Nörttipoika vastaa (osa 2/2)

Jatkoa eiliseen postaukseen… (Nörttipojan vastaukset kursiivilla ja omani tavallisella.)

Haaveiletteko ikinä seurustelevanne keskenänne? Siis että olisi vain te kaksi, toisillenne ykkösiä ja ainoita? Vaikka ihan tyyliin kuten lottovoitosta haaveillaan. Oletetaan että ei ikinä voiteta, mutta haaveillaan silti.

Ei, en ole koskaan haaveillut sellaisesta. Ehkä myös koska se ei ole jotain, jota (häneltä) haen.

Valehtelisin, jos sanoisin että koskaan en ole tuommoista ajatellut. Mutta kun realiteetti on kuitenkin, etten ole rakastunut Nörttipoikaan, osaksi ehkä myös koska en ole antanut itselleni lupaa rakastua (mutta osaksi myös että en varmaan loputtomiin jaksaisi sen itsepäisyyttä ja besserwisseilyä, heh), niin eipä siitä tule erikseen “haaveiltua”.

Mutta tavallaan, niinä hetkinä kun olemme yhdessä, onkin vain me kaksi – omistaudun silloin Nörttipojalle sataprosenttisesti.

Jos ykkösmiestä ei olisi, niin seurustelisitteko ihan oikeasti? Kenties asuisitte yhdessä?

Ehkä viettäisimme enemmän aikaa yhdessä, mutta tuskin muuttaisin hänen kanssaan saman katon alle.

Jos Ykkösmies nyt poistuisi funktiosta, ehkä yrittäisimme oikeaa suhdetta – ellei muuten niin vain kokeillaksemme, voisiko välillämme olla oikeita, voimakkaita, romanttisia tunteitakin. Ja jos niitä olisi tai tulisi, mikä ettei. Johan tässä on vuosi tunnettu.

Jossain vaiheessa puuma kirjoitti, että nörtti haluaa lapsia ja hän ei. Onko tilanne edelleen tämä? Estääkö/estäisikö tämä ”vakavan” suhteen? Esim. yhdessäasumisen. Onko muita syitä, ettette voisi kuvitella yhteistä loppuelämää? Olisiko jompikumpi valmis joustamaan periaatteista.

Se, haluanko vielä lapsia vai en ei itseasiassa ole tässä yhteydessä olennaista: meidän välillemme ei ole tarkoitus tulla “vakavaa ihmissuhdetta”. Kuten jo yllä sanoinkin, tykkään CougarWomanista paljon ja arvostan häntä, mutta en rakasta häntä, eikä tarkoituksenani ole rakastua häneen tulevaisuudessakaan.

Minä en ole valmis joustamaan. En halua lapsia, piste – vaikka joskus salaa mietinkin, minkälainenhan ET sieltä ulos pullahtaisi, heh. Mutta tämä ei nykytilanteessa ole yllättäen meidän kesken edes tullut puheeksi, yhteisestä loppuelämästä ei ole tarvetta puhua eikä puhutakaan.

Puuma: onko suhteesi äitiisi muuttunut blogin myötä? Keskusteletteko näistä asioista? Kommentoiko hän gaalaa tai sitä seurannutta keskustelua?

Suhteeni äitiini ole muuttunut, olen aina ollut äitini kanssa läheinen ja pystynyt kertomaan tälle ihan mitä vaan. Ja kyllä joskus puhun hänen kanssaan Nörttipojastakin, tosin aihepiiri ei koske seksiä (heh) vaan esimerkiksi jotain (hauskaa tai viisasta), mitä Nörttipoika on sanonut. Ja kyllä kommentoi (siis minulle, ei kommenttikenttään ainakaan tietääkseni), oli tietysti kovin huolissaan että miten (henkisesti) jaksan.

Nörtti: olisitko kiinnostunut lähtemään sokkotreffeille?

En olisi. 🙂 En harrasta sokkotreffejä sillä vähintä mitä haluan ennen treffeille menoja, on tietää miltä treffipartneri näyttää, ja ehkä jopa keskustella/chattailla vähän etukäteen jotta voidaan kartoittaa onko meillä mitään yhteistä. Sokkotreffit itsessään voivat mielestäni luoda liikaa vaivautuneita tilanteita.

Miltä sinusta henkilökohtaisesti tuntuu olla se ”kolmas pyörä”? Minkä vuoksi etsit aikanaan juuri varattua naista?

Kun olemme yhdessä, en ole ikinä tuntenut itseäni “kolmanneksi pyöräksi”, joten itseasiassa en edes koe olevani siinä asemassa. Hain varattua naista, koska en ollut valmis “vakavaan” suhteeseen, halusin vain pitää hauskaa ilman sen kummempia sitoutumisia. Suhteemme on tällaisenaan täydellinen, uskoisin että meille molemmille.

Puuma; Jos seksisuhde paranisi ykkösmiehen kanssa (seksiä sinua tyydyttävän usein,sinua tyydyttävästi), haluaisitko silti jatkaa suhdetta nörden kanssa? Jatkaisitko?

Huh ja puh, kinkkinen kysymys! Koko suhde Nörttipoikaanhan lähti siitä, että hän pystyi tyydyttämään (fyysisen) tarpeen, jota kotona en saanut tyydytettyä. Eli siinä mielessä minun tulisi nyt tähän vastata ehdoton ei… Toisaalta taas en haluaisi kokonaan sulkea Nörttipoikaa pois elämästänikään. Luulen että suhde saattaisi ikäänkuin itsestään hiipua, tapaisimme varmasti harvemmin ja ehkä lähinnä vaihtelisimme kuulumisia meilin kautta. Seksiä en säännöllisesti molempien kanssa haluaisi harrastaa, koko ajatuskin kuulostaa jotenkin…likaiselta.

Jos puuma sanoisi saavansa kotona nyt hyvää seksiä tarpeeksi usein,mutta ehdottaisi silti teidän suhteen jatkamista, jatkaisitko?

Haluaisin siltikin vielä nähdä häntä – oikea kysymys onkin sitten itseasiassa että miten suhteemme siitä pisteestä eteenpäin kehittyisi. Luultavasti näkisimme toisiamme vähemmän, ja luultavasti tapaamisemme olisivat sitten enemmän ystävyyteen kuin seksiin perustuvia. En oikein pysty etukäteen tätä ajattelemaan, aika näyttää mitä tapahtuu.

Haluaisitko suhteenne ”blogittomana”?

Blogittomana tai blogin kanssa – ihan sama. Blogi on tärkeä venttiili CougarWomanille, eikä oikeastaan vaikuta elämääni ellen itse halua. Kuten ennenkin on tullut selväksi, CougarWomanilla on “lupa” kertoa kaikesta, se ei häiritse minua.

Molemmat; Osaatteko kuvitella että millaista, ja kuinka rankkaa olisi,jos toinen nyt lopettaisi suhteen? Ja kuinka paljon rankemmaksi se käy ajan kuluessa? Pelottaako?

Tuleehan se varmasti olemaan rankkaa. Mutta ei pelota! Mikäli suhteen lopettaminen sattuu, se on vain sen merkki että suhde oli hyvä, että toisen seura on jotain jota tulee kaipaamaan. Ilman kipua ei ole muitakaan tunteita – siis jos suhteista puhutaan.  

Varmaan riippuu aika paljon siitäkin, miten suhde tulee loppumaan. Jos Nörttipoika laittaisi huomenna meiliä että tsädää, kävin paneen ja löysin elämäni naisen ja soromnoo, olisin ihan varmasti rikki. Jos suhde taas itsestään hiipuu ja palaa loppuun, se on aivan eri asia. Varmaa on, että mitä kauemmin tätä jatkamme, sitä hankalampaa on lopettaa; varmaa on kuitenkin myös, että suhteemme tulee kuitenkin jossain vaiheessa tavalla tai toisella loppumaan. Mutta kyllähän se jollain tasolla ainakin pelottaa, tietysti. Itselleen tärkeän ihmisen menettäminen ei kai koskaan ole ihan pikkujuttu.

***

Edit: Kuka jo arvaa mitä aihepiiriä kysymysten jälkipuinti (lue: riita) tulee käsittelemään..? 😀

Kommentit (4)
  1. Luin tämän postauksen aiemmin tänään, ja äsken katsoin elokuvan Don Juan (Joseph Gordon Lewitt pornoaddiktina). En tiedä oletko leffaa nähnyt, mutta sen loppumonologista tuli jotenkin aivan teidän tilanteenne mieleen, aivan kuin sillä olisitte vastanneet näihin kysymyksiin.

    1. Enpä ole – mutta nyt alkoi kyllä kiinnostamaan!!

  2. Varmaan sitä, että NP ei olekaan rakastunut suhun.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *