Kinky bastard(s)

Mr. Mossad on omien sanojensa mukaan kinky bastard. Siis seksuaalisessa mielessä. Viestittelemme edelleen (paljon) päivittäin, ja viestiensä perusteella en voi muuta kuin todeta, että mies on itse keksimänsä lempinimen ansainnut; välillä minulle esitetyt kysymykset seksuaalisista rajoistani käsittelevät asioita, jotka saavat jopa minut punastumaan. Mr. Mossad ei kuitenkaan koskaan painosta; kyselee vain lempeästi ja joskus sellaisin eufemismein, että minun pitää pyytää häntä puhumaan asioista niitten oikeilla nimillä.

Ja joskus ensireaktioni on jopa yäääk hyi ei missään nimessä eikä missään tilanteessa ikinä!

Mutta. Olen jo kauan sitten päättänyt, että never say never on itseasiassa aika mukava motto elämässä. Ja kuten en ikinä tuomitse mitään ruokalajia ensin maistamatta, päätin, etten myöskään tuomitse sitä vähän erilaista seksiä ensin tarkkaan ajattelematta, mitä se itseasiassa pitää sisällään tai miltä se voisi tuntua.

Ja tällä periaatteella olen voinut pitää primäärireaktioni omana tietonani, ja sen sijaan vastata Mr. Mossadin esittämiin kysymyksiin useimmiten sanomalla, että olen avoin ajatukselle. Tai että se jopa kiihottaa minua ainakin ajatuksen tasolla. Mikä ajaa miesraukan hulluksi himosta.

Mutta en minä ainoa ole, jonka seksuaalisia rajoja verbaalisella tasolla koetellaan; myös minulla on mielikuvitus ja fantasiani, ja niistä ammentamalla olen onnistunut hämmentämään miestä huomattavissa määrin. Jossain vaiheessa hän totesikin, ettei ilmeisesti olekaan ainoa kinky bastard tässä suhteessa; ja ymmärsin myös, että tämä oli hänelle ennenkokematonta (kuten myös useammat ehdottamistani asioista, haha).

Hän on tottunut haastamaan, vaan ei olemaan haastettu. Mitä lie kesykissoja tähän asti paijjaillut.

Mitä enemmän ja avoimemmin puhumme jopa kaikkein villeimmistä fantasioistamme, sitä laajemmaksi tulevien seksuaalisten kokemustemme lista kasvaa. Tällä hetkellä “materiaalia” on varmaan kattamaan jo seuraavan puolen vuoden tapaamiset.

weird.gif

Ja ei – emme aio riippua seksikiikussa tai kävellä kämppää ympäri tuhat kumista anustappia joka reiässä jokaikinen kerta; totta kai mukaan pitää mahtua myös ihan tavallista seksiä, hellyyttä ja läheisyyttä. Itseasiassa olemme sopineet, että aloitamme rauhallisesti rakastelemalla; tutustumme kiireettä toistemme kehoihin ja mieltymyksiin, ennen kuin lähdemme revittelemään millään tasolla.

Mutta jotenkin on semmoinen hytinä, että tämän miehen kanssa meno siirtyy ihan uusiin sfääreihin. Mikä puolestaan saa ihoni kirjaimellisesti kihelmöimään himosta kaipauksesta. 

“It’s pretty awesome to still at this age meet somebody who doesn’t only extend your existing sexual borders, but is also apparently going to blow them away altogether. You’re an amazing woman.”

Right back at you dear!!

Mr. Mossad on muuten ensimmäinen tapaamani mies, joka preferoi alapään (runsasta) karvoitusta häpykummulla. Minä taas olen ollut pientä tupsua (jota en Mr. Mossadille kuvaillut Hitler-viikseksi muuten, köhköh) lukuunottamatta paljas jo vuodesta…1990.

Rairuohot ovat taas kasvamassa. Miten niin pelkästään miehen mieliksi…

Kommentit (16)
  1. Alapäään karvoituksen kannttaja ilmoittautuu. Kyllä meitä on!

  2. Jos Mr. Mossad on sama tyyppi jonka arvelen hänen olevan ja jos hän haki tämän tyyppistä seuraa aiemmin Tinderistä (montakohan näitä on Suomessa? :D), niin suuttuessaan hän laittaa sun numeron omanaan esim. nettikasinoille, jotka sitten lähettelee tarjousviestejä eri numeroista, eikä siinä ole muuta tehtävissä kuin ehkä vaihtaa numeroa jos oikein kypsyttää. Oh sweet revenge 😀 Toivottavasti tämä on kuitenkin eri tyyppi! Ja siis, täällä odotellaan innolla teidän jatkoa. 😉

    1. 😀 Kuulostaa tosi fiksulta kaverilta! 😀

      Mutta mehän viestitellään Kik-messengerissä, eli ei sillä edes ole mun numeroa. 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *