Kaikilla meillä on menneisyys

“Mikä tuo arpi on?”

Makaamme alastomina sängyllä, minä pää Puusepän karvaisella rintakehällä. Sormeni on piirrellyt raukeita kuvioita vatsaansa ja havahtunut v:n muotoiseen ihopoikkeamaan ihan navan vieressä, joka on kuin pieni palkeenkieli; saman muotoinen jonka saa puseroon jos meinaa kiireessään ottaa ovenkahvan mukaansa sännätessään huoneesta toiseen hulmuava pusero ovenkahvaa liian läheltä liipaten, mutta pienempi. 

“Mä en tiedä haluanko mä kertoa. En halua että alat tykätä musta vähemmän.”

Melkein suutahdan; en voi äkkiseltään kuvitella, että jonkun pienen arven takana olisi tarina, joka saisi minut epäluuloiseksi Puuseppää kohtaan, tai antaisi minun ajatella hänestä eri tavalla. Kohotan pääni ja katson häntä suoraan silmiin; näen niissä häivähdyksen häpeää.

“No nyt sun on pakko kertoa”, totean pehmeästi edelleen silmiin katsoen. Puuseppä painaa pääni takaisin rintakehäänsä, kietoo kätensä ympärilleni, painaa nenänsä hiuksiini ja vetää syvään henkeä. On pitkään hiljaa.

“Mulla oli…tai siis mä olin nuorempana vähän…ennalta-arvaamaton. Black-outteja ja hillitsemättömiä raivareita, vuosia terapiassa. Ja väärässä porukassa, kansallismielisessä. Pilotti ja maiharit ja maastohousut – porukkaa, tiedäthän. Mutta en mä enää ole rasisti, mä opin, että viha kuluttaa eniten itseä.”

Puusepän ääni värähtää, muuttuu paksummaksi.

“Toi arpi on tappelusta. Sain puukosta. Kerroin kotona, että sattui töissä. Se meni vaan ihon alle, ei syvälle.”

Minua kylmää. Puusepän keho tärisee omaani vasten, ja kun kohotan kummastuneena katseeni, hän välttelee sitä; nieleskelee rajusti. Tajuan, että hän tosiaan pelkää reaktiotani.

Sillä välin kun etsin sopivia sanoja vastatakseni, rutistan Puuseppää lujasti sen merkiksi, etten ole menossa mihinkään; että en tykkää hänestä yhtään sen vähempää kuin viisi minuuttia sittenkään. Lopulta saan ajatukseni puettua sanoiksi.

“Sillä, mitä sä olet ollut, ei ole mitään väliä. Väliä on vain sillä, mitä sä olet nyt. Ja tykkään susta sellaisena kuin sä olet nyt. Kaikilla on menneisyys. Kiitos, kun kerroit…kun uskalsit ja luotit.“

Tärinä lakkaa ja Puuseppä päästää nyyhkäisevän henkäyksen, rutistaa niin lujasti että melkeinpä sattuu. Hautaan nenäni kainaloonsa; en nosta katsettani, etten vahingossakaan näkisi Puusepän itkevän. Jotenkin luulen, ettei hän haluaisi minun näkevän.

Puusepän kaksoiselämän juuret ovat syvemmällä kuin olisin voinut kuvitellakaan. On vaikeaa edes kuvitella, minkälainen hän on ollut. Minä tunnen hänet vain sellaisena kun hän on nyt; älykkäänä, hieman turhautuneena, alisuorittajana, ujona. Mutta samaan aikaan reiluna, rehellisenä, hauskana ja positiivisesti erilaisena. Ihmisenä, jolla on polttava tarve olla sellainen kun hän oikeasti on, tuntea siten kun hän oikeasti tuntee. Mutta joka ei voi olla eikä tuntea vapaasti. 

Toivon, että minun luonani ja minun kanssani hän voi ja uskaltaa olla sitä kaikkea. 

past.jpg

Kommentit (16)
  1. Mirabelle's
    26.1.2016, 15:05

    Kyllä mä niin ymmärrän. Nuorena likkana huorasin ihan mielenkiinnosta ja rahapulastakin. Voin ihan rehellisesti sanoa että saan tuomitsevia katseita niin naisilta että miehiltä jos tämä tulee joskus puheeksi. Se on niinku että ois sortunut pikavippeihin ja vanhempasi olisi maksanut ne pois. Häpeä on sellainen juttu mitä ihmiset turhaan potee ja rikkoo syyllisyydellään itseään. Tein nuorena tyhmyyksiä, so what, kuka ei olisi tehnyt. Se ei tarkoita etteikö voisi kääntää elämän suuntaa koskaan fiksumpaan päin. 😀

    Anyway mun piti kysyä ihan sellaista saatko sä Puumis koskaan vuosienki takaa vonkausviestejä?

    1. Tämä on just oikea asenne! <3 

      Mjoo noh, mikä lasketaan vonkausviestiksi? Kyllähän esim. Nörttipoika vielä koitti ehdottaa revanssia paljon sen jälkeen, kun meidän juttu oli loppunut…

      1. Mirabelle's
        26.1.2016, 18:29

        Kiitti! Terve itsetunto tuntuu nykyään hukkuvan kaiken mahdollisen alle ( javielä pahinta liian itse kriittisyyden alle). Luin just Katja Kokon blogista fiksun kirjoituksen aiheeseen liittyen: http://katjakokko.com/taydellisyyden-tavoittelusta/

        No siis just tuollaisia revansseja mitä nörttipoikakin lähettelee! Itse sain taas kerran jostain viiden vuoden takaa yhdeltä panolta ehdottelun revanssiin. Uskomatonta kuinka kauan joku säilyttää toisen tiedot! Mietin että saako muutkin naiset tällaisia vonkausviestejä? Keltäpä kysäistäkään kuin itse Puumikselta. 😉

  2. Naiset, ei pitäisi uskoa pettäjäsivuilta löytyneen uuden tuttavuuden joka sanaa. Ei pidä antaa omaa luottamusta nettituttavuuksille niin, että kutsuu ensitapaamiseen myös puolison, siis myös toisen ihmisen kotiin. cw tietää riskit, mutta haluaa ja saa uskoa, että kaikki nettimiehensä ovat viestineet ja puhuneet vilpittömästi ja saapuvat vilpittömin aikein hänen kotiinsa. Olen esiintuonut toista näkökulmaa täällä usein, en enää cwn vuoksi, vaan nuorten, jopa alaikäisten ja yhä romanttisesti ajattelevien naislukijoiden vuoksi.

    1. Tässä on totuuden siemen. Mutta minä en pelkää kutsua ventovieraita kotiini, en ainoastaan ”ihmistuntemukseni” takia, vaan myös sen takia, että kotona on 65 kiloa suhteellisen reviiritietoista koiraa, joka puolustaa kyllä tarvittaessa.

      Tämän lisäksi annan aina nettituttavuuden koko nimen, asuinpaikan ja FB-sivun ulkopuolisen tietoon, plus sovin, että viestitän tämän ulkopuolisen kanssa uuden tuttavuuden saavuttua kotiini kertoakseni, onko kaikki ookoo. 

      Olen ennenkin sanonut samantyyppisiin kommentteihisi, että vähemmän riskiä tässä on kuin lähteä baarista tuntemattoman matkaan. Mutta riski on tietysti aina olemassa. 

      Ja minun mielestäni romanttisessa ajattelussa ei ole mitään väärää, jos malttaa pitää kuitenkin jalat maassa.

      1. Jalat maassa tarkoittaa minulle sitä, että en pidä ”reiluna, rehellisenä, hauskana ja positiivisesti erilaisena” tuntematonta ihmistä, joka tulee pariskunnan kotiin ja parisänkyyn, puolison poissaollessa ja tietämättä. Erilaisena kyllä pidän, kun aika moni rehellinen jättää moiset kotikutsut väliin.

        1. Niin – itsehän sen jo sanoitkin; se tarkoittaa sinulle sitä. Mutta se, että se tarkoittaa sinulle sitä, ei tarkoita että se tarkoittaa kaikille sitä. 

          Mutta tässä mennäänkin jo eri pointtiin, kun mikä alkuperäisessä kommentissa(si?) oli. Ensin keskusteltiin turvallisuudesta, nyt moraalista.

          Ja jos Puuseppä hyväksyy sen, että olen avoimessa suhteessa, eikä minulta ole kielletty tuoda toista kotiini ja parisänkyyni puolisoni poissaollessa, ja on itse sinkku, niin en ymmärrä, miten se hänestä sen epärehellisempää tekee.

          Olisiko kuitenkin niin, että pohjustat oletuksesi Puusepän epärehellisyydestä omaan moraalisiin arvoihisi, jotka siis ”kieltävät” tämäntyyppiset tapaamiset? Vaikka näitä ei siis kaikkien asiaa koskettavien osalta (so. minä, Puuseppä ja Ykkösmies) ole kielletty. 

          Kiinnostaisi myös – ihan siis ystävällismielisesti kysyttynä – että millä oikeudella katsot voivasi tuomita Puusepän epärehelliseksi? Ylläoleva huomioonottaen? Sinähän et edes tunne koko miestä. 

          Pohdiskelenpa vaan 🙂 

          1. En tunne, en tuomitse, paheksuin käytöstä, josta itse kirjoitit. Sinulle tai Puusepälle ykkösmiehen koti ja sänky ei ole intiimi, mutta sinun sanasi ei todista, miten ykkösmies haluaisi kunnioitettavan kotiaan ja sänkyään, ja luvatta lainaus on epärehellistä tietämätöntä kohtaan. Ja tiedetään, että olet eri mieltä, sinä ajattelet, että saat tehdä yhteisessä kodissanne mitä sinua huvittaa, kun toinen on poissa.

            1. Lyhyesti – kyllä. Niin kauan kuin sitä ei ole kielletty, se on sallittu. Se kun on myös minun kotini ja minun sänkyni (ihan taloudellisestikin), eikä vaan Ykkösmiehen koti ja sänky. Minä en siis lainaa luvatta, minä käytän omaani. 

              Sinunkaan sanasi ei muuten todista, etteikö Ykkösmies sitä hyväksyisi (näin teoriassa), sinäkin vain oletat, ettei hyväksyisi, koska et ehkä itse hyväksyisi. 😉 

              1. Ikinä ei kannata toisen puolesta olettaa mitään eikä pitää omia uskomuksiaan ainoina oikeina. Mutta itse jos miettisin olevani avoimessa suhteessa niin ensimmäisimpinä tulee mieleen tuo, että mitä olen mieltä niistä puolisoni seksikumppaneista kotonani ja sängyssäni ja näin ollen sanoisin asiasta heti alkuun, jos se häiritsi. Tuntuu jotenkin oleelliselta kysymykseltä esittää omalle itselle, kun tällaiseen ryhtyy, joten vastapainoksi tälle toiselle kommentoijalle sanoisin, että Ykkösmies on asiaa voinut hyvinkin miettiä ja todeta, että asia on hänelle okei eikä asiaa ole siksi kielletty. Jos asia ei olisi okei, niin asia olisi kyllä mieleen varmasti putkahtanut jo tässä ajassa ja tullut siten esille ja jos mielikuvani on yhtään oikea suhteenne sisäisestä avoimuudesta, olisi Ykkösmies myös ottanut asian esille.

                Hyvät vastaukset sinulla CW tässä kommenttiketjussa! Harvoin innostun lukemaan kommentteja, mutta tähän jaksoin keskittyä oikein kunnolla 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *