Nörttipojan yhteydenotto

Viikko siinä vierähti, mutta eilen sähköpostiini pamahti viesti tutusta osoitteesta. Nörttipoika. Perkeleen perkele. 

Poistinko meilin, kuten ajattelin että poistaisin, lukematta? No, en ainakaan avannut sitä heti. En ainakaan ihan heti. Okei, maltoin tupakan verran olla avaamatta. 

Luin meilin, enkä ollutkaan enää turta ja tunteeton. Näin heikko on puuman selkäranka. Naps ja katkipoikki. Tämä menee nyt niin saippuasarjaksi/draamaksi, että ellen itse eläisi kaiken tämän keskellä, en uskoisi. Juonenkäänteissä alkaa Kauniit ja Rohkeatkin jäädä kakkoseksi – ja tämä ei ole omaan selkään taputtamista; päinvastoin. Ärsyttää että olen niin heikko – ja ennenkaikkea hävettää miten jo ehdin uhota että EI KOSKAAN ENÄÄ. 

Alla hänen meilinsä (tuttuun tapaan kursiivilla), minun vastaukseni (normaalilla) ja hänen vastauksensa vastaukseeni. 

***

Siitä on jo viikko. Pitkä viikko. Olen ollut poissaoleva ja nukkunut huonosti. Ei, koska olisin vihainen vaan koska olen surullinen siitä, miten niin kaunis vuosi loppui. Tiesin ettemme tule olemaan ikuisesti yhdessä, mutta en olisi koskaan uskonut että se loppuisi näin.

Olen harrastanut paljon itsetutkiskelua (kuulostaa kornilta, tiedän – mutta olen), miettinyt minkälaisen lähestymistavan otin. Tarkastellut virheitä joita tein, ja voin vain pyytää anteeksi. Haluan myös pyytää anteeksi sitä miten sinua kohtaan reagoin. Olisi pitänyt olla reagoimatta, olla hiljaa, pysähtyä miettimään mitä suuttuneena sanoo. Ei se ollut edes sinun syysi, et ansainnut sitä. Kaikki ne suutuspäissään sanotut sanat joita en edes tarkoittanut…jälkeenpäin mietin, miten olen voinut sanoa semmoista, miten se on voinut tulla minun suustani…halveksin itseäni sen takia, melkeinpä vihaan.

En tiedä mitä vielä uskallan sinulta odottaa. Ehkä et edes vastaa koko tähän meiliin…en voisi siitä sinua syyttää. Mutta siltikin huomaan toivovani että vastaisit. En tiedä haluatko enää ikinä nähdä minua, mutta toivoisin että voisimme ainakin erota ystävinä, ellei muu enää ole mahdollista?

Olet merkinnyt minulle niin paljon tänä menneenä vuotena. Paljon enemmän kuin kukaan nainen ikinä. Siitä olen sinulle kiitollinen, nyt ja aina. Kaikki se, mitä olemme kokeneet yhdessä…kuinka monta kertaa olemme nauraneet hervottomasti yhdessä, sängyssä ja kesken seksiäkin. Helsingissäkin.

***

Kiitos meilistäsi, se oli kauniisti kirjoitettu (ja tämä siis ilman sarkasmia). Toisaalta hyvä että otit yhteyttä, suhteen lopettaminen riitaan on aina ikävää – ja minähän olin jo poistanut kaikki yhteystietosi, eli en olisi voinut ottaa yhteyttä vaikka olisin halunnutkin.

Sanoimme molemmat asioita, joita emme tarkoittaneet. Käytimme loukkaavia sanoja. Omasta puolestani haluankin pyytää nyt anteeksi, mitä sanoin. Mutta en tiedä voinko koskaan unohtaa – saatikka antaa anteeksi – mitä sinä sanoit. Ja itseasiassa juuri sen takia kulunut viikko on ollut minulle helppo; olen vain jatkanut siitä, missä ennen sinua olin.

Minäkään en ole enää vihainen. Olen vain pettynyt. Enkä tiedä, miten minun pitäisi suhtautua meiliisi. Haluanko vielä eteenpäin semmoisen ihmisen kanssa, joka vain loukkaa minua? Vai onko parempi jatkaa eri teitä ja etsiä joku, joka siihen ei edes kykene? Jos näistä kahdesta pitää valita, kumman luulet että valitsen?

Ja itseasiassa en sinunkaan meilistäsi pysty päättelemään, mitä minulta/meiltä haluat.

***

Olen todella, todella iloinen että vastasit! En itseasiassa ollut varma, haluatko enää koskaan puhua kanssani…

Unohtaahan emme voi. Mutta minä voin antaa sinulle anteeksi, sillä tiedän ettet tarkoittanut mitä sanoit…tunnen sinut liian hyvin. Kuten ennenkin olemme todenneet, osaamme molemmat olla todella ilkeitä, ja se että pystymme loukkaamaan toisiamme niin verisesti, todistaa vain miten paljon merkitsemme toisillemme. Jos olisit ollut vain joku, ei reaktionikaan olisi ollut niin raju.

En tiedä miten tästä eteenpäin…mutta haluaisin ainakin vielä nähdä sinut. Vaikka ihan vaan kahvikupin ääressä, että voitaisiin katsoa toisiamme silmiin nähdäksemme, onko siellä vielä kipinää vai onko se lopullisesti tukahdutettu. Olisi utopistista ajatella, että viime viikko voitaisiin vain pyyhkäistä mielestä ja aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta jos oikein rehellinen olen, niin sitä haluaisin enemmän kuin mitään muuta. 

Mikäli paluuta entiseen ei enää ole, voimme ainakin erota toisiamme silmiin katsoen, päät pystyssä?

Ja – on sillä sitten sinulle väliä tai ei – hyväksyn anteeksipyyntösi. Tietysti. 

***

Jos rehellisiä ollaan, niin en ollut itsekään varma mitä tehdä; poistaako meilisi lukematta vai luenko – ja jos luen niin vastaanko?

Ennen kuin aletaan edes spekuloida sillä, tulemmeko mahdollisesti joskus tulevaisuudessa vielä tapaamaan vai emme, luulen että on yksi asia, joka sinun on hyvä tietää:

Minä olin rakastunut sinuun. En uskaltanut myöntää sitä edes itselleni – itseasiassa tajusin sen vasta kun luin meiliäsi, sitä joka satutti. Silloin ymmärsin.

Suunnitelmissa ei ollut esimerkiksi jättää miestäni sinun takiasi (tai tehdä jotain muuta yhtä typerää), kyse oli ennemminkin realisaatiosta että kas, on mahdollista rakastaa montaa ihmistä samanaikaisesti.

Siinä, nyt sanoin sen.

***

Tiesin, tai paremminkin sanoen epäilinkin että saattaisit olla…siksi sanoinkin kerran ettei sinun tulisi tehdä mitään päätöksiä avioliittosi suhteen ajatellen, että minä olen osa sitä funktiota. Tiedän, ettei minun olisi ehkä tarvinut sanoa sitä, mutta kuitenkin…tunteet ovat joskus epäloogisia.

Ja että tietoisesti käytin rakastumistasi satuttaaksesi sinua oli todella julma veto. En voi varmaan koskaan pukea sanoiksi, miten paljon kadun sitä kaikkea, mitä sanoin. Haluan kuitenkin yrittää todistaa sen sinulle. Uudelleen ja uudelleen, jos saan. Jos annat.

Ja kun kerran otetaan puheeksi asioita, joita toisen olisi hyvä tietää:

Minä rakastin – rakastan – sinua myös. Olenko rakastunut sinuun, en tiedä, mutta tapa jolla katsot minua ja mitä saat minut tuntemaan on jotain, mitä en ole ennen kokenut. En ole koskaan ennen tuntenut niin. En tiedä mitä tämä on, mutta se mitä tunsin viime viikon aikana, sai minut tajuamaan että se, mitä sinua kohtaan tunnen, on niin paljon enemmän kuin pelkkää hyvää ystävyyttä…