Minä ite

Seuraavaa, vielä tälle viikolle sovittua tapaamista odotellessa ajattelin raapaista hieman pintaa syvemmälle omassa henkilökuva(ukse)ssani. 

Minä olen lihava. Vaatekokoni on 46. Painoindeksini on tällä hetkellä 32,9. 

Kun aktivoin rakastajahakuni, oli alussa vaikeaa ymmärtää, miten moni mies minusta oli massastani huolimatta kiinnostunut; laitoinhan jo hakemukseeni kriittiset mittani. Olin myös yllättynyt saamieni vastausten takana olevien miesten “tasokkuudesta”: komeita, sporttisia ja pitkiä miehiä. Ajattelin ensin kyynisesti, että kelpaahan sitä halujen tyydyttämiseen vaikka puukolla patjaan vedetty viilto paremman puutteessa, mutta kun lähes jokainen kandidaatti toisteli samaa, olihan se pakko uskoa: ei tarvitse olla mallinmittainen kunhan on itsevarma ja sinut itsensä kanssa, ja uskaltaa tuoda sen myös julki. Kliseisesti: se, miten kannat kilosi, on kaiken aa ja oo.

Siltikin, kun meilailin lisää Top Kympin kanssa (jahka eliminoin ensin kaikki jotka korostivat miehuutensa kokoa, useasti jopa visuaalisin esimerkein, valinta helpottui huomattavasti), jaksoin korostaa mittojani. Lähettelin kokovartalokuvia; tajuathan nyt varmasti, että en vain sano että olen lihava, olen sitä myös oikeasti!  

Kyllä ne tajusivat. Ja eivät ne välittäneet. “Olet kuitenkin sopusuhtainen.” “On kivaa että näytät naiselta.” “Ihanan seksikkäät muodot!”

Monet lisäsivät, että “perinteisesti keholtaan täydelliset naiset” ovat kestämättömiä hermokimppuja eivätkä uskalla heittäytyä hetkeen. Pelkäävät että se tietyssä asennossa väistämättä esille tuleva vatsamakkara näyttää miehen silmissä ällöttävältä. Että kaikesta näkee että se kahden ihmisen välinen kaunein hetki on etukäteen suunniteltu siten, että vain kehon parhaat ominaisuudet pääsevät esille. Etukäteen käsikirjoitettu ilman minkäänlaista spontaanisuutta. Mekaanista seksiä. Jatkuvaa esittämistä ja angstausta. 

Totta kai pitää olla huoliteltu. Karvaiset sääret tai loppuunpureskellut kynnet eivät viehätä miestä. Ehostus on tarkoitettu korostamaan kasvojesi parhaita puolia. Kampaaja pyytää ammattilaisen hintoja, koska myös on sitä. Mutta sinun ei tarvitse yrittää olla jotain muuta kuin mitä olet vain miestä viehättääksesi. Mies, vaikka visuaalinen eläin onkin, ei voi olla viehättymättä itsevarmuudestasi; siitä, että tosiaan uskallat olla sitä mitä olet. Selkä suoraksi, leuka pystyyn ja katso maailma; täältä saapuu nainen, joka rakastaa naisellisuuttaan! Nainen, joka uskoo olevansa seksikäs! (Minähän olin siis salaa oikeasti aika epävarma seksikkyydestäni. Ei auta se, että kotona ei huomata uutta kampausta, uutta mekkoa, uutta mitään. En muista, milloin viimeksi olen kotona kuullut että olen kaunis. Tai haluttava. Ja siis ilmeisestihän en sitä (enää) mieheni silmissä olekaan, vaikka olin tavatessani vain ehkä viitisen kiloa köykäisempi kuin nyt.)

Nörttipoikani jaksaa joka tapaamisella kehua, miten kaunis olen ja miten hyvältä näytän ja tunnun. Miten ihanaa on kun uskallan estottomasti antautua hetkeen. Miten kiihottavaa on nähdä ja tuntea minun nauttivan. Sepä se kaikessa yksinkertaisuudessaan! Osaan jo ottaa kohteliaisuudet vastaan kiittämällä, vähättelemättä suomalaiseen tyyliin: “noeitämänyt, emmänyt, mähännytvaan”. Jos mies kehuu sinua kauniiksi, paras vastaus on kiittää. Ei siis alkaa vähättelemään tai selittelemään mistä tämä kummallinen hetkellinen ja aivan satavarmasti myös ainutkertainen kauneus johtuu, vaan hyväksymään se. Minä tosiaan oikeasti uskon että Nörttipoikani tarkoittaa, mitä sanoo – siispä heippa maailma: minä olen kaunis ja seksikäs nainen

P.S. En kuitenkaan missään nimessä suosi lihavuutta tai sitä mitenkään puolustele; faktahan on että ylipaino (niinkuin tietysti alipainokin!) on terveyshaitta. Mutta on mukavaa huomata että jokaiselle vartalotyypille on fanittajansa ja että seksikkyys ei ole vaatekoosta kiinni. 

Kommentit (1)
  1. Kiitos, kiitos ja kiitos. Löysin blogisi vasta nyt (suunnaton harmi!), ja olen vasta muutamia päivityksiä lukenut. Kommentoitavaa olisi paljonkin, mutta suora puhe siitä, että olet ylipainoinen ja joku kehuu sinua, sai itseni ajattelemaan että voin olla kaunis.

    Mieheni, avopuolisoni, jonka olen tuntenut suhteellisen vähän aikaa, totesi kerran ajattelemattaan(keskustelimme minusta) että ”Läski”. Hetkeä seurasi kymmenien sekuntien hiljaisuus, kun mietin mitä sanoa. Sitten hän pahoitteli (anteeksi) ja toisteli ” laiska, laiska, tarkoitin sanoa laiska”. Ironista tai mitälie, mutta vain tunteja aiemmin puhuimme siitä, kuinka ihminen herkästi ajattelemattaan sanoo totuuden, paljastaa mitä todellisuudessa ajattelee (vrt. Kyllä tuo tyyli pukee sinua -> ajatuksissa tarkoitaan, että onneksi hiuksesi kasvavat tuosta sivukaljusta/väristä tms)

    Suhteessa olimme puhuneet painosta, otin sen itse esille suhteen alussa. Hän sai minut tuntemaan kauniiksi, olin itsevarmempi ja nautin seksistä. Olin, olimme molemmat, avoimesti alasti. Kuinka yksi sana sai murennettua kaiken? Helposti. Vaatteet päällä saatan tuntea itseni ”nätiksi” ja ”siedettäväksi”, hänen seurassaan vaatteet päällä olen vain, no ” siedettävä” ja alasti oleminen, se ei ole ennallaan. Huono itsetunto ei seuraa kaikkialle, kaverini (mies) kanssa kulkiessa tunnen oloni kauniiksi, itsevarmaksi. Mieheni seurassa, en.

    Aika aloittaa siis alusta (olen erään suhteen käynyt läpi, jossa mies sai tuntemaan minut kauniiksi ja seksikkääksikin). Alkaa alusta ajattelemaan että olen kaunis, ja kelpaan. Yksin sen ymmärtäminen on paljon haastavampaa, kun vierellä ei ole tukea, joka kannustaisi.

    Odotan innolla, että saan luettua blogisi läpi. Sen jälkeen luultavasti harmittelen sitä, että enää ei ole luettavaa. Yksi aarre lisää 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *