Ikävä

Se lähti niin kovin pienestä asiasta liikkeelle. Perjantain lounastauolla yksi kollega kertoi juttua vapaaehtoisjärjestöstä, jonka kautta oli ostanut jotain. Järjestö oli tarkoitettu ihmisille, joilla oli ei-synnynnäinen aivovamma.

Kollega selitti suu vaahdossa tietämättömille työtovereille, mistä tämmöisen ei-synnynnäisen aivovamman voisi saada, ja mitä vaikutuksia sillä on vamman kantajalle. Että ovat ihan tavallisia ihmisiä, mutta että muisti saattaa pätkiä, tai saattavat väsyä helposti.

Yhtäkkiä kaikki vyöryi ylitseni; se, miltä Valokuvaaja näytti kun se hymyili ujosti, miltä se kuulosti kun se haparoi sanojaan, miten se katsoi samaan aikaan niin ujosti ja haavoittuvan näköisenä, kun se kysyi, riittääkö hän minulle sellaisena kuin on, sellaisena semi-autistisena aivovammaisena.

Muistin, miltä sen pehmeä suudelma tuntui, miltä sen partaöljy tuoksui. Muistin, että työkaappini perällä on vielä se hiusvahapurkki, jonka Valokuvaaja vahingossa kerran jätti luokseni, ja jonka toin toimistolle nuuskuteltavaksi sen sijaan, että olisin heittänyt sen pois, kuten Valokuvaaja kehotti. Se kun oli melkein lopussa. 

Muistin, miten sen jalat nytkivät kuin koiralla kun se nukkui, ja miten sillä oli tapana vetää minut tiukasti itseään vasten ja painaa nenä niskaani, antaa partansa kutittaa paljasta ihoani.

Muistin, miltä tuntui harrastaa seksiä sen säädettävällä työpöydällä, ja miten sen jälkeen otettiin ne silmäkieroiset ja kieliulkoiset selfiet, ja pidettiin piknikki varaston lattialla.

Muistin, miten se nauroi aina kuin sydämensä pohjasta, ja miten sen pienikin hymy sulatti minut, sai ihon kananlihalle ja perhoset vatsanpohjaan. Miten hellästi se piti kädestäni kiinni, kun ei enää muuta jaksanut. Jaksoi kuitenkin silittää peukalonhankaani peukalollaan, loputtomiin. 

Ja muistin, miten sanottiin että rakastetaan, ja tarkoitettiin sitä. 

Sinä perjantaina, sen jälkeen kun Ykkösmies oli jo mennyt nukkumaan, minä avasin toisenkin viinipullon, sytytin uuden savukkeen ja itkin silmät päästäni. Itkin sillä tavalla holtittomasti, että naama vääntyi rumille kurtuille ja räkää tuli nenästä; itkin ääneen ulvoen niin kauan että päähän alkoi koskea ja silmiä kirvellä. Itkin, kunnes kyyneleitä ei enää ollut; kunnes silmät olivat pelkät kurttuiset rusinat keskellä kyynelten ja rään laikuttamaa naamaa. 

Miten sellaista semi-autistista aivovammaista voi yhäkin olla niin kamalan ikävä. 

miss_you.gif

Kommentit (17)
  1. Puumanainen ja edellinen kommentoija sivuuttivat varsinaisen pointtini.

    Pettäjäsivustojen seksitreffeille ei kannata (edes alitajuisesti) lähteä suurin tuntein ja aidon rakkauden toivossa eikä pidä ottaa kovin raskaasti, jos tulee heivatuksi…kyse on kuitenkin varatuista ihmisistä.

    Selkäranka suoraksi ja oma elämä kokonaisuudessaan kuntoon.

    1. Heh, mun mielestä taasen kannattaa aina pitää avoin mieli kontekstista riippumatta! Näin toimien koen itse saavani elämältä paljon enemmän, enkä tuota ”heivatuksi tulemista” yleisellä tasolla kovin raskaasti ota. Mieluummin elän intensiivisesti enkä pelkää rakastaa (vaikka sitten varattuakin ihmistä), ja otan sitten ne katarsisitkut, kuin että eläisin koko ajan suojat ylhäällä, omia tunteitani varjellen. 

      Ymmärrän, että tämä on vaikeata käsittää, Riinamari, mutta tämä on minun valintani ja minun elämäni, joka on minun mielestäni kunnossa juuri tällaisenaan. Se, etten ole ja elä kuin sinä tai kuten sinä haluaisit minun elävän, ei tee minusta yhtään sen huonompaa tai selkärangatompaa ihmistä. <3

      Ehkä tämän ymmärtäminen voisi laajentaa sinunkin katsantokantaasi hieman, hmm? 🙂 

      1. *selkärangattomampaa. Toinen kuppi kahvia lienee paikallaan… 😀 

      2. En missään tapauksessa aseta kenenkään ihmisarvoa kyseenalaiseksi, haluan vain esittää toisenlaisen näkökulman asioihin.

        Jatkuva kaksoiselämän viettäminen voi olla pidemmän päälle henkisesti hyvin kuluttavaa.

        1. Näkökulmia saa toki esittää, mutta ellei tarkoitus ole kyseenalaistaa toisen valintoja, kannattaa ehkä käyttää vähän pehmeämpää sanamuotoa kuin ”selkäranka suoraksi ja oma elämä kokonaisuudessaan kuntoon”. 😉 

          Totta, ja sitten kun se on sitä, pistän palikat taas uuteen järjestykseen! (Joskin nykyisellään en edes koe eläväni kaksoiselämää, meillähän on nyt avoin suhde.) 

          1. Noh…tuli ehkä ilmaistua asia aika kärkevästi. Pitäisi kuitenkin pitää faktat mielessä: seuranhaku pettäjäpalstalta ja itsekin naimisissa.

            Noissa olosuhteissa kovan kohtalonsa itkeskely yön pimeinä viininhuuruisina tunteina tuntuu hieman….dramatisoidulta.

            1. 🙂 

              Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat – mutta siltikin niin siinä vaan kävi 😀 Mähän nyt olenkin vähän tämmöinen drama queen ;D

    2. Ei hätää Puuma, kommentoin uudestaan. 😉 

      Jos minun kommenttiini viittasit, en edes lukenut kommenttiasi Riinamari. Ikävä on ikävä kohdistui se mihin/kehen tahansa. Siihen kommentoin. 

  2. Minä ymmärrän! Itken säännöllisen epäsäännöllisesti exääni (viimeksi eilen). Erot (joo double whammy) tapahtuivat omasta syystäni ja aloitteestani. Silti vieläkin jaksan muistella, vaikka aikaa  ero(i)sta on kulunut reippaasti toista vuosikymmentä. Nyyh. 

    1. Sori – poistin vissiin vahingossa sun kommentin kun olin poistamassa tuplasti tullutta kommenttia! Ei ollut tarkoitus 🙁

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *