Miten löytää sopiva mies (netistä)
Nimimerkki -jenni- kysyi täällä seuraavaa:
”Siis nyt munkin on kommentoitava:oletko jotenkin tosi ”kaikkiruokainen” vai miten sieltä netistä voi aina löytyä sopiva?! :)”
Heh. Ehei, en todellakaan luullakseni (?) ole kaikkiruokainen; minulla on suhteellisen tiukat valintakriteerit siinä mielessä, että seulon potentiaaliset ehdokkaat aika tarkkaan jo ennen tapaamista.
Kaikki alkaa hyvän ilmoituksen tekemisestä. Siinä kannattaa olla rehellinen ja harjoittaa tarvittavaa itsekritiikkiä, sekä unohtaa kaikenlainen koristelu, johon esimerkiksi ansioluettelossaan saattaa sortua (CV:ssä esimerkiksi: harrastan purjehtimista, vs. todellisuudessa: istun kerran vuodessa purjeveneen kyydissä).
Itse ilmoitan suorilta, että olen ylipainoinen ja että minulla on tatuointeja – ja etten halua kontaktia lapsellisilta miehiltä (so. miehiltä, joilla on lapsia). Kerron jotain pukeutumistyylistäni, harrastuksistani ja kartoitan myös parilla sanalla, minkälaista miestä haen (ja mihin tarkoitukseen). Pidän tyylin kepeänä, leikittelen sanoilla ja kartan pitkiä listoja.
Kun on mahdollisimman rehellinen ulkonäöstään, kiinnostuksen kohteistaan ja luonteenpiirteistään, todennäköisyys sille, että luo huonon mätsin, pienenee.
Kerron ilmoituksessa myös, etten hae peluria enkä kiiltokuvapoikaa, vaan ihan tavallista, itsestään ja ulkonäöstään huolta pitävää miestä.
Tämä on taktinen veto: haen tarkoituksella ulkonäöltään (perinteisen kauneus/komeuskäsityksen puitteissa) vähemmän täydellistä miestä; olen salaa vähän sitä mieltä, että todennäköisyys paskiaisille kasvaa sen myötä, mitä korkeammalle mies rankkaa ulkonäköpisteissä. Ylenpalttinen itsensä kehuminen ja saavutuksillaan rellestely on minulle niinikään turn-off; voisi sanoa, että haen alfaurosten sijaan betamiehiä, jotka kuitenkin ovat ihan miellyttäviä katsella.
Vastaajien joukosta karsin ensin pois kaikki, jotka lähettävät saman viestin useammalle:
”Kiinnostuin profiilistasi, mikäli minun profiilini miellyttää, voimme ehkä jatkaa tutustumista?”
Jotta ylipäätään edes pääsee potentiaalisten listalle, pitää kontaktipyynnössä olla jotain, josta näkee, että tyyppi on tosiaan lukenut profiilini ja kiinnostunut minusta:
”Luin profiilisi, kuulostaa siltä että voisimme olla samalla aaltopituudella! Minäkin harrastan joogaa ja laskettelua, ja pidän myös brittihuumorista!”
Sitten tulee se vaikein, mutta samalla myös tärkein: ilmoitan miehelle heti vastausviestissä, että en halua tavata kasvotusten ensimmäisen parin viikon aikana. Sanon, että haluan ensin opetella tuntemaan hänet sähköpostin/KIKin/tms. kautta nähdäkseni, mätsääkö meillä sen verran, että tapaamiseen kannattaa ylipäätään ryhtyä.
Tämä karsii suurimman osan yhden illan juttuja hakevista sekä pelureista; heillä ei ole kärsivällisyyttä eikä mielenkiintoa tuhlata loputtomasti aikaa intensiiviseen kirjalliseen kommunikaatioon. Jotta siihen [kommunikaatioon] ylipäätään on mielenkiintoa, täytyy toisesta olla oikeasti kiinnostunut, ja yhteisiä juttuja täytyy riittää. Muuten kommunikaatio kuolee itsestään kasaan.
Valokuvat on tosin hyvä vaihtaa mahdollisimman pian – kyllä se fyysinen yhteensopivuus tietysti sen verran merkitsee – mutta muuten pyrin oikeasti tutustumaan toiseen kaikessa rauhassa ennen itse tapaamista, enkä epäröi sanoa suoraan, mikäli minusta alkaa tuntua siltä, ettemme sovi toisillemme.
Jos mies on mielestäni tylsä (”on taas ilmoja pidellyt, söin eilen makaronilaatikkoa”), liian ahdistava (”ootko suuttunut mulle kun et vastannut viiden minuutin sisällä”) tai painostava (”no kamoon, kai me voitais tavata jo aikaisemmin, siinähän sitä tutustuu parhaiten”), tai jollain muulla tavalla vaistonvaraisesti creepy (”sun on sitten pakko pitää mustia stay-uppeja ensitapaamisella” – tämä ei valitettavasti edes ole keksitty esimerkki, eikä kyseessä ollut vitsi), vihellän pelin poikki suorilta.
Valokuvaajaa edeltävällä kierroksella ”kikkailin” muistaakseni kolmen eri miehen kanssa, ja jossain vaiheessa – kuin melkeinpä itsestään – se sydän kyllä jättää lyönnin väliin aina, kun tietyltä tyypiltä tulee viestiä; ja niitten toisten miesten viestit saavat aikaan semmoisen ”no höh” -reaktion. Valinta muodostuu kuin itsestään. Valitettavasti valinta kohdistui Finanssimieheen, joka osoittautui kusipääksi. (Tai no, mistä minä tiedän; ehkä se jäi kiinni. Tai makaa koomassa. Mutta kusipää, kunnes toisin todistetaan. En huolisi takaisin.)
Mitään eksaktia tiedettähän tämä minun strategiani ei sisällä, mutta äkkiseltään laskettuna sopivan miehen todennäköisyys on…Nörttipoika, Muusikko, Finanssimies, Valokuvaaja…75 prosenttia.
