Miksi seksi loppui?

Å-Mapin Någon Annan heitti aika jännän postausehdotuksen:

“Semmosta tässä mietin lukiessani, että oot kyllä kirjoittanutkin sun ja Ykkösmiehen seksielämästä koko suhteenne ajalta (olen lukenut kaikki postauksesi joskus, mutta en kovin tarkasti muista), mutta luuletko, että siitä irtoaisi jonkinlaista katsausta? Lähinnä sitä, miten asia on kehittynyt tuohon pisteeseen, jossa se nyt on, ja millaista teillä oli sitä ennen, kun intiimielämä alkoi hiipua.”

Myönnän, tämä oli paha. Kun sitä arkea ja elämää elää päivästä toiseen, joskus jopa hektisestikin, tulee vain harvoin pysähdyttyä hetkeen, analysoimaan, miten oikeasti menee ja miltä oikeasti tuntuu. Tuskinpa se koskaan menee niin, että yhtenä päivänä intiimi kanssakäyminen vain kuolee; kyllä siihen varmasti vaaditaan monen sattuman ja tapahtuman summa.

Aikani analysoituani löysin muutaman parisuhdekaarellisen käännekohdan, joilla varmasti oli vaikutusta asiaan. Ensimmäinen vuosi meni humputellen kuin kanit, mutta sitten…

Yhden vuoden yhdessäolon jälkeen

Huolimatta siitä, että olin seurustelumme alussa vannottanut Ykkösmiestä koskaan kommentoimasta kilojani (joita oli silloin yhdeksisenkymmentä), hän tokaisi kerran eräänä iltana baarista palattuamme, kun aloin känninälässäni rakentaa itselleni iltapalaleipää:

“Meinaatko oikeasti vielä syödä, etkö ole jo tarpeeksi lihava?”

Varmaan tarpeentonta edes kertoa, miltä tuo kommentti tuntui. Tunsin itseni rumaksi, lihavaksi ja epäseksikkääksi. Siitä eteenpäin aloin myös häpeämään kehoani seksimme aikana, josta syystä seksikerrat vähenivät minun aloitteestani. Olin tosin ensimmäisen vuoden aikana lihonut vielä kymmenisen kiloa lisää. 

Ensimmäisen vuoden aikana perinteeksi muodostuneet ”Alastomat Sunnuntait” loppuivat (joo, meillä oli tapana olla sunnuntaisin alasti, mikä johti poikkeuksetta seksiin). 

Kahden vuoden yhdessäolon jälkeen

Minä laihtua rykäisin puolessa vuodessa liki 30 kiloa ja sain ensimmäisen alani työpaikan, joka oli psyykkisesti erittäin haastava, koska pomo helvetistä. Samaan aikaan Ykkösmies oli paljon poissa kotoa – ulkomaankomennuksilla työnsä puolesta.

Minä sain paljon huomiota minua nuoremmilta, komeilta miehiltä, eikä pää pysynyt laihtumisprosessissa mukana. Aloin ehkä alitajuisesti vertailla “sulhaskandidaatteja” siihen, mitä minua kotona odotti, enkä pitänyt Ykkösmiestä enää niin viehättävänä kuin aikaisemmin.

Samaan aikaan Ykkösmies jäi kiinni sähköpostien kautta lähetetyistä rakkausviesteistä naiselle, joka asui paikkakunnalla, jossa Ykkösmies kävi työnsä puolesta useasti. Hän myönsi suhteen, mutta sanoi, ettei rakasta naista oikeasti, ei samalla tavalla kuin minua.

En luottanut Ykkösmieheen enää – enkä muuten luota täydellisesti vieläkään.

Viiden vuoden yhdessäolon jälkeen

Menimme naimisiin. Hääyönä ei ollut seksiä, eikä koko häämatkallakaan. Jetlag vaivasi ja alkoholia kulutettiin rankasti. Naimisiin menon jälkeen alkoi jo ilmestyä ensimmäisiä oireita seksin “huonontumisesta”; Ykkösmies ei useinkaan päässyt kliimaksiin, ja tavallaan syytti siitä minua – minä kun tunnuin erilaiselta (löysemmältä?), jos olin jo itse saanut orgasmin. Aloin jännittää orgasmin saantia, pyrkien siihen, että Ykkösmies sai ensin (jonka jälkeen sain sitten hoidella itseni oman käden kautta onneen).

Kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen

Ostimme uuden talon ennen kuin olimme saaneet vanhan myytyä. Vietimme seuraavat puolitoista vuotta kahden talon loukussa, joka oli taloudellisesti lähes kestämätöntä. Rahasta oli jatkuvasti riitaa, sillä varaa ei ollut mihinkään ylimääräiseen. Rahan puute stressasi molempia, ja tänä aikana riitelimme eniten koko suhteemme aikana. Seksille ei suotu ajatustakaan, koska molempia vitutti kroonisesti.

Seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen

Lankesin lempimään Naapurin Pojan kanssa, sillä jo tuolloin seksiä oli kotona tarjolla vain sporadisesti. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun petin; vaan ei viimeinen.

Kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen

Hankin itselleni ensimmäisen rakastajan ja perustin tämän blogin. Seksiä oli ollut muutaman vuoden ajan ehkä kerran neljännesvuodessa, jos sitäkään.

Nyt

Seksiä on ollut viimeksi viime vuoden lokakuussa. Menossa rakastaja numero…ööh…viisi? (Kyllä, olen oikeasti seonnut laskuissa.)

Vihdoinkin avoimessa suhteessa.

***

Huh, kun nuo rajapyykit listaa, niin on kyllä ollut sellainen taival, että itseäkin ihmetyttää, miten ylipäätään enää olemme yhdessä.

Tietysti tuosta on jätetty kaikki ne suhteen naurut, ilot ja muut hyvät asiat pois (koska tarkoituksena olikin keskittyä vain seksittömyyden mahdollisiin syihin/suhteemme “traumoihin”), mutta silti – kamoon.

Mitäs ajatuksia herättää? (Paitsi että siinäpä sarkaa parisuhdeterapeutille :D)

Kommentit (61)
  1. Todella mielenkiintoinen päivitys. Itse olen miettinyt paljonkin tuota, miten suhteet päätyvät pisteeseen jossa kaikki intohimo vain katoaa. Ainakin itse sitä tahtoisi ajatella, että asiat korjataan, eikä niiden anneta vain vajota. Mutta toisaalta, jos muutos tulee hitaasti ja muut asiat elämässä vievät energian ja huomion, voi muutos kai salakavalasti vain hiipiä. Sitten kun asiat ovat jo pahalla tolalla, on niille vaikea enää tehdä mitään. Se kynnyskin voi pelottaa, ja ehkä sitten on helpompaa vain antaa asian olla ja sopeutua siihen. Oikeastaan todella sääli.

    1. Päätyvätkö ne todella intohimon katoamiseen vai johtuuko harha siitä, että onnettomimmat puhuvat tilanteestaan, onnelliset ovat hiljaa?

      1. Juurikin näin.

  2. Edelliseen kommenttiin sen verran, että nyt ei tässä keskustelussa ole olut ehkä kyse siitä, että miehen pitäisi olla aina valmis, vaan siitä, että se halu loppuu siihen, kun nainen osoittaa halua.
    Muuten hieno keskustelu, koska antaa monillekin tilaisuuden peilata ja miettiä omaa suhdetta vasten muiden elämää, koska tekstit on niin rehellisiä.

    1. Joo tajuan että menee vähän ohi aiheen, mutta halusin silti heittää tälläisen ajatuksen ilmoille. 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *