Natsi ja partisaani

En ole varmaan koskaan kertonut, mutta kun mummuni kuoltua kävimme hänen jäämistöään läpi, löysin jostain piirongin pohjalta vanhan sikarirasian, joka ravistaessa rohisi lupaavasti. Avasin rasian ja näin isoisäni sota-aikaisia mitaleja; osa niitä tavallisia, joita saa jos tyyliin osuu pilkkaan ampuessa.

Mutta joukossa oli myös vähän epätavallisempi mitali.

Semmoinen nelisakarainen hopeinen, mustarannutettu ristintapainen, jonka keskusta kuvasti musta, myöskin sakarainen symboli.

Istuin Mr. Mossadin kanssa sylikkäin, hän oli juuri kertonut tarinaa isoisästään, joka oli nuorena paennut Itävallasta Ranskaan Toisen Maailmansodan aikaan ja alkanut partisaaniksi; tapellut natseja vastaan yhdessä vastarintaliikkeen kanssa ja tappanut ensimmäisen natsinsa kuudentoista vuoden kypsässä iässä.

Isoisänsä oli helppo (tai no, helppo ja helppo) paeta, sillä hän meni arjalaisesta vaaleine hiuksineen ja sinisilmineen. Pako oli ainut vaihtoehto, sillä hänen koko perheensä oli lahdattu natsien toimesta sillä välin, kun poika oli ollut hakemassa tupakkaa. Palatessa koko perhettä ei enää ollut, eikä pojalla kotia.

Minä en voinut ajatella muuta, kuin että voivittumunpappaoliehkänatsi.

Ja että istun nyt tässä juutalaisen sylissä joka on juuri pannut mua Luoja ties monennenko kerran, eikä se vieläkään tiedä että se on pannut ehkä natsin sukulaisen kanssa.

Ja että pitäisköhän mun kertoa se sille, kai pitäis, mutta miten mä nyt sen sille kerron.

“So if my grandfather hadn’t gone to get those cigarettes, I wouldn’t be here now. So much for smoking kills, in this case it saved his fucking life.”

Kyyneleenperkelekin karkasi silmäkulmastani, kun erehdyin räpäyttämään silmiäni tarinan päätteeksi. Mr. Mossad pyyhkäisi sen pois.

“Damn, I don’t know why I told that. Didn’t that just cheer up the evening.”

Kiirehdin selittämään, että ei haittaa ja kiitos kun kerroit. Mutta että tässä nyt on vähän semmoista sukurasitetta, joka olisi ehkä hyvä myöskin tuoda päivänvaloon.

Jatkoin selittämällä Suomen historiaa Toisen Maailmansodan aikaan (hyvin päällisin puolin, sillä kävi ilmi, että Mr. Mossad tiesi siitä enemmän kuin minä); Suomen asemaa kahden suurvallan välissä. Ja että joskus oli kuiskutellen kerrottu, että isoisä kävi upseerikoulutuksessa (tai missä lie taistelukoulutuksessa kävikään) Saksassa.

Aivan yhtä hyvin se mitali olisi ehkä voinut päätyä mummun jäämistöön mummun kautta, joka kuitenkin työskenteli saksalaisessa sotasairaalassa. Mutta kun ei perkele voinut tietää varmaksi.

Tämän kaiken sopersin hyvin epäkronologisessa järjestyksessä vailla kunnollista lauserakennetta, pisteitä tai edes pilkkuja.

Mr. Mossad kuunteli kärsivällisesti, puristi minua loppua kohti lujaa itseään vasten, eikä päästänyt irti, vaikka koitin vetäytyä pois.

“Well, I suppose that evened the odds –  your grandfather was maybe a Nazi, mine killed Nazis. And yet, here we are, all cozy and naked. History is what it is – just history. You shouldn’t be judged by what your ancestors have done, but rather what you have done yourself.”

Tässä vaiheessa iltaa koira päätti muistuttaa olemassaolostaan päästämällä pierun, jonka katku sai silmät kirvelemään ja ripset kihartumaan. Katsoin Mr. Mossadia syyttävästi – tämä oli välttamättä halunnut antaa koiralle papusalaattia, jota oli jäänyt grillailusta yli, vaikka olin varoittanut seurauksista.

“Oh my God that stinks like rotten eggs”, Mr. Mossad nauroi melkeinpä ihailevasti. Johon minä – tietysti – ihmisenä, joka ei aina muista ajatella ennen kuin avaa turpansa, jupisin:

“Well now he’s going to turn this room into a gas chamber and kill us both.”

extreme_facepalm.jpg

Olin puremassa kieltäni poikki, kun Mr. Mossad pukkasi minua kylkeen ja kuiskasi korvaani ilkikurisesti:

“Yeah, you should have named him Hitler.”

Minun kauhistunut ilmeeni ja lautasen kokoiset silmäni saivat Mr. Mossadin ulvomaan naurusta. 

Kommentit (18)
  1. Millon sun isoisä oli syntynyt?

    1. Mä en itseasiassa edes tiedä. Mummulla oli 2 aviomiestä (siis peräkkäin, ei yhtäaikaa, heh), joista kumpaakaan en ole ikinä tuntenut (kuolivat paljon ennen syntymääni). 

  2. Olipa kerran kaksi ihmistä, joilla oli eri taustat. Nuo kaksi keskustelivat elämästään ja jakoivat ajatuksiaan. Tutustelivat ja pohtivat maailman tapahtumia ja omaa näkemystään siitä. 

    Toinen näistä kahdesta kirjoittaa heistä kahdesta. Onpa kirjoittaja ihan tavallinen nainen, joka tietää paljon asioista ja toisista ei ehkä niin paljoa. Kertoopa kuitenkin ja ilmaisee, että ehkä tietää tai ehkä ei. 

    Lukija katsoo ja tutkii kirjoitusta etsien siitä totuudensiementä ja epäkohtia. Toinen lukee sitä ja viihtyy, kuvittelee kuvan mielessään ja nauttii. 

    Tahtoo jokainen tuumata mielipiteensä ja osa tahtoo kirjoittajan joutuvan kiipeliin, jotta oman elämän ajatukset jäisivät piiloon ja pääsisi todistamaan olevansa oikeassa. 

    Minä tahdon nauttia, kokea uusia ajatuksia, joita ilman jäisin lukematta. Onneksi kirjoittaja ei piittaa, vaikka ehkä pahoittaakin mielensä, vaan jatkaa tarinaa ja elämänsä jakamista. 

    Ja tähän kohtaan ei kuulu. Sen pituinen se, vaan kommentti: Seuraavassa jaksossa…..

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *