Odotus ja todellisuus

Minä käytän joka aamu tälläytymiseen ihan älyttömästi aikaa. Luulen, etten edes juuri liioittele sanoessani, että ehostukseeni vierähtää helposti puolikin tuntia; ja hiusten laittoon vähintään kaksikymmentä minuuttia. (Sain joululahjaksi suoristusraudan, jolla paradoksaalisesti teen marilynmaisia kiharoita.) Tähän kun lisätään vielä kiireetön aamiainen ja sen jälkeinen pakollinen kahvi+savukerituaali, sekä yleinen haahuilu, olen helposti melkein kolmea tuntia pidemmällä, kun tulee aika lähteä töihin. 

Oi, kuinka kadehdinkaan ihmisiä, jotka pomppaavat sängystä ylös, sipaisevat hiukset nutturalle samalla hampaitaan harjaten, ja pitelevät jo noutolattea kätösissään ratikkapysäkillä varttia myöhemmin. Oma luonnonkauneuteni kun lähinnä kirvoittaa läheiset kyselemään, olenko vakavasti sairas. 

Miltä näytän omasta mielestäni tämän joka-aamuisen rituaalin jälkeen, kun katson itseäni peilistä:

Miltä näytän Ykkösmiehen mielestä (ja tämä mielipide on myös tuotu julki, useasti): 

Miltä näytän omasta mielestäni, kun katsoin itseäni ensimmäistä kertaa peilistä töissä: 

Näillä mennään.