehkäisyvälinefirmojen valikoimasta vuonna 2015.
Kommentit
Sun äiti on kyllä niin ♡♡♡ etten sanotuksi saa!
Etkö voisi kirjoittaa äidistäsi enemmän? En tunne ketään, joka voisi kirjoittaa äidilleen tällaista, ja olen jokseenkin varma, että terve itsekunnioituksesi kumpuaa äitisuhteesta. Please, kerro suhteestanne, lapsuudestasi?!
Puuman äiti - idolini.
Äidiltä semmoisia terveisiä, että liikuttui kommentistasi <3
Minut on kasvattanut ei pelkästään äitini, vaan koko sukuni naiset. Voisin joo tehdäkin tästä postauksen! Täytyy vaan ensin vähän aikaa jäsennellä :)
Kannatan äiti postausta! Omalle en ehkä ihan voisi laittaa mitään kondomeja, mutta lähes kaikesta muusta voi puhua. Hän mm. rynni sisään kun nykyisen rakastajan kanssa oltiin puuhissa. Kommentti: "Mjoo-o... Ihan hyvä". Kuolin nauruun ja tuo mies on vainoharhaisesti kipittämässä ennen puuhia ovelle tsekkaamaan sen VARMASTI olevan ketjun kanssa kiinni.
kuolematon - poistin sun kommentin - arvaus oli väärä, mutta editoin kuvan ihan varmuuden vuoksi. Ettei tule taas vauvapalstalla ruuhkaa :D
Näittekö valokuvaajan kanssa lopulta montaa kertaa?
Ei me muistaakseni edes nähty kuin neljä kertaa...Joskin siihen mahtui yksi 24 tunnin rykäisy lähes yhteen menoon...
Kiva, että kommenttini kantautui äidille asti!
Toinen aihe, josta lukisin mielelläni - nyt kun se on taas ajankohtainen - on rekrytointiprosessi. Eli miten löydät ja valitset heidät :)
No joo, äiskä (!) lukee blogiani säännöllisesti, eli ihan itse oli bongannut ja antoi palautetta :)
"Rekrytoinnista" (aikkauhee miten kliininen sana :D) ei ole tällä hetkellä hirveästi uutta sanottavaa, siitähän vastikään jo kirjoitinkin. Mitä jäit vielä kaipaamaan? :)
No aika hyvinhän sen - no - käästingin sitten! tuossa postauksessa selitätkin. Oon vaan niin daiju, ettei mikään mee kaaliin, kun tästä puhutaan :D
Se on nimittäin vaikeaa! Mut mun vaikeudet piilevätkin ehkä siinä, etten IHAN varmasti itsekään tiedä mitä etsin?
Sitä aion nyt hiljentyä miettimään.
Ja moikka vaan, Puuman äiti! Kiva, että olet täällä! Sunlaisia naisia saisi olla enemmän.
Ihmiset tosiaan käyttävät samoja sanoja eri merkityksessä. Ei niin, että jonkun tapa on oikea ja toisen väärä, mutta hämmennystä voi syntyä.
Esim. jos minä olisin kokenut eläneeni elämäni onnellisimmat kolme kuukautta jonkun kanssa, en varmaan puoleen vuoteen pystyisi ajattelemaankaan ketään muuta miestä vaan itkisin silmät päästäni.
Se on vähän, että miten asiaa katsoo. Minä katson tätä niin, että olen onnekas, että sain nuo kolme kuukautta. Enempää aikaa meille ei ollut tarkoitettu, ja olen hyvilläni, että kuitenkin sain tuon ajan Valokuvaajan kanssa.
On turha itkeä mennyttä tai murehtia tulevaa; pitää vain osata elää hetkessä, ottaa vastaan mitä tarjotaan, ja ennen kaikkea - hyväksyä se.
Kolme kuukautta ja neljä tapaamista seksin merkeissä ja vuosisadan rakkaustarina? Ei apua. Onneksi olen vakaasti sitä mieltä, että tää jonkun turhautuneen fiktiota, tai elän ihan toisessa avaruudessa, missä ihmiset TUTUSTUU toisiinsa kunnolla, ennenkuin aletaan puhua rakkaudesta tai edes pitämisestä, tai edes harkitsee seksin harrastamista, vaikka olisi vapaitakin. Mikäli sanakin olisi totta, sääliksi kävisi Cougarwoman, joka saalistaa täydellistä rakastajaa, rakastuu päätä pahkaa muutaman tekstiviestin perusteella kerta toisensa jälkeen ja pystyy siihen uskomattomaan avoimeen hikiseen ja kuumaan seksiin jokaisen tapaamansa kanssa. Ikävä vaan, että ne tuppaavat siirtymään seuraavaan, kun on saaneet mitä halusivat. Miksi luen? Huvittavaa, viihdyttävää ja uskomatonta että joku tän ottaa todesta. Ei ne lihavat naapurintädit taida olla naapurinpoikien himon kohde ihan oikeassa elämässä.
HannaHHoo
Enpä voi muuta kuin onnitella mielipiteestäsi :) Jotkut tosiaan jakavat - myös niitä tunteitaan - vähän nihkeämmin kuin toiset. ;D
Muille lihaville naapurintädeille tiedoksi: kyllä me olemme. Ihan oikeassa elämässä. <3
HannaHhoolla mahtaa olla tylsä elämä.
Kyllä Valokuvaaja ja Puuma sopivat ainakin sikäli hyvin yhteen, että kumpikin puhuu hyvin suurilla sanoilla. "Suurta rakkautta", "elämän parhaat kolme kuukautta" - ja yhtäkkinen ero ja Puuma sen kuin karistaa Valokuvaajan pölyt harteiltaan ja lähtee metsästämään uutta seksiseuraa.
Mitä tulee ylisanojen jälkeen?
Mitäpä itse tekisit minun asemassani? Pitäisikö minun repiä vaatteeni ja heittää tuhkaa päälleni, käpertyä puoleksi vuodeksi nurkkaan laulamaan itkuvirsiä?
Kyse ei ole siitä, ettäkö ero ei koskettaisi minua. Kyse on siitä, että minä hyväksyn tapahtuneen, ja päätän olla elämättä menneisyydessä.
Mutta joo, ymmärrän, miksi ajattelet, kuten ajattelet. Voimia elämääsi <3
Hannah kiteytti hyvin monen blogia lukevan ajatukset.Jos se kuulostaa fiktiolta niin se on sitä epäilemättä.:))
Oletteko muuten koskaan kokeilleet kirjoittaa ylös oman elämänne mainitsemisenarvoisia kohtia? Siten, että jätätte nenänkaivuut, vessapaperinostoreissut ja laskujen maksamiset tekstin ulkopuolelle? Alkaa aika "tavallinenkin" elämä helposti kuulostamaan uskomattomalta. Varsin monilla meistä on elämässämme erikoisia ja yllättäviä käänteitä, ihmisiä ja tapahtumia. Ne vain sekoittuvat kuin yksittäiset mantelit arjen riisipuuroon. Jos puuron kaapii pois ja katselee vain manteleitaan, niin aika uskomattomalta kasaltahan se näyttää. Omaa tarinaani muutaman viime vuoden ajalta kertoessani yllättyin itsekin, että voiko tää oikeesti olla totta. Voi se. Blogeissa vaan ei näy se perusarki, mitä ihan varmasti myös CW elää.
Minä ainakin uskon :) Ja kiitän ja kumarran tästä huikean avoimesta blogista!
Kommentoi