Elossa ollaan (ainakin melkein)

Kuten varmaan tarkkasilmäiset ovat huomanneetkin, blogissa on ollut viime aikoina kovin hiljaista. Tälle on työkiireiden lisäksi myös toinen syy, jota olen ollut nihkeä myöntämään edes itselleni: minä en yksinkertaisesti halua jakaa suhdettani Kitarapojan kanssa kenenkään ulkopuolisen kanssa.

En halua, koska en halua kuulla kritiikkiä tai negatiivisuutta. En halua kuulla spekulaatioita siitä, miten olen naiivi idiootti, mikäli kuvittelen, että tyyppi ylläpitää suhdetta minun kanssani minkään muun kuin rahan ja EU-kansalaisuuden takia.

En halua kuulla siitä, miten suhteemme on ikäeron, kulttuurierojen, välimatkan ja luoja ties minkä vuoksi täysin mahdoton, ja että hukkaan vain hyviä seksivuosia istuessani jalat ristissä sohvalla kutomassa odotellessani arabialaista prinssiäni saapuvaksi.

En halua kuulla kaikkea tätä, koska minä nyt vaan satun tykkäämään kutomisesta ja sohvalla istumisesta vailla mitään tarvetta hankkia jotain puolivillaista “ihan ookoo” –seksikumppania. Vastaan tulleet tilaisuudet olen torpannut saman tien vailla minkäänlaista kiusausta, vaikka olen viimeksi harrastanut seksiä viime vuoden heinäkuussa.

Paradoksaalisesti nyt, kun avoin suhteeni mahdollistaisi rajattoman humputtelun, minusta onkin kuoriutunut mukavuudenhaluinen (en jaksa laittautua vaan jotain panoa varten) siveydensipuli. Minä oikeasti nautin kaukosuhteestani Kitarapojan kanssa; nautin meidän viestittelystä, satunnaisista ääniviesteistä ja siitä tunteesta, että vaikka toinen onkin maantieteellisesti kaukana, hän on koko ajan minua lähellä tavalla, joka saa perhoset vatsassani lepattelemaan jatkuvalla syötöllä. Nautin suhteen viattomuudesta ja puhtaudesta

Ymmärrän kyllä, että tavallaan “teen väärin” jatkaessani blogihiljaisuuttani – vaikka toisaalta en kyllä sanokaan, että hiljaisuus olisi pysyvä – niitä kohtaan, jotka minua ovat aina tsempanneet huolimatta siitä, miten hukassa olen ollut itseni, elämäni tai seksuaalisuuteni kanssa.

Ja toisaalta taas – into kirjoittaa on muutenkin ollut hukassa. Töitten takia huonosti valvotut yöt (näen oikeasti joka yö töistä unta, ja tänä aamuna säpsähdin aamu neljältä istumaan, kun alitajunta heitti kierrepalloa; poistuin kännykkä kädessäni lähettämään sähköpostia toimipisteeseemme Aasiaan, koska olin unihorroksessani satavarma, että asia ei pysty odottamaan aamu kuuteen asti, jolloin normaalisti herään) saavat minut kulkemaan kuin sumussa; epäluovassa horroksessa, jossa aamuisin pitää tarkistaa kaksi kertaa, ovatko jalassa olevat kengät samaa paria, ja muistinko pukea hameen vai olenko lähdössä töihin pelkissä sukkahousuissa.

Töissä tapahtui “uudelleenorganisaatio” viime vuoden marraskuun lopulla. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kahdeksantoista ihmisen työyhteisöstä kahdeksan ihmistä saneerattiin ulos kiitti moi –periaatteella. Voinette kuvitella, miten näin radikaali työvoiman vähentäminen vaikuttaa meihin jäljellejääneisiin. Koko tiimi on enemmän tai vähemmän jaksamisensa äärirajoilla, ja huomaan päivittäin toivovani, että minut olisi saneerattu ulos kollegani asemesta.

Kaikesta huolimatta herään joka aamu hymyillen ja optimistisena, ja se on pelkästään Kitarapojan ansiota. Olemme edelleen järkkäilemässä hänelle turistiviisumia (en tiennyt ennen hommaan ryhtymistä, miten paljon byrokratiaa tässä maailmassa on olemassa, ja se oli pelkästään hyvä se).

Ai niin juu – se plastiikkakirurgin konsultaatiokin tuli ja meni! Todella ihana ja empaattinen naiskirurgi, ja yläluomien kohotusleikkauskin on jo skeduloitu viikolle seitsemän! Alle kaksi viikkoa droopyna jäljellä siis. 

droopy.jpg

 

Kommentit (25)
  1. ”Vaikka ulkosuomalaisen elämästä” looool 😀

    1. Nämä vain anomuumille itselleen aukeavat mega-lollit ovat aina parhautta. 

      1. No siis se mua tossa huvitti, että ikäänkuin ulkosuomalaisen elämä olis tylsintä mitä voi kuvitella, mut sä kirjoitat niin hyvin että siitäkin tulisi kiinnostavaa.
        Tyyliin ”sä nyt voit kirjoittaa vaikka yksiväristen villasukkien varsien kutomisesta. ”
        Mut myönnettäköön että se oli hieman pääni sisäistä huumoria.

        1. Aahhh mä käsitin tämän täysin väärin! Sori hyökkäävästä kommentista siis. Hauska pointti 🙂 Laitan harkintaan blogin, jossa kuvaillaan maalin kuivumista ja ruohon kasvamista! 😀 

          1. Alkuperäisen kommentoijan pointti oli, että jos on seurannut Puumiksen touhuja jo pidemmän aikaa, niin odottaa tiettyä hurjapäisyyttä ja yllätysmomentteja ja ronskia tekstiä. Jos ei niistä enää halua kirjoittaa, niin monelle varmasti se vaihtoehto (=tavallinen elämä) on jollain tapaa ”tylsä”.

            1. En nyt tiedä ketä tarkoitat alkuperäisellä, mutta mun pointti oli pikemminkin päinvastainen. Että mitä tahansa puuta tekee niin ainakin kirjoitusvaiheessa siitä tulee hurjaa.

  2. Itse päätät, mitä teet, eikä yhden blogin takia toinna ottaa stressiä, sitä kun tulee ihan tarpeeksi joka suunnalta. Musta sun juttuja on kiva lukea, kirjoititpa mistä vaan, I like your style. Että mun puolesta voit kirjoitella vaikka ulkosuomalaisen elämästä (käsitinkö oikein, että et asu Suomessa enää) ja silti kävisin lueskelee sun juttuja 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *