Illallis- ja aamiaiskutsu (!!) + Nörttipoikatapaaminen

When it rains, it pours, kuten jo aiemminkin on tullut todettua.

Sain juuri työsähköpostiini meiliä mieheltä, jonka tapasin jossain hömppätyöpajassa aika tarkalleen vuosi takaperin, ja sen jälkeen viime keväänä Saksassa messuilla, jossa hänkin oli näytteilleasettajana. Yövyimme samassa hotellissa, joten oli luontevaa ottaa “yksinmatkustava” mies mukaan porukkaamme ja jakaa niin ruokailu- kuin juomailutuokiotkin ja mennä seuraavana päivänä yhtä matkaa kengurupussit silmien alla messupaikalle. Kuten asiaan kuuluu. Tietysti verkostointifriikkeinä vaihdettiin käyntikorttejakin.

Toki siinä illan aikana tuli huomattua että mies katseli minua aika tuikkivin silmin (joskin ajattelin että tuike johtuu alkoholista), mutta en sen enempää älynnyt lähteä analysoimaan sanatonta viestintää Pre-Nörttipoika-aikana, jolloin flirttailutaitoni olivat horroksessa ja uskoin olevani yhtä viehättävä kuin Little Britainin “Bubbles Devere”.

bubbles.jpg

”Just call me Bubbles, dear.”

En tietenkään kulkenut tuolloinkaan täysin laput silmillä, joten toki tuli kiinnitettyä huomiota miehen jopa selkeästi puvun alta näkyvään timmiin kroppaan. Muista ihailijoistani (heh) poiketen mies oli vaalea, melkein punatukkaiseen vivahtava, ja vain hieman minua pidempi. Vähän kuin nuorempi versio Damian Lewisista. 

Tältä kolmekymppiseltä (?) myyntitykiltä tuli siis sähköpostia.

“Hei, mitä kuuluu? Olen tulossa paikkakunnallesi 2 viikon päästä työasioissa – haluatko lähteä kanssani syömään? Yövyn yksin paikallisessa hotellissa, joten jos haluat aamiaista niin sekin järjestyy ;)“

Näenkö nyt vain seksiä kaikkialla (note to self: älä tee Rorschachin mustetestiä ainakaan ihan lähiaikoina), vai eikö tuo nyt ihan selvästi ole, ellei ihan suoraan seksinvonkausmeili, niin ainakin hyvin vihjaileva kutsu johonkin muuhunkin kuin kalorien keräämiseen?

Tuli flashback Ronja Rövardotterin “Miespommitus” – postaukseen. Näitähän alkaa kohta olla ihan joka sormelle.

Voisin ihan piruuttaan käydä syömässä ilmaisen illallisen. Ainakin kolme ruokalajia viineineen?

***

Ensi keskiviikolle on muuten sovittu tapaaminen Nörttipojan kanssa. Miinukselle mentiin lomapäivissä, mutta nipistin ihan_koko_päivän Nörttipoikaa varten. Solukämppätapaaminen taas, mutta ah – siellä on sänky!

On siellä tosin biljardipöytäkin, josta on epäsuora näköala ulos. Nörttipojan fantasia on ottaa minut rajusti sen päällä ilman esileikkejä, vetää hameeni ylös ja taiteilla tiensä sisääni täysissä pukeissa samalla toivoen, että joku näkee. Tuhma, tuhma poika…  

Kommentit (10)
  1. Hei sinä tyty jolle linkitin tämän blogin omeglessa,oletko täällä? 🙂 halusin vain sanoa että vaikutit kivalta ja harmi että omeglen yhteys katkesi 🙁 oli mukava jutella:)

  2. Niin kuinkas monta näitä ehdottelijoita on jo kertynyt? 😉

    1. Siis yhteensä 2, tosin molemmat samalla viikolla o_0 

      Antaahan poikien ehdotella… 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *