Kiss kiss, bang bang eli Ticket to Heaven?

Disclaimer: sisältää aikuiselle naiselle täysin sopimatonta haaveilua. Kirjoittaja itse nimittäin sattuu olemaan sitä mieltä, että haaveilu ei ainoastaan satuta ketään, mutta on myös ihmisenä olemisen yksi perusedellytyksistä. Haaveita pitää olla aina, eikä niistä kaikkia tarvitse toteuttaa. 

Hhjj heitti viime postaukseni kommenttikenttään apokalyptisen ennustuksen minun ja Kitarapojan suhteesta:

“Eihän tämä parikymppinen Marokkoon halua jäädä; se haluaa Suomeen! Jollain ilveellä sen pitää päästä tänne. Cougis on Ticket to Heaven. Kiss, kiss, bang, bang. Marry me ja kas, eipä tarvitse lähteä Eurooppaan epävirallisia kanavia käyttäen.”

Loistavaahan tässä kommentissa on se, että lähdetään heti yleistämään toisen motiiveja olla koko suhteessa tuntematta koko tyyppiä. Sillä onhan niin, että kaikkien marokkolaisten ensisijaisena motiivina on päästä Suomen kaltaiseen paratiisiin?

News flash: on joo tyyppejä, jotka luulevat, että Euroopassa ovat kadut kultaa ja voi vaan napsutella henkseleitä valtion maksamassa luksuslukaalissa. Mutta on myös ihmisiä, jotka avaavat dialogin aiheesta ja vieläpä nimenomaan eurooppalaisen henkilön kanssa, joka ehkä voi selittää elämän reaaliteettejä Euroopassa vuonna 2017. Nämä samat ihmiset osaavat myös hakea tietoa netistä ja lukea vastaanottamaansa tietoa kriittisesti.

Lisäksi on tyyppejä, jotka ovat ihania idealisteja; tyyppejä, jotka kouluttavat itseään voidakseen tulevaisuudessa tehdä jotain sen eteen, että omassa maassa menisi joskus hivenen vähemmän paskasti. Nämä tyypit uskovat siihen, että jo yhden ihmisen teoilla on vaikutusta; ja että ratkaisu kategoriseen asioitten parantamiseen lähtee siitä, että ongelmalle ei käännetä selkää ja paeta sinne, missä omia henkseleitä voi paukuttaa kuuluvammin, vaan että yritetään konkreettisesti muuttaa status quoa tekemällä itse hyvää.

Meidän lyhyenlännät tulevaisuudenkeskustelumme ovat kaikki painottuneet samalle skenaariolle: minun muuttamiselleni Marokkoon. Kitarapoika kun nimittäin ei halua muuttaa ulkomaille. Hän on hyvää vauhtia kouluttamassa itseään (kielten)opettajaksi, ja haaveissa on opettaa lapsia tai nuoria, joilla ei muuten olisi varaa ja/tai mahdollisuuksia laajentaa maailmankuvaansa vieraan kielen kautta.

Minä taas haluaisin vaikuttaa (koulutukseeni perustuen) kansainvälisen kaupan alalla; ja mieluiten niin, että pääpaino lepäisi (nuorten) aikuisten naisten koulutuksessa.

Yksi vaihtoehto (ja minun haaveeni) ylläolevan, toki vielä lapsenkengissä olevan suunnitelman toteutumiselle olisi perustaa oma yritys, joka keskittyisi kielten opettamiseen eri tasoilla. Kitarapoika voisi vetää lasten ja nuorten ryhmiä, kun taas minä voisin antaa kv-businesskoulutusta paino eurooppalaisessa businesskulttuurissa. Eräänlainen Language/Business Help Centre siis.

Marokko maana tekee tämän haaveen jopa aika helposti lähestyttäväksi: siellä ollaan aika suu muikeana eurooppalaisen osaamisen maahantuontia kohtaan; ja siksipä eurooppalainen yrittäjä, joka perustaa puljunsa Marokkoon, voi tehdä näin yksinkertaisesti rekisteröimällä yrityksensä ja ilmoittamalla siitä kaupungintalolle (no okei, pientä lisäjännitystä tuo paikallinen byrokratia, mutta siis näin niinkuin periatteessa ja positiivisimman kautta pähkinänkuoressa). Lisäporkkanana toimii se, että ensimmäiset viisi vuotta eurooppalaisen yrittäjän ei tarvitse maksaa dirhamin dirhamia veroa Marokon valtiolle.

Mistä tiedän kaiken tämän? Satun tuntemaan eurooppalaisen naisen, joka asuu Marokossa ja jolla on siellä oma yritys (ja marokkolainen aviomies, 20 vuotta nuorempi kuin hän itse köhköhköh SIVUSEIKKA). Tutustuin häneen matkani aikana – ja jälleen kerran voidaan kysyä, oliko kyseessä puhdas sattuma, vai oliko kohtalon johdatusta, että tutustuin juuri häneen.

Eli kiss kiss, bang bang: asetelma onkin yhtäkkiä päälaellaan. Ei paperien takia naimisiinmenoa ja muuttoa Suomen kultaisille kaduille. Ei lippua taivaaseen, vaan autiomaan reunalle kesäisin viidenkymmenen celsiuksen voimalla paahtavan auringon alle. Ei henkselinpaukuttelutulevaisuutta Kitarapojalle, vaan vähemmän materialistinen ja enemmän yhteisöllinen uusi kulttuuri Cougikselle.

Paradoksaalistahan tässä on toki se, että mikäli haluan asua Kitarapojan kanssa saman katon alla, edessä on ns. pakkoavioliitto – minun. Maan kulttuuri kun ei hyväksy avoliittoa.

Niin ja jaa – onhan tässä tietysti vielä pari miinuspuoltakin. Alueella on kolme virallista kieltä: arabia, berberi ja ranska. Minähän en puhu noista vielä yhtään. Aika berberistä, vai mitä?

vin_du_maroc.jpg

Melkein (lukijain) toivekuva: puuttuu vain ne marokkolaiset viinilasit ja mun ja Kitarapojan kädet niitä pitelemässä. No, ainakin paikallinen viini tuli kuvaan (ja vähän paikallisen vuokrakämppäni olohuonettakin).

Kommentit (39)
  1. Mitä onnellisempi olet, sitä enemmän saat passaa niskaan. Mua surettaa noi katkera kommentoijat.
    Musta on Puumala ihanaa, että sä olet ymmärtänyt että meillä on vain yksi elämä. Ja elät sitä niin kuin haluat.
    Olet joskuskirjoittanut äidistä, joka vaikuttaa ihan huipputyypiltä. Uskon että äitisi rakastaa sua ihan sikana. Siitä ihminen tulee vahvaksi ja onnelliseksi.
    Kunpa mullakin olisi noin vahva luottamus elämään. Itseään rakastamista voi tietty myös harjoitella ja niin teenkin. Joskus vain toivoisi elämän olevan vähän helpompaa.
    Olet kuitenkin mahtava esimerkki mulle. Saat mitä uskallat toivoa.

    1. Pari hauskaa tekstinkorjausta yllä. Puumala.

    2. Heh, huomattu on. En sano, että se olisi oikeutettua, mutta ymmärrän kommentoijien motiiveja – ihan lähtien siitä harhaluulosta, että koska olen päättänyt raportoida elämästäni ”julkisesti”, heillä on puolestaan oikeus sanoa anonymiteetin suojista ihan mitä huvittaa (mikä ei tietenkään oikeuta yhtään mitään, mutta tämä luulo tuntuu elävän sitkeästi). Mua kanssa vähän surettaa, tosin ennemmin säälittää; en aina ihan käsitä, miten hektisessä elämässä jää aikaa yli tuhlata sitä toimintaan, jolla ei ole mitään vaikutusta mihinkään (en mä tapojani muuta sen takia, että joku anoMUUMI niitä paheksuu), ja joka negatiivisuudessaan ei ainakaan oman ymmärrykseni mukaan vie mitenkään lähemmäksi sitä kaikkein tärkeintä: omaa sisäistä balanssia ja onnellisuutta/positiivisuutta. Mutta kukin tyylillään tietysti? 

      Ja – kyllähän mun toiminta on vähän tämmöistä irrationaalis-hedonistista, joten ymmärrän, että se voi ärsyttää ainakin sitä osaa porukasta, joka itse elää kovin konservatiivista ja/tai sovinnaista elämää, tai omaa muuten vaan monogamiaa ja perinteisiä arvoja vahvasti tukevan moraaliohjenuoran. 

      Mä en vaan itse enää jaksa elää siten, kun minun odotettaisiin yleisten normien ja arvojen perusteella elävän, vaan vedän freestylellä fiiliksen mukaan. Se tekee minut onnelliseksi, enkä suoraan sanoen välitä, mitä muut siitä ajattelevat. En blogissa enkä varsinkaan sen ulkopuolella 🙂 

      Kyllä, äiti tukee ja on aina tukenut valintojani, vaikka ei (todellakaan) niistä itse aina samaa mieltä olekaan. Eikä se elämä niin helppoa ole, mutta vastoinkäymisistä oppii ja ne kasvattavat, eikös? Jos aina paistaisi aurinko, sitä kaunista päivää luultavasti arvostaisi vähemmän kuin puolen kuukauden sadeputken jälkeen..?

      Mä uskon, että jokaiselle on määritelty elämässä sama määrä onnea ja vastoinkäymisiä vähän silleen yin/yang – tyyppisesti; harmonisesti (tietysti riippuen siitä, miten omaa elämäänsä elää suhteessa muihin: karma). Eli jos sulla nyt on vaikea jakso, niin se tarkoittaa vaan sitä, että ne paremmat päivät on vielä tulossa. <3 

       

      1. Kyllä nämä Anomuumit kommentoijat ovat ihan anonyymejä kuin sinäkin. Nimimerkin takaa itsekin kirjoitat. Näitä sun juttuja lukiessa tulee pakolla mieleen, että joku harlekiineja elämänsä ahminut keski-ikäinen nainen elää tän blogin kautta todeksi omaa mielikuvitustaan. Eli vähän sellaisia säälinsekaisia tunteita herätät.

        1. Huomenta! 🙂

          Mä en muuten koskaan ole lukenut yhtään Harlekiinia, pitäisi varmaan ihan kuriositeettina joskus lukea! Osaatko suositella noviisille jotain ihan tiettyä ekaksi lukuelämykseksi? 

          Mua taas puolestaan ei niinkään säälitä, vaan pikemminkin huvittaa aina se, kun joku luulee mun elämää fiktioksi. Kiitos siis! 😉

  2. Johtuuko se, että harrastat holtittomasti seksiä kenen tahansa kanssa, joistain lapsuuden tai nuoruuden kokemuksistasi?

    1. Määrittele holtittomasti… Mulla on ollut tänä vuonna tasan kaksi seksipartneria (yksi keväällä ja toinen kesällä), ja jos edellisvuoden laskee mukaan, niin muistaakseni yhteensä viisi (Puuseppä, Mosse ja T).

      Mun omalla mittapuulla 5 seksipartneria (joihin on tutustunut jo ennen vaakamamboa) kahdessa vuodessa ei ole ”holtittomasti seksin harrastamista kenen kanssa tahansa”.

      Kiinnostelee toki snadisti, jos muut ovat eri mieltä. 🙂 

      1. Mikäs on lukumäärä silloin, jos yhdynnän lisäksi lasketaan myös partnerit joiden kaa ”vain” vehdattu (esim. Marokko) ja henkilöt joiden kanssa eroottista viestintää?

        1. Luultavasti +2 edelliseen. Tuppaan yleensä viestittelemään eroottisesti niiden kanssa, joita tapailen tai suunnittelen tapaavani.

          Ja tässä oli edelleen kysymys ”holtittomasta seksistä”. 😉 Voin toki kertoa erikseen myös kuinka useasti masturboin ja/tai katson pornoa, jos kiinnostaa! 😀

          1. No kiinnostaa tietysti! Jollainhan sun täytyy meidän seuraajien mielenkiinto pitää nyt yllä, kun selibaattilupaus Marokkoon on annettu 😉

            1. 😀 Saatanpa tuottaa pettymyksen. Päivittäin/en (enää) koskaan. 

              1. .. Ja linkkaat lempirunkkuvideosi. Ja kerrot solofantasiasi. Ainiin. Mut nehän lukee jo täällä

                1. Kyllä nyt menee ”päivän oivaltavin kommentti” -palkinto sulle. 

    2. On aiemmin kirjoittanut koulukiusattuna olemisesta ylipainon takia.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *