Muusikko, minä ja ne ”Tyypit”

Se nyt ei varmaan kenellekään tule yllätyksenä, että sekä minä että Muusikko olemme joutuneet latailemaan älypuhelimiemme akkuja useampaan kertaan päivässä viestitystemposta johtuen; se kun on enemmän tai vähemmän kokopäiväistä. Molempien työt kärsivät hieman, mutta jotenkin vaan ei pysty olemaan viestimättä muutamaa tuntia kauempaa. 

Mielenkiintoinen yksityiskohta viesteissä: emme puhu koskaan miehestä tai tyttöystävästä, emme mainitse heitä nimeltä ikinä. Sen sijaan viestittelemme mahdollisesta tilanteesta, jossa ei välttämättä pysty viestimään, jotakuinkin tällä tavoin:

”Ootko vielä yksin vai onko Tyyppi jo kotona?” 

”En voi kikkailla illalla, mennään Tyypin kanssa kylään.” 

Joku (keittiö)psykologi voisi tästä tietenkin alkaa analysoimaan, miten depersonalisoimme puolisojamme muuttamalla heidät nimettömiksi; miten tällä tavoin yritämme ikään kuin elää parallellissa universumissa, joka on vain meidän kahden.  

Myönnän, että olen itsekin ajatellut asiaa noin. Mutta myös siten, että kunnioitamme – vaikka emme paljon muuta näytä kunnioittavankaan – ainakin puolisoittemme yksityisyyttä.

Muusikko joskus alkuaikoina (suhteellinen käsite, semminkin kun olemme nyt tunteneet vasta vähän päälle kolme viikkoa) vähän alkoi avautumaan tyttöystävästään, heille kun oli tullut riitaa ja Muusikon mielestä tyttöystävä käyttäytyi häntä kohtaan epäreilusti; halusi ehkä kuulla minun mielipiteeni asiasta, tai ehkä vain purkaa pahaa oloaan jollekin, jonka tiesi ymmärtävän. 

Minä kuuntelin (tai itseasiassa luin), mutta kieltäydyin kommentoimasta. Sanoin, että en minä voi alkaa sinua tässä asiassa neuvomaan. (Sisäisesti olin tosin sitä mieltä, että Muusikko oli oikeassa.) Samalla periaatteella yritän olla puhumatta Ykkösmiehestä omasta Tyypistäni mahdollisimman vähän; ja missään nimessä en halua sanoa hänestä mitään negatiivista. En Muusikolle. 

Jotenkin – ja ehkä paradoksaalisesti – mielestäni semmoinen olisi sitä pahinta pettämistä; että ei ainoastaan antaudu lihallisiin iloihin toisen kanssa, vaan että siinä samalla jotenkin alkaisi arvostella ja verrata omaa puolisoa sille toiselle. Ehkä nyanssin suuruinen ero, mutta minulle tärkeä. 

Varmaan ulkopuolisten silmissä ero kuin veteen piirretty viiva, mutta minulle selkeä raja, jota en halua ylittää. 

Kommentit (79)
  1. Tuon tähän nyt vähän toisenlaisen lukijanäkökulman. 🙂

    Itse luen Puuman blogia viihteenä. Luen postaukset, koska ne viihdyttävät ja ovat tekstinä sekä laadukasta että hauskaa. Minulle blogin lukeminen vertautuu vaikka hyvän lehden juttujen selailuun. Aiheet eivät herätä suurta henkilökohtaista tuohtumusta, en koe, että ne mitenkään koskevat minua. Eivät ne ole henkilökohtaisia tai minulle kohdistettuja. Eivätkä siksi uhkaa omaa maailmankuvaani.

    Oma viihteenlajinsa ovat nämä kommenttiketjut. Myönnän, että minua viihdyttää myös mielensäpahoittajat. Mitä enemmän joku tuohtuu, sen enemmän ruudun tällä puolella huvittaa. Siksi olenkin kiitollinen Puumalle, joka jaksaa teille kaikille vastailla. Saanpahan enemmän luettavaa. 😉

    Puumalle tsempit! En ota mitään kantaa elämänvalintoihisi. Eivät ne minulle kuulu, eikä sillä ole mitään väliä, mitä mieltä niistä todellisessa elämässä olisin. Olet tosi hyvä kirjoittaja, ja kiitän sitä, että tarjoat laatulukemista päivieni viihteeksi. 😉

    1. Heh, kiitos tästä ja olepa hyvä. 🙂

      Mun mielestä paradoksaalisinta näissä mielensäpahoittajakommenteissa on se, että eivät voi olla hiljaa epäkohdille, eivätkä halua antaa hiljaista hyväksyntää tällaiselle sosiaalipornolle – ja sitten kuitenkin tulevat lukemaan ja kommentoimaan –> nostaa blogia luetuimmat-listalla –> juurikin tukee blogin suosittuutta ja kerää lisää seuraajia (koska blogi on hyvin esillä)…mutta joo, kyllähän nämä kommenttikentät parhaimmillaan aikamoista viihdettä tarjoavat. 😀

      1. Hyvä viihde herättää tunteita. 😉

      2. Miksi oletat, että kritisoijien tavoitteena olisi jotenkin hiljentää sinut? Älä yritä lukea ajatuksiamme, sillä selkeästikään se ei ole vahvin puolesi.:D Minua ainakaan ei haittaa, vaikka blogisi olisi koko Suomen luetuin, kunhan vain keskustelu ei typisty lammasmaiseen nyökyttelyyn, kun kerran eriäviäkin mielipiteiyä löytyy valtavasti. Tuo ”ei ole pakko lukea” on kyllä niin lapsellinen argumentti varsinkin, kun väität, että keskustelu on hyvä asia. Tässähän sitä keskustellaan, joten mitä valitat?

        1. Voisin sanoa että samoin [lukea ajatuksia] 😉 Enkä valitakaan, keskustelen takaisin. Riippuu tietysti keskustelun tasosta, että miten ”hyvä asia” se on; juupas-eipäs -tasolla ei juurikaan saada sen tason keskustelua aikaiseksi, että siihen kukaan kovin kauaa jaksaisi osallistua. 

          1. No kerropas sitten, onko sinusta ihan ok, että näin moni tietää esim. Ykkösmiehen henkilöllisyyden (ks. gallup ylempänä) ja sitä kautta erittäin arkaluonteisia asioita hänestä? Etkö mielestäsi ole tehnyt tässä mitään väärää? Jos et, niin kuinka voit ajatella niin? Jos olet, niin miten aiot korjata asian? Siinäpä sinulle alkuun muutama kysymys mietittäväksi.

            1. Tähän en voi kommentoida paljastamatta asioita, joita en voi paljastaa. 😉 

              1. Ja sitten vedetään ”te ette tiedä kaikkea” -kortti esiin. Raukkamaista. Se siitä keskustelusta, toivottavasti viihdyt kuplassasi.:)

                1. Ai juu, unohdin, että koska bloggaan, olen velvollinen paljastamaan aina ja sataprosenttisesti kaiken, jos vain joku anonyymi lukija sitä vaatii..? 😀 

                   

                  1. Hohhoi, kokoa itsesi, nainen! Väität, että keskustelu on hyvä asia mutta kieltäydyt osallistumasta siihen, ellei se käsittele a) omaa erinomaisuuttasi tai b) ykkösmiehen paskuutta. Miten kukaan voi olla noin täynnä itseään?

                    1. Kieltäydyn paljastamasta asioita, joita en voi ja/tai halua paljastaa. Se on minun oikeuteni, ja jos se jonkun vakoa hiertää, niin se on voi voi. 🙂

                      1. Minäminäminä ja MINUN oikeuteni. Jos pitäisit edes puoliksi yhtä tiukasti kiinni myös miehesi oikeuksista, saattaisi parisuhteesi tilakin olla tällä hetkellä jotakin aivan muuta. Ei kun ai niin, anteeksi: SINÄ uhri, miehesi itsekäs pihtaileva sika! Vai miten se menikään…

                        1. Totta kai minä, MINUN blogissani, joka kertoo MINUN elämästäni…daaaa 😀

                          1. Niin, ja siinä sivussa myös Ykkösmiehen, Muusikon, Nörttipojan ja muutaman muun elämästä -eikä todellakaan aina missään imartelevassa valossa. Onko sinulla oikeus kirjoittaa heistäkin? Olet vastenmielisen täynnä itseäsi.

                            1. Jos haluat vielä jatkaa tätä jankkamista, kehotan lähettämään mulle spostia. En aio enää vastata kommenttikentässä. 

  2. Olen lukenut blogisi kaikki postaukset ja minun päähäni ei mahdu, miksi jotkut lukijat katsovat aiheelliseksi haukkua ja analysoida sinua ihmisenä. En vaan ymmärrä. Minusta sinä kirjoitat todella taitavasti OMASTA tilanteestasi ja ajatuksistasi. Mikä oikeus kellään meistä on sanoa mikä on oikein tai väärin? Sinä teet, tunnet ja ajattelet omana persoonanasi. Mitä väliä sillä on toimisiko joku lukija itse erilailla vai samalla tavalla? Sinä kirjoitat ja me luemme, minä ainakin todella mielelläni. Kiitos jakamisesta ja mukavaa kevättä!

    1. Kiitos tästä <3 <3 <3

      Noh, koirat haukkuu ja karavaani kulkee… ;D Onhan se toisaalta ihan ymmärrettävääkin, voisin kirjoittaa myös tulppaaniasetemista (jaa, vähän kirjoitinkin muutama postaus takaperin, heh).

       

    2. Minä olen tästä kyllä täysin päinvastaista mieltä. Haukkuminen ei ehkä olekaan järkevää, mutta kritiikkiä tämä nainen todellakin kaipaa. Ettäkö tässä pitäisi kaikkien vain ihailla ja hurrata, kun Puuma tietoisesti asettaa Ykkösmiehen alttiiksi paljastumiselle ja hekumoi sivusuhteillaan? Juu ei, anteeksi vaan, mutta kritiikki on aivan ansaittua. Vielä, kun rouva oppisi ottamaan sitä vastaan… Vaan eipä taida tapahtua. Milloin te hekumoijat ymmärrätte, että tämä ”minä minä” -asenne on ok vain silloin, kun se EI vaikuta johonkin toiseen negatiivisesti? Vituttaa suorastaan tuollainen jääräpäinen itsekkyys, että vain sillä omalla ololla on jotakin väliä. Todellakin sanon eriävän mielipiteeni ääneen, sillä en voi hyväksyä toisten kohtelua näin!

      1. Haukkumisen ja hurraamisen välistä löytyy kyllä useita tunnetiloja, jotka ovat tainneet päästä unohtumaan. Itse suosittelen sellaista kuin välinpitämättömyys. Ei kannata vetää herneitä nenään siitä, miten joku toinen elää omaa elämäänsä. Siihen ei oikein pysty vaikuttamaan vaikka miten raivokkaasti kommentoisi. Olisi helpompaa oppia hyväksymään se, että muiden ihmisten asiat ovat muiden ihmisten asioita. Jos sen tajuaminen tuottaa vaikeuksia, kannattaa ehkä jättää blogin lukeminen.

        1. Näinpä. Itse käytän tuota nimenomaista tunnetilaa hyvinkin ahkerasti joihinkin kommentteihin kommentoidessani. 🙂 Ja olet oikeassa siinä, että eipä ne toisten nenäherneet mitenkään minun elämääni vaikuta, saatika sen kurssia muuta.

        2. Minulla ei ole mitään harhaluuloja itsestäni, että pystyisin kommenteillani vaikuttamaan bloggaajan käytökseen. En kuitenkaan myöskään ole niitä ihmisiä, jotka vääryyttä nähdessään istuvat tuppisuuna. Sanon mielipiteeni ääneen ja tulen tekemään niin myös jatkossa, vaikka vain siksi, etten halua olla osaltani edistämässä tällaista kulttuuria. Kulttuuria, jossa on hyväksyttävää rääppiä miesystävänsä hyvinkin arkaluontoisia yksityisasioita nettiin samaan aikaan, kun lähettelee seksiviestejä salarakkaalleen.

          Miksi vastakkaisia mielipiteitä ei saisi esittää? Haluatteko te luoda jotakin harhakuvaa, että kaikki lukijat hyväksyisivät tällaisen? Elätte todellakin kuplassa. Muiden ihmisten asiat ovat muiden ihmisten asioita niin kauan, kun pitävät ne ominaan, mutta Puumapa onkin nostanut omat asiansa oikein blogiin kaikkien ihasteltavaksi. Ja siinä sivussa myös monen muun asiat, sillä nimettömyys tosiaan on mennyttä, kuten tuossa ylempänäkin todettiin. Miksi SE on teistä ihan oikein? Käsittämätöntä, en vain voi ymmärtää tuollaista ajatusmaailmaa.

          1. Totta kai vastakkaisia mielipiteitä saa ja pitääkin esittää! Luulen, että kommentoija tarkoitti enemmänkin sitä, mitä herneitten jatkuva nenään vetäminen tekee sille vetäjälle itselleen; että joskus on vaan (itselleen) helpompi olla olematta superkärkkäästi eri mieltä jokaisesta universumin epäkohdasta. (Korjaa toki ap jos olen väärässä!) 

            Minulla ei ole mitään illuusioita siitä, että suurin osa lukijoistani ei varmasti toimisi minun tilanteessani samalla tavalla. Monet ovat kommentoineetkin, että seuraavat blogiani, vaikka se on heille joskus vaikeaa juurikin sen sisältämän moraalidilemman kanssa; ja että eivät itse koskaan pettäisi tai muutenkaan toimisi, kuten minä olen toiminut. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lukijani hyväksyisivät tekoni. Parhaimmassakin tapauksessa ehkä vain yrittävät ymmärtää

            Arvostan näitä mielipiteitä paljon enemmän kuin niitä, joissa minua huoritellaan ym. Jälkimmäiset poistankin aika hanakasti ja mahdollisimman pian. Niitä en edes yritä ymmärtää, toisin kuin asiallista kritiikkiä. 

            1. Jos omaa korkean moraalin, ei välttämättä ole itselle helpompaa olla puuttumatta vääryyksiin, koska silloin voi tuntua siltä, että tekee väärin itseään ja koko ihmiskuntaa vastaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *