Nip/tuck

Uutisia, uutisia!

Olen vihdoinkin saanut varattua ajan konsultoivalle käynnille plastiikkakirurgille.

Kyllä, plastiikkakirurgille.

Olen kärvistellyt pidemmän aikaa selittämättömien pääkipujen kanssa, kunnes tajusin, että ne johtuvat siitä, että käytän koko ajan otsan ja silmän lihaksia vetääkseni silmäluomiani ylöspäin. Ellen tee tätä korjausliikettä, silmäluomet hupsahtavat näkökenttääni; eivät paljoa, mutta kuitenkin.

Ja olisihan se tietysti kiva, että ne liikkuvalle luomelle huolella tällätyt luomiväritkin taas näkyisivät edes vähän. (Mulla on vähän semmoiset Dallasin Miss Ellien silmäluomet.)

Olen viime aikoina harkinnut myös hyaluronhapon injektoimista ylähuuleeni – en duckfaceselfieitä varten, vaan häivyttääkseni meille tupakoitsijoille tyypilliset pienet vertikaalirypyt.

Onkohan nyt Pandoran boxi jo puoliksi avattu? Koukutunko tulevaisuudessa plastiikkakirurgiaan? Päädynkö Mickey Rourken näköiseksi sylkiäisnukeksi? Tuleeko minusta entisen itseni surullinen ja ilmeetön karikatyyri?

No, jos nyt ensin kävisi tammikuussa siellä konsultaatiossa kuuntelemassa, mitä se kirurgi sanoo.

Toivottavasti kirurgi – mikäli on mies – on Julian McMahonin näköinen. Kahlasin perhana koko Charmed-sarjankin läpi ihan vaan sen takia, että mun polvet menee veteliksi joka kerta kun näen ko. tyypin. (Tämä mun celeb-crush on täysin absurdi.) 

niptuck.jpg

Kommentit (28)
  1. Eiköhän tämä blogi ollut sitten tässä… toisaalta, oli jo aikakin. Kiitos ja anteeksi

  2. aloitteleva puuma
    15.1.2018, 13:11

    Ei tää blogi voi loppua näin

    1. Ei lopu, nyt ei_vaan_oo_aikaa… Viikon 05 jälkeen helpottaa. Mutta koitan rustata jotain jo sitä ennen!! 

      1. aloitteleva puuma
        16.1.2018, 14:36

        ei stressiä hei. me ollaan vaan kyberhyttysiä joiden ininää ei tarvii ottaa vakavasti. oot ihana. :*

        1. Kyberhyttysiä awwww <3

          Joo mut itselläkin on huono omatunto! 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *