Muusikko, minä ja ne ”Tyypit”
Se nyt ei varmaan kenellekään tule yllätyksenä, että sekä minä että Muusikko olemme joutuneet latailemaan älypuhelimiemme akkuja useampaan kertaan päivässä viestitystemposta johtuen; se kun on enemmän tai vähemmän kokopäiväistä. Molempien työt kärsivät hieman, mutta jotenkin vaan ei pysty olemaan viestimättä muutamaa tuntia kauempaa.
Mielenkiintoinen yksityiskohta viesteissä: emme puhu koskaan miehestä tai tyttöystävästä, emme mainitse heitä nimeltä ikinä. Sen sijaan viestittelemme mahdollisesta tilanteesta, jossa ei välttämättä pysty viestimään, jotakuinkin tällä tavoin:
”Ootko vielä yksin vai onko Tyyppi jo kotona?”
”En voi kikkailla illalla, mennään Tyypin kanssa kylään.”
Joku (keittiö)psykologi voisi tästä tietenkin alkaa analysoimaan, miten depersonalisoimme puolisojamme muuttamalla heidät nimettömiksi; miten tällä tavoin yritämme ikään kuin elää parallellissa universumissa, joka on vain meidän kahden.
Myönnän, että olen itsekin ajatellut asiaa noin. Mutta myös siten, että kunnioitamme – vaikka emme paljon muuta näytä kunnioittavankaan – ainakin puolisoittemme yksityisyyttä.
Muusikko joskus alkuaikoina (suhteellinen käsite, semminkin kun olemme nyt tunteneet vasta vähän päälle kolme viikkoa) vähän alkoi avautumaan tyttöystävästään, heille kun oli tullut riitaa ja Muusikon mielestä tyttöystävä käyttäytyi häntä kohtaan epäreilusti; halusi ehkä kuulla minun mielipiteeni asiasta, tai ehkä vain purkaa pahaa oloaan jollekin, jonka tiesi ymmärtävän.
Minä kuuntelin (tai itseasiassa luin), mutta kieltäydyin kommentoimasta. Sanoin, että en minä voi alkaa sinua tässä asiassa neuvomaan. (Sisäisesti olin tosin sitä mieltä, että Muusikko oli oikeassa.) Samalla periaatteella yritän olla puhumatta Ykkösmiehestä omasta Tyypistäni mahdollisimman vähän; ja missään nimessä en halua sanoa hänestä mitään negatiivista. En Muusikolle.
Jotenkin – ja ehkä paradoksaalisesti – mielestäni semmoinen olisi sitä pahinta pettämistä; että ei ainoastaan antaudu lihallisiin iloihin toisen kanssa, vaan että siinä samalla jotenkin alkaisi arvostella ja verrata omaa puolisoa sille toiselle. Ehkä nyanssin suuruinen ero, mutta minulle tärkeä.
Varmaan ulkopuolisten silmissä ero kuin veteen piirretty viiva, mutta minulle selkeä raja, jota en halua ylittää.