Minä olen kaunis – ja niin olet sinäkin

Onnenpäivä-blogissaan A. Sinivaara pohdiskeli sitä, miten omalla asenteellaan voi vaikuttaa siihen, meneekö nukkumaan hyvän päivän jälkeen onnellisena, vai paskan päivän jälkeen myrtyneenä ja surullisena.

Cityn seksibloggari Melissa Mäntylä puolestaan kävi alasti kuulemassa kehuja ventovierailta, alastomilta naisilta, ja pohti, riittävätkö tuntemattomien pinnalliset, ehkä vähän väkisinkin annetut kehut ruokkimaan itsetuntoa edes seuraavaan päivään asti.

Nimimerkki nolo ihmetteli keskiviikon postauksessani, mistä itsevarmuuteni miesten iskemiseen kumpuaa.

Kuten A. Sinivaara totesikin, kaikki on kiinni asenteesta – niin myös oman kehokuvan kautta peilautuvassa itsevarmuudessa.

Samalla tavalla kuten voit keskittyä päivän positiivisiin tapahtumiin, olivatpa ne niinkin yksinkertaisia kuin onnistunut makaronilaatikko tai sade pitkän kuivuuden jälkeen, voit myös keskittyä omiin positiivisiin puoliisi.

Minun olisi helppo ajatella: olen vanha, ruma ja lihava. Mutta en vain yksinkertaisesti suostu ajattelemaan niin. Sen sijaan ajattelen positiivisia puoliani; kasvoissani ei ole hirveästi ryppyjä; silmäni ovat kauniin vaaleanvihreät, ilkikurisesti tuikkivat ja kivan suuret. Rintani ehkä roikkuvat enemmän kuin parikymppisenä, mutta ovatpahan ainakin samaa paria. Olen yhäkin ylipainoinen, mutta sentään viitisentoista kiloa kevyempi kuin helmikuussa. Olen terve. Olen kaunis nainen.

Hymyilen joka aamu peilikuvalleni, vaikka ei unenpöpperössä hymyilyttäisikään; pakotan kasvoni hymyyn. Jo pelkkä hymyyn tarvittava fysiologia – vaikka hymy olisikin teeskennelty – vapauttaa serotoniinia, tuota hyvän olon hormonia. (Tämän ja muut (teko)hymyynkin liittyvät plussat tarkistin täältä.)

Hymyilen poikkeuksetta vastatessani puhelimeen töissä: hymy “kuuluu” asiakkaille asti, vaikka ei olisikaan aito. Ja se saa minut myös paremmalle tuulelle.

En tarvitse hyvänolon retriittejä, meditaatiota tai alastomien naisten kehuja. Minä olen, mitä itsestäni ajattelen; simppeliä, mutta niin kovin helppoa unohtaa. Tämän postauksen tarkoituksena ei siis ole keksiä pyörää uudelleen; tai teeskennellä, että olen juuri keksinyt jotain maailmaa mullistavaa – tarkoituksenani on vain muistuttaa. Itseäni ja muita.

Haastan jokaisen astumaan peilin eteen ja keskittymään positiivisiin puoliinsa, listaamaan ne ja unohtamaan allinsa, jenkkakahvansa ja pihtipolvensa. Katso oikeasti itseäsi ja näe itsesi sellaisena kuin olet: kauniina, vahvana, päättäväisenä. 

Hymyile itsellesi; mene ulos ja hymyile muille – se tarttuu.   

smile.jpg

Kommentit (7)
  1. Hymyllä on kyllä mahtava voima – sen uskon. Ainakin hetkellisesti. Mä olen kyllä aina hymyillyt paljon. Mutta nykyään tosi paljon vähemmän kuin ennen. Töissä tietenkin tulee hymyiltyä asiakaspalveluhommissa, mutta vapaallakin pitäisi välillä pakottaa itsensä hymyilemään. Mulla on jopa peiliin liimattuja tsemppilappuja ’olet kaunis’, ’olet juuri hyvä sellaisena kuin olet’ jne, mutta on kyllä jäänyt se niiden lukeminen, vaikka joka aamu pitäisi aloittaa niillä.

  2. Itse olen nyt huomannut, että miehet ja naisetkin tulee nykyään todella usein jutulle/iskemään baareissa, juhlissa tai no missä nyt ikinä liikunkin vapailla. Ja miksi, tällaista kolmevitosta rouvaa? Analyseerasin ystävälle, että varmasti näkyy ulospäin että olen (nykyään) itseeni tyytyväinen ulkoisesti & sisäisesti enkä etsi ketään (olen varattu) ja jotenkin vaan… hyvä fiilis omassa itsessäni. Se varmaan näkyy ulospäin, itsevarmuus hyvällä tavalla ja positiivinen elämänasenne.

    Nuorempana sitä oli niin itsestään epävarma ja/tai ”epätoivoisesti” haku päällä, ehkä. Tähän väliin elämässä on mahtunut yksi itsetunnon latistanut paskasuhde ja nykyinen ihana hyvä suhde ja siinä välissä pitkä itsetutkiskelun paikka siitä, että vain minä voin tehdä itsestäni parhaan ihmisen eikä muiden mielipiteellä ole paskankaan väliä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *