Mikä emoji olen?

Jos ilmeeni ikuistettaisiin nyt emojiksi, se olisi se, jossa on silmien paikalla sydämet. Kitarapoika soittelee minulle serenadeja ja minä laulan mukana ensin hapuillen, myöhemmin yhä itsevarmemmin. 

Yhteisen yön jälkeen hymyilemme toisillemme unensikkuraisin silmin ja suukottelemme vaikka emme ole vielä pesseet hampaitamme. 

Ja ei, emme ole rakastelleet. Kitarapoika haluaa odottaa. Hassuinta on, ettei se edes häiritse minua; näinkin on hyvä. Kitarapoika vetää minut kainaloonsa ja rutistaa niin lujasti, etten ole saada henkeä. ”Je t’aime, hbiba.” 

20171002_100826.jpg

Terveisiä Marokosta. En ehkä halua enää koskaan palata kotiin. 

Kommentit (24)
  1. Huomatkaa myös blogin nimi. Just sayin.

    1. Tässä on ilmeisesti kuitenkin jossain taka-alalla joku ”takaikäraja” puumailuille, -10 vuotta oli ookoo mutta -20 vuotta ei enää ole, tai homma menee hyväksikäytöksi? Kun eihän mulla ole koko blogin kirjoittamiseni aikana ollut kuin yksi itseäni vanhempi rakastaja, muut ovat muistaakseni olleet vähintään sen kymmenen vuotta nuorempia? Vai voiko se nyt tosiaan olla siitä kiinni, että kansalaisuuskirjo on lisääntynyt? 

  2. Minustakin oli mukavampi lukea kuvauksia, joissa suunnilleen keskenään samanikäiset ja samantyyppisessä elämäntilanteessa olevat aikuiset keskenään reippaasti naiskentelivat. Pakostakin näistä parista viime kumppanista ja/tai ihastuksesta on tullut sellainen kuva, että odottavatkohan kuitenkin jutuilta Puumiksen kanssa eri asioita. Palaako näpit, särkyykö sydämet.

    Ja joo, monelle käy elämässä muutenkin niin, se on tavallista ja osa elämää ja kasvamista. Äh, ehkä en nyt oikein osaa selittää tätä ja toivonkin entistä hartaammin että tää blogi on (ainakin joiltain osin) vilkkaan mielikuvituksen tuotetta!

    1. Koska jos se olisi totta, niin mitä? 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *