Naiset vs. miehet

Another disclaimer:  Postaus perustuu stereotypioihin ja omakohtaisiin kokemuksiin, ja on kirjoitettu kieli poskessa. Kirjoittaja ei ota vastuuta mahdollisista herneistä nenissä. 😉

Minä en pidä naisista. Tai sanotaanko laimeammin: preferoin miehiä. Kollegoina, kavereina, satunnaisina kertakäyttöisinä jutustelututtuina. En jotenkin osaa olla naisten kanssa. En edes osaa kikattaa enkä tykkää cocktaileista. En osaa kuunnella, olla empaattinen. En jaksa analysoida toisten murheita enkä etsiä piilomerkityksiä kommunikaatiosta vastakkaisen sukupuolen kanssa. En liikutu vauvoista, kissanpennuista tai positiivisista Facebook-aforismeista. Minua ei kiinnosta sisustaminen, siivous eikä leipominen. En jaksa innostua muodista enkä meikeistä (seuraan kyllä satunnaisesti muotia ja meikkaan, mutta ei niistä tarvitse erikseen puolta iltaa keskustella; enhän keskustele siitäkään että nukun, syön ja hengitän). Enkä koskaan keksi mitään sanomista naisille.

Viime vuonna miespuoliset kollegat päättivät, että pidetäänpäs ‘poikien ilta’ pikkujoulujen kunniaksi. ‘Pojat’ menivät katsomaan jääkiekkoa, joivat paljon kaljaa ja ryömivät baarin kautta kotiin. Jutut olivat olleet vähintäänkin kaksi- mutta mieluummin jopa kolmimielisiä. Vatsalihakset olivat kuulemma tulleet kipeiksi nauramisesta. Päättivät ottaa mahdollisimman pian uusiksi.

Naispuolisten kollegojen (yrityksessämme yhteensä 5 naista minä mukaanlukien) vastaisku: joulukranssien tekoa. Kransseja väkertäessä ruodittiin katkeraan sävyyn sukupuolierottelevaisia ‘tyttöjen’ ja ‘poikien’ iltoja naamat norsunvitulla. Uusintakierroksesta ei toistaiseksi ole kuulunut. OIivat varmasti erittäin hilpeät kekkerit.

women_hate_women.jpg

Minä olin väliinputoaja, sillä olisin halunnut jääkiekkoa katsomaan mutta koska haaruksissani ei roiku, en saanut kutsua. No kransseja olisin tietysti päässyt vääntämään jonnekin vetoiseen liiteriin, mutta ei rehellisesti sanottuna hirveästi kiinnostanut. Odotan innolla, mikä on seuraava ‘tyttöjen illan’ tempaus – savikuppien dreijausta vaiko peräti high tea? Uuuh, tämä jännitys kalvaa minua niin etten saa yöllä nukuttua.

Naisten polttarit: puetaan juhlakalu ‘hassuihin’ vaatteisiin. Käydään mani/pedissä, jossa lasi shampanjaa. Seuraavana ohjelmassa kymmenen tuntia kestävä superhauska treasure hunt, jonka aikana juodaan ehkä pari sidukkaa tai muuta vähäalkoholista drinksua. Koko ajan mennään minuuttiaikataululla kylmä söyrinki persiin ympärillä; aikataulu mättää, apua! Sitten siirrytään jalat rakoilla myymään kondomeja suukkoa vastaan ja kikatetaan joka kerta vartin verran kun joku ostaa. Lopuksi siirrytään karaokeen jotta juhlakalu tulisi varmasti nolattua, kuitenkin niin että ollaan viimeistään puoliltaöin kotona.

Miesten polttarit: perkeleesti viinaa, punaista lihaa ja strippari. Ehkä sitä ennen pikainen benjihyppy (wheee!) tai muutama tunti paintballia; pääpaino kuitenkin juomalla ja ruualla. Loppuilta lutviutuu itsekseen, sitä ei turhaan suunnitella etukäteen. Parhaista polttareista herätään eri kaupungista tai jopa eri maasta joskus seuraavan päivän iltapäivänä aikaisintaan.

Minulla on ilmeisesti peniskateus. Vituttaa etten voi kusta seisten. Muuten kuin suihkussa. 

***

Edit: Aaahhhaaahhh – anteeksi Toimitus, tämä oli puhdas sattuma 😀
 

Kommentit (53)
    1. Ohhoh! Kiitos kun vinkkasit – harmi ettei jutussa ollut linkkiä blogiin(i) 😀

      1. Miksiköhän muuten ei ole…? Mulle on kans käynyt näin useammankin kerran ja aina se suoraan sanottuna vähän nyppii – eihän varmaan sanottaisi, että ”kirjoittaa nimettömänä pysyvä journalisti eräässä lehdessä”. Luulisi, että olisi hyvän journalistisen tavan mukaista mainita lähde silloinkin, kun se on blogi…

        1. Ehka siksi, etta tuossa jutussa tama postaus oli esimerkkina ilmiosta, eika ko jutun aihe? Mutta jos tuo olisi ollut blogipostaus itsekin, linkki olisi toki ollut. Voi olla, etta tuolla on linjaus, ettei kolumneissa linkitella? Vahan hassultahan se tietty tuntuu kun itse on niin paljon nettitekstien kanssa tekemisissa, mutta luulen etta menevat tuolla printin konventioilla.

          Ma mietin tata kanssa sen pakarajutun kohdalla, melkeen muuten aina linkitettiin, mutta esim. Hesari muistaakseni kasitteli sita kolme kertaa, eika maininnut mun blogia ollenkaan, vaan tyyliin ”sosiaalisessa mediassa on kohuttu”, eli kirjoittivat ilmiosta, eivat keskustelunavauksesta.

          Sori et skandit puutuu, mulla on uus vempele enka ole saanut niita esiin 🙂

  1. Oon itekin miettinyt tätä joskus ja viime aikoina etenkin. Ite oon aatellu et jotenkin miespuolisten kanssa ois helpompaa, ei tartteis joka stanan pikkujuttua vääntää yms. stereotypiaa :). Tosin omasta mielestäni siinä helposti tulee/saattaa tulla seksuaalisia haluja et onks se pidemmän päälle helppo olla täysin vaan kaveri ilman mitään taka-ajatuksia? Koska ite oon huomannut et sitä aika helposti miettii et olisko tuon kanssa vai ei. No, näin sinkkuna sitä kyllä ainakin pohtii :). Ite oon aika paljon ollut yksin koska oon ollut aika epäsosiaalinen enkä oo koskaan ollut mukana naisten enkä oikein miestenkään ihmissuhdesotkuissa. Enkä oo muutenkaan koskaan oo ollut kiinnostunut esim. meikkaamisesta, tosin en täysin mikään varsinainen poikatyttö, ehkä jotain siltä väliltä.

    Oon just haikaillut et voi kun vois vetäistä toista turpiin jos/kun tulee ongelmia eikä selän takana/mielessään jupista. Se on niin helvetin ärsyttävää ja huomaan kuitenkin et naispuolisessa seurassa sitä ite käyttäytyy samalla tavalla, et vaikee sanoa mitä on oikeasti mieltä kun aattelee et toinen loukkaantuu jne. Ärsyttää et itekin oon (aika) helposti loukkaantuva et ei helpota asiaa vaikka haluaisin olla välittämättä joistain sanomisista yms.

    Peniskateutta olen tässä itsekin potenut ja välillä hyvin ankarasti :). Sitäkin oon miettinyt että kun tässä ikää hieman kertynyt että ois kiva saavuttaa tässä elämässä jotain ja tuntuu niin saakelin turhauttavalta kun tuntuu et miehenä voisin saavuttaa enemmän kuin mitä näin naispuolisena henkilönä.

    Se on vaan jännä, miten ite oon aatellut et kyllä asiat on henkilökemiallisia juttuja ja yksilöiden välillä, mut viime aikoina oon huomannut että kyllä sukupuolten välillä on erojakin, aika paljonkin. Löysin tuossa yhden kirjan, Se suuri ero, joka kertoo miesten ja naisten aivojen erilaisuudesta. Vähän avas silmiä et ei kaikki oo vaan yksilöiden välillä.

    Mutta, sitten taas ärsyttää melkeinpä vielä enemmän tää et ”mä oon yks jätkistä/raju poikatyttö” koska se sisältää arvon, että pojat on automaattisesti parempia ja tytöt huonompia, eikä tääkään oo hyvä juttu koska naisena siinä ampuu omaan jalkaan ja halventaa samalla itseään eikä huvita halventaa omaa sukupuoltaan kun sille ei mitään voi.

    1. Älä anna stereotypioiden lannistaa! Kyllä naisena voi saada sen mitä haluaa ihan niin kuin miehenäkin. Itse olen opiskellut ja työskentelen miesvaltaisella allalla, koska luonnontieteet kiinnostavat. Ja hyvin olen päässyt vastuutehtäviin ja edennyt, koska uran tekeminen on kiinnostanut. Miespuoliselta vanhemmalta kollegalta sain aikoinaan hyvän neuvon: fake it until you make it. Eli itseluottamusta ja joo, mä osaan -asennetta. Sillä on menty, vaikka aina jälkeenpäin on hieman hirvittänyt, että mitä kaikkea on tullut tehtyä.

      P.S. Henkilökohtaisesti pidän kyllä turpaanvetoa huonompana ratkaisuna kuin muutamaa pahaa sanaa selän takana 🙂 Tosin järjestelmällinen henkinen väkivalta on tietysti eri juttu, mutta sitä kai pitäisi verrata jatkuvaan fyysiseen simputtamiseen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *